Virtuaalisena järjestetty 6G Summit oli menestys
23.3.2020 13:01:29 EET | Oulun yliopisto | Uutinen

Tapahtuman palautteessa tuotiin esiin, että keskustelut aiheista olivat pidempiä ja perusteellisempia. Esityksiä avattiin nähtäväksi suunnitellun ohjelman mukaan ja niiden jälkeen keskustelualueille pystyi jättämään kommentteja ja jatkamaan aiheiden käsittelyä muiden kanssa. Koska järjestäjät olivat ajassa kiinni, tapahtumaan rakennettiin vielä yksi ylimääräinen päivä, jossa pääpuhujat olivat vastaamassa osallistujien kysymyksiin. Kyselytunti toimi. Varsinkin nuoremmat osallistujat kertoivat, että verkossa pystyi rohkeammin kysymään ja ottamaan kantaa keskusteluihin. Verkko siis tasa-arvoisti ja madalsi kynnystä vuorovaikutukseen.
-Varsin lyhyellä varoitusajalla onnistuttiin järjestämään tapahtuma virtuaalisesti. Suuri kiitos kaikille esitysten laatijoille. Tapahtuma oli erittäin onnistunut. Teolliset toimijat olivat selkeästi muodostaneet omat 6g-visionsa ja selkeää edistymistä on tapahtunut siinä suhteessa viime vuoteen verrattuna. Keskustelutilan mahdollisuus pelasti paljon ja itseasiassa antoi jopa paremmat mahdollisuudet yleisölle osallistua keskusteluun verrattuna perinteiseen konferenssiin, kertoo 6G Flagshipin johtaja, professori Matti Latva-aho.
Lapissa Levillä viime vuoden tapaan järjestettäväksi aiottuun tapahtumaan oli rekisteröitynyt yli 400 osallistujaa ympäri maailmaa. Virtuaalisen tapahtuman avulla tavoitettiin enemmän: 610 asiantuntijaa 42 eri maasta. Esityksiä oli kaikkiaan 161.
Virtuaalisen tapahtuman avulla tavoitettiin hieman enemmän. Tutkijayhteisöä sekä 6G-asioiden parissa työskenteleviä yrityksiä palvellakseen 6G Flagship on päättänyt avata konferenssin pääpuheenvuorot kaikille tänään. Maailmanlaajuinen keskustelu jatkuu ja 6g-tutkimus menee yhteisenä ponnistuksena eteenpäin.
-Teollisuus on selkeästi ilmaissut 6g:n aikataulun ja siihen liittyen tulevien WRC-kongressien aikataulut. Seuraavat vuodet ovat enabloivien teknologioiden tutkimusta ja 6g-vaatimusmäärittelyjen tekemistä osana ITU-prosessia, Latva-aho sanoo jatkosta.
6G Wireless Summitin kumppaniyritykset olivat Ericsson, Huawei, ZTE, Keysight Technologies, Nokia Bell Labs, Rohde&Schwarz, Virginia Diodes, Interdigital ja Wipro.
Huhtikuun lopussa julkaistaan tapahtuman tuloksena täsmentyneet 12 White paperia, joissa luodaan suuntaa 6g-tutkimuksen tulevaisuudelle.
Tapahtuman alussa julkaistiin uusi 6G Waves -lehti, jossa esitellään alan tutkijoita, uutisia, palkintoja ja keskeisiä aiheita.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.6G Summitin avaussanatSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Vesikasvikeräin kerää haitallista vesiruttoa tonneja tunnissa hyötykäyttöön ja biomassaksi31.8.2026 06:05:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistolla suunniteltu ja rakennettu vesikasvikeräin mahdollistaa hankalan vieraslajin tehokkaan keräämisen ja hyödyntämisen biomassana. Samalla ympäristönhoito voidaan yhdistää liiketoimintaan.
Oululainen tutkimus on mukana Suomen paviljongin näyttelyssä Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa 202729.8.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö on Archinfon kumppani maailman arvostetuimmassa arkkitehtuuritapahtumassa. Kumppanuus julkistetaan osana Oulussa järjestettävää Alvar Aalto -viikkoa elokuun viimeisenä lauantaina, jota on jo parinsadan vuoden ajan vietetty Suomessa kesän päätösjuhla venetsialaisina. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Parkinsonin tautia sairastavien suolistobakteerit voivat viestiä eri tavoin26.8.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tuore tutkimus viittaa siihen, että suolistobakteerien elimistölle välittämät biologiset viestit voivat olla erilaisia Parkinsonin tautia sairastavilla ihmisillä.
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu ja GOS Group Oyj kehittävät tekoälymallia yritysten talousennusteisiin19.8.2026 12:39:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu ja oululainen asiantuntijayritys GOS Group Oyj kehittävät ja testaavat tekoälypohjaisia ennustemalleja yritysten taloudellisen kehityksen ennustamiseen. Hankkeen tavoitteena on kehittää työkalu, joka tuo korkeatasoisen talousennustamisen yritysten ja analyytikoiden käyttöön.
Leikillisyys on osa opettajan ammatillista osaamista, ei vain hauskanpitoa18.8.2026 06:48:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan opettajat pitävät itseään leikillisinä riippumatta iästä tai koulutusasteesta. Leikillisyys on tärkeä osa opettajien ammatillista osaamista ja hyvinvointia koko työuran ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


