Lajihavainnot laajaan käyttöön suunnittelun ja päätöksenteon tueksi
18.5.2020 09:30:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, Luonnonvarakeskus, Metsähallitus, Ruokavirasto, Suomen metsäkeskus, Suomen riistakeskus ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat
Suomen Lajitietokeskuksen viranomaispalveluita suunnitteleva ja edistävä työryhmä on sopinut lajitiedon jakamisen periaatteista. Luonnonvarakeskus, Metsähallitus ja Suomen ympäristökeskus ovat allekirjoittaneet Luomuksen kanssa sopimuksen tuottamansa ja ylläpitämänsä tiedon jakamisesta.
Uudenlainen toimintamalli vaati pitkäjänteistä keskustelua ja yhteistä suunnittelua. Digitaalinen tiedonjako yhden palvelun kautta tehostaa tiedon yhteiskäyttöä. Siitä on apua esimerkiksi maankäytön ja suojelualueiden suunnittelussa sekä päätöksenteossa.
– Yli sektorirajojen solmittu sopimus on kansainvälisesti ainutlaatuinen. Suomi on nyt edelläkävijä tiedon jakamisessa luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävässä toiminnassa, iloitsee Suomen Lajitietokeskuksen ja Luomuksen johtaja Leif Schulman.
Luotettavat lajitiedot yhdeltä luukulta
Lajitietokeskuksessa on käytettävissä muun muassa maamme luonnontieteellisten kokoelmien digitoituja tietoja sekä Luomuksen tutkimus- ja pitkäaikaisseurantojen aineistot. Lajitietokeskuksessa on tällä hetkellä lähes 35 miljoonaa lajihavaintoa. Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön hallinnonalan organisaatioiden aineistot kasvattavat havaintojen määrää huomattavasti. Näiden toimijoiden tuottama tieto on asiantuntijoiden keräämää tai tarkistamaa ja sitä myös päivitetään säännöllisesti. Tietoa kertyy inventointien, seurantojen ja tutkimusten yhteydessä. Viranomaisten päätöksenteossa tiedon luotettavuus on keskeistä, joten asiantuntijoiden varmistaman tiedon tarve korostuu.
Valtaosa aineistosta on kaikkien saatavilla avoimesti Laji.fi-palvelusta. Uhanalaisten lajien suojelemiseksi osasta aineistoa ei julkaista kuitenkaan tarkkoja paikkatietoja, kuten julkisuuslaki edellyttää. Osassa aineistoja on myös muita, muun muassa tutkimuskäyttöön perustuvia käyttörajoituksia.
Viranomaistehtäviä hoitavilla tiedon käyttäjillä, kuten ELY-keskuksilla ja kuntien kaavoittajilla, on sopimuksen perusteella jatkossa suora pääsy kaikkeen lajitietoon viranomaisportaalin kautta, kun aikaisemmin tietoja on jaettu eri toimijoiden kesken monia eri kanavia pitkin. Tämä on merkittävä parannus muun muassa maankäytön suunnitteluun.
Tietoja jakavien tahojen lisäksi suora pääsy käyttörajoitettuun lajitietoon on ympäristöministeriöllä, maa- ja metsätalousministeriöllä, ELY-keskuksilla, Suomen metsäkeskuksella, Suomen riistakeskuksella, Ruokavirastolla ja jatkossa esimerkiksi kunnilla.
Muita merkittäviä lajitiedon käyttäjiä ovat esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointeja tekevät konsultit, yritykset, metsätalous ja tutkijat. Näiden käyttäjien perustellut pyynnöt käyttää rajoitettua aineistoa ohjataan Lajitietokeskuksen Laji.fi palvelun kautta aineistopyyntöjärjestelmään, jossa tiedon omistajat voivat valtuuttaa aineistojen käyttämiseen.
”Yhden luukun” -periaate edistää luonnon monimuotoisuuden suojelua
Sopimus on merkittävä askel Suomen Lajitietokeskuksen tavoitteiden saavuttamisessa. Tiedon löydettävyyteen ja saavutettavuuteen perustuvan, kansallisesti kattavan toimintamallin luominen on suuri kulttuurinmuutos. ”Yhden luukun” -periaatteen noudattamisen ja lajitiedon avoimuuden hyödyistä oltiin lopulta hyvin yksimielisiä. Kun tieto on mahdollisimman helposti saatavissa, lajien esiintymät ja sopivien elinympäristöjen säilyttäminen voidaan ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa entistä paremmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino Juslén, eläintieteen yksikön johtaja, Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, aino.juslen@helsinki.fi, 050 310 9703
Kari Lahti, biodiversiteetti-informatiikan yksikön päällikkö, Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus, kari.lahti@helsinki.fi, 0400 727 955
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Viestinnän asiantuntija Marjaana Lindy, marjaana.lindy@helsinki.fi, 050 518 6195
Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka säilyttää ja ylläpitää luonnontieteellisiä kansalliskokoelmia sekä harjoittaa niihin liittyvää tutkimusta.
Laajat kokoelmat koostuvat eläin-, kasvi-, sieni-, kivi- ja fossiilinäytteistä. Elävät kasvikokoelmat sijaitsevat kahdessa kasvitieteellisessä puutarhassa ja ajoituslaboratorio Kumpulan tiedekampuksella.
Luomuksen kokoelmiin pääsee tutustumaan kolmessa yleisökohteessa Helsingissä: Luonnontieteellisessä museossa sekä Kaisaniemen ja Kumpulan kasvitieteellisissä puutarhoissa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Rikosten määrässä ei suurta muutosta10.4.2026 11:46:13 EEST | Tiedote
Rikosten määrä pysyi pääosin ennallaan vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna: Seksuaalirikokset lisääntyivät, mutta petosrikosten kasvu taittui. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tuoreesta julkaisusta.
Varhaisempi ADHD-diagnoosi on yhteydessä parempaan koulutukseen9.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Aikaisin saatu ADHD-diagnoosi on yhteydessä parempaan koulumenestykseen ja vähäisempään koulupudokkuuteen, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus.
Psykedeelien vaikutukset ovat kytköksissä käyttäjän mielenmaisemaan ja käyttöympäristöön8.4.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Käyttäjät ovat tutkimuksen mukaan tietoisia eri klassisten psykedeelien vaikutuksista ja niiden merkityksistä, ja he pyrkivät vaikuttamaan näihin tekijöihin omilla toimillaan.
Ihmisen suhtautuminen petoihin määrittelee yhteiselon mahdollisuuksia1.4.2026 12:33:26 EEST | Tiedote
Hyeenat ja karja saattoivat elää samoilla alueilla, jos ihminen suhtautui petoihin sallivasti, paljasti Keniassa tehty tutkimus
Ilves sopeutuu taitavasti monimuotoisiin metsäympäristöihin30.3.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Ilves liikkuu ketterästi Suomen vaihtelevassa elinympäristöjen mosaiikissa, mutta suosii silti selvästi lahopuuta sisältäviä metsiä ja maastoltaan vaihtelevia alueita. Helsingin yliopiston uusi tutkimus osoittaa, kuinka taitavasti tämä suurpeto tasapainoilee ihmisen muokkaamien alueiden ja luonnonympäristöjen välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


