Taloyhtiölainat nostavat yksiöiden ja kaksioiden hintoja - Kiinteistöliitto Uusimaa jakoi 10.000 euron palkinnon lopputyölle
Lopputyön tutkimuskysymyksenä oli taloyhtiölainojen vaikutus hinnanmuodostukseen, eli Rantasen omin sanoin: Tavoitteena oli selvittää hedonisen regressioanalyysin menetelmin, vaikuttaako suhteellisen lainaosuuden suuruus asuntojen toteutuneisiin velattomiin kauppahintoihin.
Taloyhtiölainojen käyttö uudisrakentamisen rahoittamisessa on lisääntynyt merkittävästi Suomen asuntomarkkinoilla kuluvan vuosikymmenen aikana, ja suuret suhteelliset taloyhtiölainaosuudet ovat vakiintuneet uudisasuntojen kaupoissa. Mitä suurempi asuntokaupan taloyhtiölainaosuus on, sitä pienemmällä pääomalla asuntoon pääsee myyntihinnan maksamalla käsiksi.
Tutkielman lopputulos oli Rantasen mukaan: Selittävien muuttujien yhdysvaikutuksia sisältävien regressiomallien tulokset osoittavat, että taloyhtiölainaosuudella on yksiöiden ja kaksioiden hintoihin korottava, tilastollisesti merkitsevä vaikutus uudehkojen asuntojen jälkimarkkinoilla. Nämä preemiot heijastelevat todennäköisesti osaltaan verotuskäytäntöjen eroavaisuuksia, sillä pienten asuntojen kaupoissa ostajaosapuolena on usein sijoittaja, joka on vuokranantajana oikeutettu rahoitusvastikkeen verovähennyksiin osassa tapauksia.
Palkinnon taustaa
Kiinteistöliitto Uusimaan hallitus päätti vuonna 2019 perustaa palkinnon Uusimaan alueen korkeakoulussa hyväksytylle lopputyölle, josta on eniten hyötyä taloyhtiöille. Tavoitteena on samalla kannustaa opiskelijoita tulevaisuudessa harkitsemaan kiinteistöalan ja erityisesti taloyhtiömaailman (esim. talous, tekniikka tai juridiikka) lopputöitä. Palkintosumma on enintään 10.000 €, joka nyt vuoden 2019 lopputöiden osalta jaettiin yhdelle työlle.
Kiinteistöliitto Uusimaa onnittelee Henrik Rantasta palkitusta lopputyöstä ja kannustaa samalla muitakin opiskelijoita valitsemaan taloyhtiöihin keskittyviä lopputöiden aiheita kaikilla mahdollisilla opiskelualoilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja antavat:
Palkintolautakunnan puheenjohtaja, TkT, arkkitehti SAFA Juhana Heikonen,
040 726 1213, juhana.heikonen@gmail.com
Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n toiminnanjohtaja Mika Heikkilä, 050 591 0995, mika.heikkila@ukl.fi
Palkinnon saaja Henrik Rantanen, henrik.j.rantanen@gmail.com
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kiinteistöliitto Uusimaa on Suomen Kiinteistöliiton suurin alueellinen jäsenyhdistys. Toimintamme on alkanut jo vuonna 1933. Toimistomme palvelee 16 asiantuntijan voimin 11 800 jäsentaloyhtiön hallituksia ja isännöitsijöitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry
Uudenmaan Vuoden taloyhtiön puheenjohtaja on ehtaa voittaja-ainesta22.11.2024 09:54:56 EET | Tiedote
Kiinteistöliitto Uusimaa valitsi jo toista kertaa alueeltaan Vuoden taloyhtiön puheenjohtajan sekä Vuoden taloyhtiöteon. Kilpailun kautta halutaan nostaa hallitustyön arvostusta ja merkitystä sekä jakaa positiivisia tekoja asumisen arjessa. Palkintoehdotuksia tuli yhteensä 111 kappaletta.
Pääkaupunkiseudun asumiskulut edelleen kasvussa12.9.2024 13:49:34 EEST | Tiedote
Helsinki yhä kallein, vuoden kustannusnousu kaksinkertainen maan keskiarvoon nähden
Nyt on korjaushankkeiden kulta-aika25.4.2024 09:07:30 EEST | Tiedote
Rakennusala ja erityisesti uudisrakentaminen on ollut synkässä suhdanteessa pian pari vuotta. Kuumaan markkinaan verrattuna nyt on mahdollisuus säästää sekä materiaaleista että työkustannuksista. Lisäksi korkojen ennakoidaan laskevan jo tämän vuoden aikana. Juuri nyt on otollinen hetki korjaushankkeille.
Pakkanen kurittaa asuinkiinteistöjä15.2.2024 11:30:00 EET | Tiedote
Tammikuun kovat pakkaset olivat kylmää kyytiä kiinteistöille. Lähtökohtaisesti asuinrakennusten pitäisi toimia ongelmitta kovallakin pakkasella, ja rajana pidetään -26 astetta. Vaikka Uudellamaalla lämpötila ei pudonnutkaan näin alas, ilmeni Kiinteistöliitto Uusimaan kyselyn mukaan liian monessa kiinteistössä pakkasen aiheuttamia ongelmia ja vaurioita.
Ensimmäiset tunnustukset hyville puheenjohtajille15.11.2023 16:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistöliitto Uusimaa käynnisti elokuussa 2023 kilpailun, jossa haettiin vuoden taloyhtiöpuheenjohtajaa sekä taloyhtiötekoa. Kilpailun tavoitteena oli nostaa esiin hallitustyön merkitystä sekä tärkeitä tekoja asumisen arjessa. Palkintoehdotuksia tuli kiitettävästi, yhteensä 130.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme