Olli Nurmen Ruutitynnyrin vartijat Kustantamon kuulumisia -blogissa

“Kerron kokemukseni rehellisesti siten, kun sen itse näin ja koin. Jokaisen lukijan vastuulle jää vetää siitä omat johtopäätöksensä. Kerron lisäksi Libanonin ja Syyrian konfliktien taustoista. Tuon esiin sen näkökulman, että rauhanturvaajat eivät voi yksin ratkaista kriisejä, vaan siihen tarvitaan ennen kaikkea myös konfliktien osapuolten välistä tahtoa sekä ratkaisua tukevia poliittisia prosesseja” kertoo Nurmi blogissa.
Myös katse kotimaahan tarkentuu, kun katsoo kaukaa.
“On helpompi tunnistaa suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksia, kun on nähnyt, minkälaista elämä on sodan runtelemilla kriisialueilla. Meidän vahvuutemme on yhtenäisyydessämme ja siinä, että Suomessa pidämme sekä toisistamme että maastamme hyvää huolta. Jos osaamme pitää tästä kiinni, olemme jatkossakin asemassa, jossa voimme tukea muita.”
Olli Nurmi on valtiotieteiden maisteri poliittisesta historiasta. Rauhanturvaajakokemuksensa jälkeen hän on työskennellyt diplomaattina Berliinissä, Kabulissa ja Brysselissä.
Avain on mukana Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumassa
Julkaisemme Helsingin kirjamessut verkossa -tapahtuman aikana Kustantamon kuulumisia -blogissa 27.10. Pirjo Suvilehdon haastattelun kirjasta Oi ihana satu! Messuyleisö pääsee kurkistamaan kustantamon uutuuskirjojen maailmoihin myös blogissa julkaistavien kuvien ja tekstien avulla. 29.10.vaelletaan Tomi Kontion Kansallispuistojen kutsu -kirjan mukana upeaan luontoon ja 6.11. testataan Tittamari Marttisen Lasten vegekeittokirja.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet
Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Perttola, vilja.perttola@avain.net, puh. 040 755 3319
Arvostelukappaleet: info@avain.net
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.
Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Sata päivää Roomassa -tietokirjassa on yllätyksiä myös kokeneille Rooman kävijöille!24.4.2025 07:42:00 EEST | Tiedote
Ilpo ja Miia Salonen kutsuvat lukijan mukaansa ikuisen Rooman hiljaisille kujille, komeisiin puistoihin, maanalaisiin sokkeloihin, yllättäviin museoihin ja pyörryttäviin palatseihin.
Kimmo Ojalalle Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto23.4.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Kimmo Ojala on valittu yhdeksi Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saajaksi lasten runoteoksellaan Yrjö Ärjylän herkimmät (Avain, 2024). Palkitsemistilaisuus järjestettiin Tampereen Raatihuoneella 23.4.2025.
On pimeässä hyvä taivaltaa -tietokirja avaa keskosäidin tuntemuksia16.4.2025 07:44:00 EEST | Tiedote
Esikoisen odottaminen tuntuu pitkään epätodelliselta, kunnes eräänä syyskuisena aamuyönä hän onkin jo täällä. Aivan liian pienenä, aivan liian aikaisin ja eri vuonna kuin piti.
KUTSU: Meritta Koiviston Perijä-dekkarin julkistamistilaisuus4.4.2025 09:15:00 EEST | Kutsu
Tule tapaamaan jännityskirjailija Meritta Koivistoa ja kuulemaan kirjailijan uunituoreesta Perijä-dekkarista Keskustakirjasto Oodiin (Töölönlahdenkatu 4, Hki) Saarikoski-matolle (3.krs) keskiviikkona 23.4. klo 15.30 alkaen. Perijä on Harriet Jaatinen -dekkarisarjan kolmas osa. Koivisto kuvaa sarjassa mestarillisesti maarajat ylittäviä vääristyneitä perhesuhteita ja luo henkilöhahmoja, joita joko rakastaa tai vihaa. Kirja on myynnissä tapahtumassa. Ilmoittaudu 21.4. mennessä os: info@avain.net Lämpimästi tervetuloa! _ _ _ _ _ _ Meritta Koivisto, Perijä Piilotettuja tekoja ja juonitteluja lain toisella puolen – ruotsinsuomalainen rikoskonstaapeli Harriet Jaatinen jäljittää jälleen salaperäisen mahtisuvun rikosvyyhtejä. Nuoren naisen käsittämätön surma Tukholman uinuvassa lähiössä saa Harriet Jaatisen penkomaan tapausta. Kuka nainen oli, ja onko tapauksella yhteys Ledermanneihin? Vankilassa istuvan Sonja Bergin tytär Ida aloittaa taideopintonsa New Yorkissa tietämättömänä siitä, että hän
Sirkka Knuutilan uudessa lastenkirjassa hulivili Peeveli Pahkeinen seikkailee menninkäismetsässä4.4.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Noitapoika Peeveli etsii yhteyttä edelliskesän kaveriin ja päätyy taikaluudallaan Menninkäismetsään. Yksinäisyys muuttuu vauhdilla pelastusoperaatioksi, kun Peeveli tapaa vihreähiuksisen tytön.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme