Moderni ihmiskuva horjuttaa biosfääriä

Maapallo on kokenut monia olosuhteiden muutoksia, jotka murtavat biosfäärin tasapainoa ja aiheuttavat massiivisia lajistokatoja. Tällä hetkellä tasapainon horjuttaja on itsekin siitä riippuvainen laji, ihminen. Ihmistä pidetään älyllisiltä ja toiminnallisilta kyvyiltään ylivoimaisena. Siksi ympäristön päästäminen vaaralliseen tilaan näyttäytyy ihmisen epärationaalisuutena.

– Mahdollisuus valita oikea ja hyvä silloinkin, kun se on vastoin omaa etua ja vaistoja, erottaa ihmisen muista lajeista, toteaa Helsingin yliopistossa väittelevä Suvielise Nurmi. – Moraali on ihmisen taito suojella hyvää elämää.

Modernien moraaliteorioiden taustaoletuksena vallitsee väittelijän mukaan kuitenkin käsitys ympäristöistään eristetystä vapaasta yksilötoimijasta. Etiikalle on tullut historiallisesti tärkeäksi korostaa ihmisen moraalista toimijuutta biologisista ja sosiaalisista vaikutteistaan vapaana, puolueettomana yksilön toimijuutena.

– Käsitys on synnyttänyt tilanteen, jossa kyseisiä teorioita hyödyntävä ympäristöetiikka ei ole kyennyt tarjoamaan tehokkaita välineitä esimerkiksi ympäristöpoliittiselle ohjaukselle monimutkaisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi kestävällä tavalla.

Käsitys ihmisyydestä muuttaa sitä, mikä koetaan rationaaliseksi

Nurmen väitöstutkimuksen tavoitteena on uudistaa monitieteisen tutkimuksen avulla etiikan perinteistä käsitystä ihmisestä moraalisena toimijana ja vähentää sen avulla ympäristökysymysten trivialisoitumista moraalikeskustelussa.

– Millaisia työkaluja etiikka voi tarjota monimutkaisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, riippuu ihmiskuvasta ja moraalisesta toimijuudesta, väittelijä kiteyttää.

Nurmen mukaan ympäristöetiikka pyrkii puolustamaan mielipiteistä riippumattomia velvoitteita suhteessa ei-inhimilliseen luontoon ja biosfäärin systeemiseen kestävyyteen, joten pelkkä vapauden kieltäminen ja toiminnan syiden palauttaminen biologiaan tai sosiaalisuuteen ei riitä.

Nurmi ehdottaakin väitöstutkimuksessaan relationaalista lähestymistä etiikkaan: mielen toimintoja ole perusteltua kuvata yksilön sisäisinä toimintoina, vaan jonkinlaisena verkostoyhteistyönä, jossa mieli ikään kuin laajenee ympäristöihinsä.

– Vaikka kullakin hetkellä paraskin käsitys moraalisista totuuksista, hyvästä ja oikeasta on aina riippuvaista niistä empiirisistä tosiasioista, joissa moraalista rationaalisuutta rakennetaan, se ei koskaan ole kokonaan palautettavissa mihinkään niistä.

Teologian maisteri Suvielise Nurmi väittelee 6.3.2020 kello 12 Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa sosiaalieettisestä aiheesta "Ecologically Relational Moral Agency - Conceptual Shifts in Environmental Ethics and Their Philosophical Implications". Väitöstilaisuus järjestetään Yliopiston juhlahuoneistossa, osoitteessa Unioninkatu 33.