Yleinen työttömyyskassa YTK ennakoi merkittäviä vaikutuksia työttömyyteen
17.3.2020 14:46:43 EET | YTK | Tiedote
”Saamme normaalisti noin 100-150 jäsenhakemusta päivässä, mutta viime viikon perjantaina tuli yli 1 000 ja eilen maanantaina yli 2000. Suomalaisilla tuntuu nyt olevan kova huoli työllisyydestä ja se on täysin ymmärrettävää”, sanoo YTK:n toimitusjohtaja Sanna Alamäki.
YTK:n noin 450 000 jäsentä vastaa noin 20 % suomalaisista palkansaajista.
”Saamme nyt paljon viestejä ja kyselyjä lomautuksiin liittyen. Jäsenillemme olemme viestineet aktiivisesti sivustollamme, sähköpostitse ja opetamme jatkuvasti uutta tietoa myös chattibotillemme Iirikselle. Vastaamme toki myös puhelimitse, mutta puhelinpalvelu saattaa ajoittain ruuhkaantua”, toteaa Alamäki.
Oikeus työttömyysturvaan ei ala heti kassan jäseneksi liittyessä
YTK kantaa huolta niistä jäsenistä, jotka liittyvät ensimmäistä kertaa kassaan eivätkä tunne ansioturvalainsäädäntöä. ”On hirveän hyvä aina liittyä kassaan. Uusien jäsenten olisi kuitenkin hyvä muistaa, että kassan jäsenenä on oltava vähintään 26 viikkoa ja tuona aikana on täytynyt tehdä saman verran palkkatyötä ennen kuin on oikeutettu ansiopäivärahaan”, Alamäki muistuttaa. Jos ei täytä lain edellytyksiä ansiopäivärahan saamiseksi, on korvausta haettava Kelasta.
Monipuolisesti ajantasaista infoa tarjolla
YTK:n sivuilta löytyy kattava tietopaketti lomautuksesta, työttömyysturvasta ja mahdollisesta sairastamisesta työttömyysaikana. https://ytk.fi/pulssi/ajankohtaista/kaikki-koronaviruksen-vaikutuksista-lomautuksiin-ja-tyottomyyteen
Faktat:
- YTK sai viime viikolla kolme kertaa enemmän jäsenhakemuksia kuin edellisenä vuonna vastavana aikana
- Viime perjantaina jäsenhakemuksia tuli kymmenen kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin (yli 1000), maanantaina yli 20 kertaa enemmän (yli 2000)
- Maanantaina käytiin tuhat keskustelua YTK:n chatissä (noin viisinkertainen määrä normaaliin verrattuna), aiheina koronavirus, lomautus ja liittyminen
UKK
Miten koronaviruksen vaikutukset näkyvät YTK:ssa?
A: Jäsenhakemuksia tulee normaalia enemmän, viime päivinä jopa noin kaksikymmenkertainen määrä (maanantaina 17.3.). Ihmiset ovat yhteydessä asiakaspalveluumme ja verkkosivuvierailut ovat kasvussa. Lomautus, sairastuminen ja vaikutukset työsuhteeseen kysyttävät.
Minkälaista ruuhkaa käsittelyaikoihin on odotettavissa, ja milloin?
Meillä ruuhka alkaa oletettavasti pääsiäisen aikoihin, jolloin on mahdollista laittaa ensimmäinen työttömyyspäivärahahakemus, mikäli tulee lomautetuksi nyt. Hakijan ensimmäinen hakemus työllistää YTK:ssa eniten. Siksi tuleva ruuhka on riippuvainen siitä, missä aikataulussa työnantajat lomauttavat.
Venyvätkö käsittelyajat?
Olemme järjestelleet jo toimintojamme, jotta voimme keskittää resursseja käsittelyyn. Työttömyysturvakäsittely on asiantuntemusta vaativaa, henkilöresursseja edellyttävää työtä. Siksi resurssien lisääminen vaatii aina perehdytystä. Käsittelyajat tulevat venymään.
Mikä on hakemusten tilanne tällä hetkellä?
Alkuvuonna hakemukset ovat jo olleet hieman kasvussa. Maksuennusteesta näkee ajantasaiset tiedot. https://ytk.fi/jos-jaat-tyottomaksi/milloin-paivarahani-maksetaan-
Noudatetaanko poikkeustilanteessa normaalia menettelyä korvausten hakemisessa ja maksamisessa? Minkälaisia muutoksia?
Tällä hetkellä toimimme normaalisti eikä tiedossamme ole muutoksia. Mikäli lomautettavia ja työttömiä tulee paljon, olisi toivottavaa, että lainsäädännöllä tuettaisiin mahdollisimman jouhevaa päivärahojen käsittelyä.
Riittääkö YTK:n maksukyky? Voiko se olla uhattuna tilanteen jatkuessa pidempään?
Vakavaraisuusasteemme on ollut hyvä. Tilanteen pitkittymisen vaikutuksia on vaikea arvioida, mutta varaudumme todella voimakkaaseen hakemusmäärien kasvuun nopealla aikataululla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasAsiakkuus- ja viestintäjohtaja
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytk.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Perhetilanne selittää taloudellista epävarmuutta jopa työttömyyttä enemmän29.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Yksinhuoltajat ovat selvästi taloudellisesti haavoittuvin ryhmä. Lapsiperheissä menojen nousu koetaan ylipäätään voimakkaimpana, kertoo yli 13 500 vastaajan kyselytutkimus.
Kysely: Suojaosan poisto jakoi työttömät eri asemiin24.4.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Osa-aikatyön tekeminen väheni, mutta työnteon kannattavuus ei kadonnut. Toisaalta osaan päivärahansaajista suojaosan poistolla oli hyvin konkreettisia vaikutuksia, joita ei kannata sivuuttaa.
Suomalaisten arki kiristynyt – ruokaostoksista ja isoista hankinnoista tingitään7.4.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Noin puolet työikäisistä kokee kotitaloutensa taloudellisen tilanteensa heikentyneen viimeisen vuoden aikana. Lähes yhtä moni on siirtänyt suurempia hankintoja, ja reilu kolmannes on vähentänyt ruokakuluja. Eniten ovat tinkineet 25–34-vuotiaat.
Yhä useampi pudonnut ansiopäivärahalta päivien päättymisen vuoksi17.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
YTK antoi enimmäismaksuajan päättymisen vuoksi viime vuonna jo yli 10 000 päätöstä. Luku on huomattavasti aiempaa suurempi, ja sama kehitys on jatkunut myös kuluvana vuonna. Toisaalta lomautetut työllistyvät samaan tahtiin kuin ennenkin.
YTK panostanut soviteltujen hakemusten sujuvaan käsittelyyn10.2.2026 07:55:00 EET | Tiedote
YTK Työttömyyskassa käsitteli vuonna 2025 yli kolmanneksen kaikista ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan etuuspäätöksistä. YTK on jo pitkään panostanut erityisesti soviteltujen etuuksien käsittelyyn, joissa pitkät käsittelyajat voivat muodostaa hakijalle merkittävän taloudellisen riskin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme