Leena Lehtolaisen kirjoja myyty maailmanlaajuisesti yli 2,5 miljoonaa kappaletta

Suomen suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva Leena Lehtolainen tunnetaan erityisesti Maria Kallio- ja Henkivartija (Hilja Ilveskero) -dekkareistaan. Tänä kesänä ilmestynyt viidestoista Maria Kallio -romaani Jälkikaiku on ylittänyt kuuden ensimmäisen viikon jälkeen kaikissa formaateissa jo 25 000:n myydyn kirjan rajan.
Maailmanlaajuisesti Lehtolaisen teoksia on myyty nyt yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Hänen dekkareitaan on käännetty 30:lle kielelle. Suomen lisäksi Saksa ja Yhdysvallat ovat merkittäviä markkinoita Lehtolaisen kirjoille.
”Jälkikaiusta saamani lukijakommentit ovat jälleen näyttäneet, että Maria Kallio on monille kuin ystävä, jonka seurassa haluaa olla vuosi vuoden jälkeen. On hienoa, että kirjan loppu on koskettanut jopa kyyneliin asti” kiittää Leena Lehtolainen.
”Leena Lehtolaisen ja Tammen välinen yli 40 vuotta kestänyt yhteistyö on ainutlaatuinen esimerkki kirjailijan ja kustantajan välisestä luottamuksellisesta suhteesta. Kirjailijan tärkein tehtävä on kirjoittaa ja kustantajan työ on saattaa kirja lukijoiden käsiin. On aina suuri ilo nähdä lukijoiden viihtyvän Leena Lehtolaisen kirjojen parissa, ja niin on todella tapahtunut myös Jälkikaiun kohdalla” sanoo Tammen kustannusjohtaja Outi Mäkinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Kustannusjohtaja Outi Mäkinen, outi.makinen@tammi.fi, 040 834 4404
Haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Jaakko Mikkola, jaakko.mikkola@wsoy.fi, 044 584 4655
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tammi
Miten välttää myyräkuume? Uutuuskirja vastaa moniin kiehtoviin ja kiperiin Suomen pikkunisäkkäitä koskeviin kysymyksiin24.4.2025 14:19:04 EEST | Tiedote
Millä toimilla voi välttää myyräkuumetartunnan? Miksi metsäsopuleista vain neljännes on uroksia? Entä tekevätkö tunturisopulit 40 vuoden välein joukkoitsemurhia vai lähtevätkö ne vaeltamaan, koska eivät halua nähdä muita sopuleita? Paavo Hellstedtin ja Juha Laaksosen upeasti kuvitettu Suomen pikkunisäkkäät -kirja (Tammi) kertoo pikkunisäkkäiden merkityksestä ekosysteemissämme ja tarjoaa huimasti tietoa eri lajien erityispiirteistä.
Tammen syksyn 2025 kirjakattaus tarjoaa monipuolisen valikoiman suuria tarinoita, jännittäviä mysteerejä ja lasten suosikkeja15.4.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tammen syksy on vahvojen kertojien ja tietokirjallisuudessa suurten elämäntarinoiden juhlaa. R. M. Rosenbergin historiallinen romaani Amelie kertoo aateliskartanon elämästä nälkävuosien puristuksissa. Liz Mooren Metsien jumala on loistava mysteeri ja nerokas sukusaaga, jonka Barack Obama nosti suosituslistalleen. Tuula Karjalainen paljastaa Tove Jansson ja maailman lapset -teoksessaan, millainen yhteys Janssonilla oli lukijoihinsa. Hiljattain kansainvälisen H. C. Andersen -palkinnon ehdokkaaksi nimetyn Timo Parvelan Ella ja kaverit -sarja viettää 30-vuotisjuhlavuottaan.
Tekoäly avaa suomalaisen tietokirjallisuuden kansainvälistymiselle uusia mahdollisuuksia10.4.2025 10:30:00 EEST | Tiedote
Tänä keväänä suomeksi julkaistu Lauri Järvilehdon tietokirja Konemieli on julkaistu tuoreeltaan englanniksi nimellä The Machine Mind. Suomi-englanti-konekäännöksen ja äänikirjan englanninkielisen koneäänen ansiosta teos on kansainvälisen yleisön saatavilla merkittävästi tavanomaista nopeammin.
Seiväshyppääjä Wilma Murto avaa mielenmaisemaansa matkallaan maailman parhaaksi syksyllä 2025 ilmestyvässä kirjassa19.3.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Hippo Taatilan kirjoittama Yli kaiken – Wilma Murto vie lukijansa syvälle sukupolvensa suurimman suomalaisen yleisurheilijan mielen sisään elokuun 2022 Euroopan mestaruutta seuranneen kolmen vuoden aikana.
Sir Anthony Hopkinsin muistelmat julkaistaan suomeksi marraskuussa5.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Näyttelijäsuuruus kertoo uskomattoman tarinansa, miten teollisuuskaupungin pienestä pojasta kasvoi näyttämöiden ja valkokankaiden supertähti. Suomenkielisen teoksen kustantaja on Tammi ja suomentaja Tero Valkonen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme