Food Market Herkku avasi pikavauhdilla ruoan verkkokaupan pääkaupunkiseutulaisille

Helsingin keskustan Food Market Herkun valikoima laadukkaita raaka-aineita ja valmiita ruokia on mahdollista tilata nyt kotiovelle toimitettuna tai noutaa Helsingin keskustan Herkusta. Nopeutetulla aikataululla avattu uusi ruoan verkkokauppa auttaa nyt omalta osaltaan pääkaupunkiseutulaisten ruokahuollossa.
- Poikkeuksellinen tilanne sai meidät kiirehtimään Herkun verkkokaupan avaamista. Asiakkaamme ovat pitkään toivoneet Herkun valikoimaa myös verkkokauppaan ja nyt jos koskaan oli oikea aika saada palvelu auki. Haluamme tässä tilanteessa omalta osaltamme auttaa toimivissa ja turvallisissa ruokatoimituksissa pääkaupunkiseudulla, kertoo digitaalisten palveluiden päällikkö Matti Torniainen S-ryhmän vähittäiskaupasta.
Koronavirustilanteen myötä ruokailu on siirtynyt pitkälti kotioloihin. Etätyöskentely ja kotona oleilu ovat saaneet ruoan verkkokaupan kävijämäärät jopa kolminkertaistumaan. Pääkaupunkiseudulla asiakasmäärien kasvu on näkynyt ajoittaisina ruuhkina ruoan verkkokaupassa.
Verkkokauppa on testivaiheessa ja sitä kehitetään ketterästi yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakkailta kerätään jatkuvasti palautetta, jota huomioidaan kehitystyössä.
Herkulla on myös viime vuonna avattu Ruokakassi-palvelu, joka toimittaa reseptit ja raaka-aineet kotiovelle.
Food Market Herkun ruoan verkkokauppa:
- https://kauppa.foodmarketherkku.fi
- Palvelee pääkaupunkiseudulla: Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa, pois lukien saaristoalueet
- Nouto Helsingin keskustan Herkusta 9,90 € ja kotiinkuljetus pääkaupunkiseudulla 14,90 €.
Raaka-aineet ja reseptit kotiin Ruokakassi-palvelusta:
- https://www.foodmarketherkku.fi/ruokakassi
- Palvelee pääkaupunkiseudulla: Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa, pois lukien saaristoalueet
- Mieleiset reseptit ja raaka-aineet toimitettuna kotiovelle jopa seuraavaksi päiväksi
Food Market Herkku on elämyksellinen yhdistelmä kauppahallia, herkkukauppaa, ravintolaa ja kahvilaa, jossa ruoan rakastajat viihtyvät ja inspiroituvat.
Food Market Herkku Helsinki on vuoden kalakauppa 2020.
Brittiläinen kaupan alan tutkimuslaitos IGD listasi 16 ruokakauppaa maailmalta, joihin olisi hyvä käydä tutustumassa vuonna 2019. Food Market Herkku nousi listalle ainoana pohjoismaalaisena ruokakauppana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matti Torniainen, digitaalisten palvelujen päällikkö, SOK, puh. 010 768 0632
Outi Hohtiviestintäjohtaja
Puh:+358503883133outi.hohti@sok.fiSOK Mediapalvelu
arkisin klo 8-16
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Huulet ovat palanneet tärkeäksi osaksi suomalaisten meikkirutiinia – Nämä tuotteet nousseet uusiksi myyntihiteiksi23.7.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
29. heinäkuuta vietetään jälleen vuosittaista kansainvälistä huulipunapäivää. Huulipunat ja -kiillot ovatkin parhaillaan yhä useamman suomalaisen huulilla, sillä erilaisia huulituotteita ostetaan nyt selvästi edeltäviä vuosia enemmän. Sokoksen ja Emotionin myyntidatasta käy ilmi, että huulipunien myynti on kasvanut peräti 50 prosenttia koronavuosiin verrattuna.
Ilmanpuhdistimien myynti tuplaantui eikä pöytätuuletin enää kelpaa kaikille – Prisman myyntidata kertoo, mitä koteihin kesällä halutaan15.7.2025 09:14:18 EEST | Tiedote
Suomalaiset panostavat selvästi aiempaa enemmän kotinsa ilmanlaatuun ja viilennykseen kesäisin, kertoo Prisman tuore myyntidata. Datan mukaan ilmanpuhdistimien kysyntä on alkukesällä lähes tuplaantunut ja viilenninkaupoille suomalaiset suuntavat heti ensimmäisinä hellepäivinä. Monille viilennyslaitetta valitessa on nyt erityisen tärkeää, että laitetta voi hallita etänä. Viilentimien lisäksi tapoja torjua hellettä on monia.
S-ryhmän myynti kasvoi tammi–kesäkuussa hieman edellisvuodesta11.7.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmään kuuluvien alueosuuskauppojen, SOK:n ja niiden tytäryhtiöiden veroton vähittäismyynti tammi–kesäkuussa 2025 oli 7 005,2 miljoonaa euroa. Myynti kasvoi 0,6 prosenttia edellisvuodesta. Kehityksen veturi oli marketkauppa, jonka myyntivire jatkui vahvana.
Suomalaiset innostuivat leipomaan ja sisustamaan – S-ryhmän data kertoo, miten viileästä alkukesästä on nautittu2.7.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä ei ole vielä suuremmin hellepäiviä nähty, mikä on saanut suomalaiset nauttimaan kesästä tänä vuonna hieman eri tavoilla ja mauilla. S-ryhmän myyntidata kertoo suomalaisten innostuneen muun muassa leivonnasta sekä sisustamisesta. Kelien viileydestä huolimatta moni on päätynyt tekemään ostoksia pakastealtaalle.
Sokos uskoo modernin tavaratalokaupan tulevaisuuteen – panostaa verkkoon ja avaa uuden myymälän Seinäjoelle24.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Sokos-ketju avaa uuden myymälän Seinäjoen Prismakeskukseen. Sokos Seinäjoen avaaminen on luonteva osa Sokoksen monikanavaisen tavaratalokaupan mallia, jossa investoinnit kohdistuvat niin verkkokauppaan kuin kivijalkamyymälöihinkin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme