Etelä-Karjala ja Varsinais-Suomi aktiivisimpia omistajanvaihdosten edistämisessä
Evaluoinnin mukaan omistajanvaihdospalvelut ovat Suomessa aikaisempaa toimivampia. 65 prosenttia evaluointiin osallistuneista omistajanvaihdosasiantuntijoista arvioi palveluiden kehittyneen hyvään suuntaan ja vain 5 prosenttia huonompaan suuntaan edellisen viiden vuoden aikana.
Etelä-Karjala ja Varsinais-Suomi saivat evaluoinnissa täydet 6 pistettä omistajanvaihdosten edistämisestä. Näissä maakunnissa on toimintasuunnitelma omistajanvaihdosten edistämiseksi ja niistä löytyy toiminnasta vastaava organisaatio, eri tahoja kokoava yhteistyöfoorumi ja matalan kynnyksen neuvontapiste yrittäjille. Lisäksi yrittäjille suunnattuja aktivointitoimenpiteitä tehdään säännöllisesti ja omistajanvaihdospalvelut ovat kehittyneet myönteisesti viime vuosina. Myös Etelä-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Satakunta pärjäsivät hyvin vertailussa ja jäivät vain niukasti kärkikaksikon taakse (5,5 pistettä).
Omistajanvaihdostyö pysyväksi toimintamuodoksi
Tutkimuksen toteuttamisesta vastannut Juha Tall Seinäjoen ammattikorkeakoulusta pitää tuloksia lupaavina, mutta tunnistaa omistajanvaihdosten edistämisessä kehittämiskohteita.
- Määrätietoinen työ omistajanvaihdosten edistämiseksi on alkanut tuottaa hedelmää ja perusasiat omistajanvaihdosten edistämiseksi aluetasolla kyllä tiedetään. Ne eivät ole mitään rakettitiedettä. Osassa maakuntia omistajanvaihdosten edistäminen on jo otettu erinomaisesti haltuun, Tall sanoo.
Tallin mukaan haasteita kuitenkin riittää ja omistajanvaihdostyön resurssit pitäisi varmistaa niin, että siitä tulisi nykyistä pysyvämpää toimintaa.
- Omistajanvaihdosten edistämistyötä on tehty ja tehdään edelleen pääsääntöisesti erilaisten kehittämishankkeiden muodossa, hän jatkaa. - Evaluointimme perusteella toimintamallit ovat nyt kehittyneet niin, että pysyvän rahoituksen saaminen omistajanvaihdosfoorumille sekä yrittäjien alueellisille neuvontapalveluille ja herättelytoimille olisi perusteltua.
Suosituksia valtakunnan tason omistajanvaihdosten edistämiseen
Omistajanvaihdostyön edistämiseen tutkijat Juha Tall ja Elina Varamäki suosittelevat valtakunnallisella tasolla muun muassa seuraavia toimenpiteitä:
- Omistajanvaihdosten rekisteröinti Tilastokeskuksessa.
- Valmennusohjelma omistajanvaihdosneuvojille.
- Omistajanvaihdoksissa myyjän verotus maksuperusteiseksi. Nykyisin myyjä verotetaan heti kaupanteon jälkeen, vaikka osa kauppasummasta tulisikin maksuun vasta vuosien päästä.
- Pienten yritysten osakkeiden hankintameno-olettamien nostaminen. Tämä vähentäisi myyjään kohdistuvaa verorasitusta ja kannustaisi yrittäjiä yrityksen myyntiin.
- Perintö- ja lahjaverotuksesta luopuminen.
- Finnveran takauksen osuuden nostaminen.
- Valtakunnallinen oman pääoman ehtoisia sijoituksia omistajanvaihdoksiin tekevän pääomarahaston perustaminen. Pankkien ja Finnveran vaatimukset oman pääoman määrän suhteen ovat viime vuosina tiukentuneet. Oman pääoman ehtoisilla sijoituksilla olisi merkittävä vipuvaikutus omistajanvaihdosten rahoituksessa.
- Omistajanvaihdosfoorumin toiminnan jatkaminen.
Tiedot perustuvat Omistajanvaihdosfoorumin tilaamaan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun toteuttamaan omistajanvaihdospalvelujen valtakunnalliseen ja alueelliseen evaluointiin 2020. Tutkimukseen vastasi yhteensä lähes 250 omistajanvaihdosasiantuntijaa eri puolilta Suomea. Tutkimus kokonaisuudessaan on saatavilla täältä.
Omistajanvaihdosfoorumissa on mukana edustava joukko valtakunnallisia julkisia ja markkinaehtoisia toimijoita sekä yrittäjäjärjestöjä.
Lisätiedot:
- tutkija Juha Tall, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, juha.tall @ seamk.fi, 050 409 0004
- sihteeri Mika Haavisto, Omistajanvaihdosfoorumi, mika.haavisto @ yrittajat.fi, 050 550 1993
- puheenjohtaja Jari Huovinen, Omistajanvaihdosfoorumi, jari.huovinen @ ek.fi, 040 861 4582
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Suuret yritykset pidentävät laittomasti maksuaikoja10.5.2025 07:02:00 EEST | Tiedote
Lähes 60 prosenttia pk-yrityksistä kertoo Yrittäjägallupissa, että maksuaikalakia ei ole noudatettu. Suurten yritysten lisäksi myös valtio- ja kuntaomisteiset yhtiöt pitkittävät maksuaikoja yli lain salliman rajan. – Maan tapa on, että suuryritys vain yksipuolisesti ilmoittaa pienyrittäjän saavan rahansa myöhemmin. Hallitus voisi halutessaan parantaa yrittäjien asemaa muuttamalla maksuehtolakia, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme