Hannele Pokka aloittaa työelämäprofessorina Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa

– Tutkitun tiedon saattaminen entistä paremmin yhteiskunnallisen päätöksenteon ulottuville on yksi tiedekunnan ja koko yliopiston haasteista ja tavoitteista, ja siksi olemme erittäin iloisia, että saamme Hannelen kaltaisen kokeneen vaikuttajan tiimiimme. Tämä on ’lottovoitto’ myös opiskelijoillemme, sanoo dekaani Jaakko Kangasjärvi, bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnasta.
– Olen erittäin innostunut päästessäni tekemään työtä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan tiimissä. Tiedekunnan tutkimus- ja opetustyö kattaa mitä ajankohtaisimmat teemat viruksista luontotyyppeihin ja ilmastomuutokseen. Uskon voivani vahvistaa tiedekunnan ja ympäröivän yhteiskunnan vuorovaikutusta, sanoo OTT Hannele Pokka.
Toukokuussa ympäristöministeriön kansliapäällikön tehtävästä pois jäänyt Hannele Pokka on toiminut vuosikymmenien ajan yhteiskunnallisen päätöksenteon huipulla toimien myös muun muassa kansanedustajana, oikeusministerinä ja Lapin läänin maaherrana.
– Tiedekunnan ensimmäisen työelämäprofessuurin avulla pyrimme myös vahvistamaan tutkimuksemme ja opetuksemme yhteiskunnallista vaikuttavuutta niin paikallisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin muun muassa tuomalla tutkimustamme sekä osaamistamme entistä vahvemmin päätöksenteon tueksi. Hannele Pokka tuo mukanaan pitkän linjan yhteiskunnallista kokemusta ja osaamista, sanoo tiedekunnan yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen varadekaani Atte Korhola.
Työelämäprofessorin tehtävään Helsingin yliopistossa voidaan kutsua tohtorin tutkinnon suorittanut henkilö, jolla on yliopistomaailman ulkopuolisessa työelämässä saavutettuja erityisen merkittäviä ansioita ja kokemusta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Dekaani Jaakko Kangasjärvi, puh. 050 415 0428
Varadekaani Atte Korhola, puh. 050 415 4528
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tiedottaja Eeva Karmitsa, Helsingin yliopiston viestintä, puh. 02941 58461
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Alkoholi muuttaa alkion ensimmäisten solujen geenien toimintaa19.6.2025 09:02:38 EEST | Tiedote
Alkoholialtistus alkionkehityksen ensimmäisten viikkojen aikana muuttaa geenien toimintaa ja solujen aineenvaihduntaa. Maljakasvatuksessa selvisi, että herkimpiä alkoholille ovat hermoston ensimmäiset solut. Tutkimustulos tukee nykyistä suositusta lopettaa alkoholinkäyttö jo raskautta suunniteltaessa.
Uusi työkalu auttaa tunnistamaan koiran epilepsiakohtauksen17.6.2025 14:07:14 EEST | Tiedote
Uusi, uraauurtava työkalu auttaa koiranomistajia tunnistamaan lemmikkinsä kohtaukset tarkemmin ja voi nostaa koirien epilepsian tutkimuksen, diagnostiikan ja hoidon uudelle tasolle.
Miksi elintapamuutosten ylläpitäminen on niin vaikeaa? Psykologiset tekijät selittävät paljon17.6.2025 12:55:18 EEST | Tiedote
Tutkimus osoittaa, että jo 10-vuotiailla lapsilla tunnesyöminen on yhteydessä epäterveelliseen ruokavalioon. Aikuisilla puolestaan stressi ja hallitsematon syöminen vaikeuttavat elintapamuutosten ylläpitämistä, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen näyttää tukevan painonhallintaa.
Tutkimus paljastaa haasteet inklusiivisten arvojen toteutumisessa perusopetuksessa16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oppimisen tuen uudistukseen lähdetään tilanteessa, jossa vastuu inkluusion tulkinnasta ja toteutuksesta uhkaa valua kunnille.
Saimaannorppa on Saimaatakin vanhempi12.6.2025 14:30:24 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Tutkijat ehdottavatkin, että alalajin sijasta saimaannorpan tulisi olla oma itsenäinen lajinsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme