HUS

Hallituksen päätökset 21.9: HUS rakentaa rajaliikenteen testauskapasiteetin vuokraamalla tiloja ja laitteita

Jaa
Kansallinen koronavirusstrategia edellyttää laajamittaista rajat ylittävän liikenteen testausta. Valtioneuvosto on sitoutunut korvaamaan testauskapasiteetin nostosta aiheutuvat kustannukset.

HUSin hallitus päätti 21.9. ylimääräisessä kokouksessaan tilojen ja laitteiden vuokrauksesta koronavirusanalytiikkaan Synlab Oy:ltä. Hallitus palautti asian valmisteluun 14.9. muun muassa toiminnan kustannusten korvaamisen varmistamiseksi. HUS tiedotti olevansa valmis sitoutumaan mittavaan rajaliikennetestaukseen, mikäli valtioneuvostolta saadaan asiasta selkeä toimeksianto.

Valtioneuvosto on 18.9. kirjallisesti ilmoittanut, että testauskapasiteetin nostosta ja analytiikkatoiminnasta aiheutuvat kustannukset korvataan HUSille enintään 200 miljoonaan euroon asti.

Välttämätön ja kiireellinen hankinta

Synlab Oy:n kanssa tehtävän kymmenen kuukauden vuokrasopimuksen arvo on yhteensä noin 100 miljoonaa euroa. Hankinta on välttämätön kansallisen koronavirusstrategian toteuttamiseksi. HUS on järjestämisvastuullinen Uudenmaan - ja siten monien keskeisten rajanylityspaikkojen - koronavirustestien osalta.

Hankinta toteutetaan suorahankintana valtioneuvoston 11.9.2020 tekemien linjausten aiheuttamasta kiireestä johtuen, jotta tarvittava kapasiteetti on käytössä marraskuussa 2020. Suorahankinnan perusteena oleva ennalta arvaamaton äärimmäinen kiire johtuu valtioneuvoston asettaman aikataulun ja hankintatoimintaympäristön rajoitteiden yhdistelmästä. Pandemiatilanteen edelleen pahetessa Euroopassa ja maailmalla, on laboratoriolaitteisiin ja reagensseihin liittynyt merkittäviä toimitusongelmia ja viiveitä, joita kansallisesti ratkomaan on elokuussa asetettu sosiaali- ja terveysministeriön alainen koordinaatioryhmä.

STM asetti elokuussa uudeksi valtakunnalliseksi koronavirustestauksen tavoitteeksi 20 000 testiä vuorokaudessa. Valtioneuvosto on periaatepäätöksessään 11.9. linjannut myös valtion rajat ylittävän liikenteen terveysturvallisuusvaatimuksista. Testaukseen perustuvan mallin käyttöönoton aikatauluksi on asetettu 23.11.2020.

Koronavirusanalyyseihin kohdistuvat erityisvaatimukset vaikuttavat osaltaan hankintaan. Korkean volyymin testaustoiminta on toteutettava sellaisella vastausnopeudella, että rajaliikenteen sujuvuus ei kärsi. Analytiikan on siksi sijaittava Suomessa hyvien liikenneyhteyksien päässä suurista näytteenottopaikoista, kuten lentoasemasta, jotta näytteiden kuljetukseen kuluva aika voidaan minimoida. Prosessin tehokkuuden ja toimivuuden varmistamiseksi hankintaa ei ole tarkoituksenmukaista jakaa usean toimijan toteutettavaksi.

Vuokrattava laitteisto tulee osaksi HUSin koronaviruskeskusta

HUS sitoutuu sopimuksella vuokraamaan 70 % Synlabin Kivihakaan perustaman automaatiolinjaston kapasiteetista. Vuokrattava laitteisto tulee osaksi HUSin koronaviruskeskusta. Vastuuyksikön lääketieteellinen johto sekä osa henkilökunnasta tulee olemaan HUSin henkilökuntaa.

Hankinnan myötä HUSin analyysikapasiteetti vuorokaudessa nousee 14 000 testillä. HUSin kokonaisanalyysikapasiteetti asettuu lokakuun lopussa 22 000 testiin vuorokaudessa nostaen valtakunnallisen testauskapasiteetin yli 30 000 testiin päivässä.

Näytteenotto kilpailutettu ja kumppanit valittu

Kasvavat testaustavoitteet nostavat analytiikan lisäksi tarvetta näytteenotolle. HUS kertoi 11.9. käynnistäneensä kilpailutuksen näytteenottotoiminnasta. Hallitus päätti, että näytteenottoa hankitaan neljältä yksityiseltä toimijalta yhteensä noin 68 miljoonan euron arvosta. Sopimuskausi on 8 kuukautta, minkä lisäksi voidaan käyttää 7 kuukauden optio.

Pöytäkirja ja päätökset

Lisätietoja:

Diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen,
puh. 050 4272468, lasse.lehtonen(at)hus.fi

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Jourvård för misshandlade utvecklad inom HUS – ny vårdkedja ger klarhet och stöd15.7.2025 12:48:26 EEST | Pressmeddelande

HUS har tagit i bruk en ny vårdmodell vid samjourerna i Pejas, Jorv och Mejlans som förbättrar vården av patienter som utsatts för våld. Målet med modellen är ett enhetligt tillvägagångssätt för att identifiera och undersöka våld samt hänvisa patienten till stödtjänster inom HUS. Den praktiska och tydliga verksamhetsmodellen säkerställer att alla som utsatts för våld får det stöd de behöver, oberoende av vilken jour de besöker.

Pahoinpideltyjen päivystyksellistä hoitoa kehitetty HUSissa – uusi hoitoketju tuo selkeyttä ja tukea15.7.2025 12:48:26 EEST | Tiedote

Peijaksen, Jorvin ja Meilahden yhteispäivystyksissä on otettu käyttöön uusi hoitomalli, joka parantaa väkivaltaa kokeneiden potilaiden hoitoa. Mallin tavoitteena on, että HUSissa on yhtenäinen toimintatapa väkivallan tunnistamiseen, tutkimiseen ja potilaiden ohjaamiseen tukipalveluihin. Käytännönläheinen ja selkeä toimintamalli varmistaa, että jokainen väkivaltaa kokenut saa tarvitsemansa tuen, riippumatta siitä, missä päivystyksessä hän asioi.

Emergency care of victims of violence developed at HUS – new care chain brings clarity and support15.7.2025 12:48:26 EEST | Press release

The Emergency Departments of Peijas, Jorvi and Meilahti have introduced a new care model that improves the treatment of patients who have experienced violence. The model is aimed at ensuring a uniform practice for recognizing violence, examining the patients and referring them to support services. A practical and clear operating model ensures that everyone who has experienced violence receives the support they need, regardless of which emergency department they visit.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye