
Musiikillinen tinkimättömyys on tuonut Eero Raittiselle arvostusta

Eero Raittisen ja hänen isoveljensä Jussin perhetausta on erikoinen: äiti Rakel o.s. Jotuni oli porvarillisesta kulttuuriperheestä ja isä Paavo Raittinen tamperelaisen kauppiaan poika, joka innostui sosialismista. Työurallaan Helsingissä Paavo hankki perheelleen virka-asunnoksi Hämeentie 38:ssä sijaitsevan kerrostalon ylimmän kerroksen. Asunnosta tuli Eeron ja Jussin lapsuudenkoti. Isä kuoli 75-vuotiaana vuonna 1961, jolloin Eero oli 16-vuotias. Ankara, iäkäs isä ei olisi suvainnut muusikon uravalintaa.
Raittisen perheen pojat olivat kuitenkin musiikillisesti lahjakkaita, he pyörivät Helsingin musiikkipiireissä ja pääsivät vuonna 1960 levyttämään singlen, jossa olivat kappaleet Banjo Boy ja Mustapha.
”Banjo Boy” oli ihan väärä biisi, emme olisi halunneet esittää sitä. Meidän olisi pitänyt sanoa, että pitäkää äijät saatana banjoboinne, me ollaan rockjätkiä. Mutta Jussi oli 16 ja minä 15 – ei me uskallettu sanoa, että me vedetään nyt Be-Bop-A-Lula.”
Eero Raittinen on kulkenut taiteilijana pitkän matkan tästä ensilevytyksestä bluesin ja rockin arvostetuksi tulkiksi. 60 vuoteen mahtuu kymmeniä bändejä, kuten Eero, Jussi and the Boys, Help, Tasavallan Presidentti, Rotox ja Noisy Kinda Men, sekä tiivistä yhteistyötä lukuisien koti- ja ulkomaisten bluesartistien kanssa erityisesti 2000-luvulla.
Sooloartistiksikin Eerolla olisi ollut hittien "Vanha holvikirkko" ja ”Toivotaan, toivotaan” myötä tie auki, mutta amerikkalaispohjaisen juurimusiikin ja bändiyhteistyön kutsu oli voimakkaampi.
Innokkaana Lapinkävijänä ja luontodiggarina Eero teki usein retkiä Lappiin ja tutustui siellä musiikkiväkeen. Hän vastasi Saariselän Tunturibluesin ohjelmistosta 20 vuoden ajan. Vuosina 2001–10 hän isännöi vaimonsa Tiskin kanssa Salitun kulttuurikeskusta, jossa järjestettiin toistasataa konserttia, taidenäyttelyitä, bändileirejä, elokuvailtoja ja muita tapahtumia.
Uudessa elämäkerrassa piirtyy kuva Eero Raittisesta myös yhteiskunta- ja kulttuurikriitikkona, joka on lukenut valtavasti ja ottaa ronskisti kantaa. Muusikkoystävät antavat oman lisänsä värikkääseen tarinaan: Vesa Aaltonen, Janne Haavisto, Olli Haavisto, Jussi Raulamo, Jarkka Rissanen, Oskari Martimo ja monet muut kertovat yhteistyöstään Eeron kanssa eri aikoina.
Kirjassa on 100 valokuvaa, diskografia ja henkilöhakemisto.
Kirja ilmestyy marraskuun alussa.
Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Tietokirjailija Elina Saksala kertoo muusikkoelämäkertojen tekemisestä
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot ja kuvat: elämäkerran kirjoittaja Elina Saksala, saksala.elina@gmail.com
Arvostelukappaleet: kustantaja Tarja Tornaeus, tarja.tornaeus@reunalla.fi
Kuvat



Linkit
Tietoja julkaisijasta
Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House
Hae Reunan maksuttomalle residenssiviikolle 14.–19.7.20248.3.2024 14:53:45 EET | Tiedote
Kymi Libri -kirjamessuja järjestävä yhdistys Pro Kaakon kirjamessut ry on saanut apurahan, jolla se järjestää neljälle kirjoittajalle maksuttoman residenssiviikon etelä-Kouvolassa, Anjalassa ja Myllykoskella. Viikko sisältää kirjoitusohjausta, kustannustoimittajan palautetta, päivän kirjakaupassa ja Reuna-kustantamossa sekä ryhmän esiintymisen Anjalan kartanon torstaiklubilla 18.7.
Kummalle presidenttiehdokkaalle suosittelisit tätä kirjaa?30.1.2024 13:41:06 EET | Tiedote
Lastenkirja nostaa aikuisten keskusteluun ihmisarvon käsitteen – mutta lapset lukevat sitä kuin mitä tahansa hyvää lasten kuvakirjaa.
Kymi Kantrin esiintyjät julkistettiin25.1.2024 12:52:21 EET | Tiedote
Heinäkuussa Kouvolan Myllykoskelle kokoontuu jälleen stetsonkansaa koko Suomesta. Viidettä kertaa järjestettävä Kymi Kantri -festivaali on Suomen suurin juurimusiikkitapahtuma.
Kerro rakkaimman taulusi tarina!17.1.2024 16:51:28 EET | Tiedote
Kulttuuritalo Wanhalla Rautakaupalla vietetään 23. maaliskuuta omien taulujen päivä. Myllykoskella ja lähellä asuvat voivat tuoda taulunsa yhdeksi päiväksi muiden nähtäville ja kertoa taulun tekijästä, vaiheista ja päätymisestä nykyiselle omistajalle. Kauempana asuvat voivat lähettää taulun tarinan videolla.
Kymi Librin uusi kirjoituskilpailu vie hautausmaalle10.1.2024 13:46:22 EET | Tiedote
Kävelyretki hautausmaalle tai sankarihaudoille saa miettimään elämän ja kuoleman suuria kysymyksiä ja ihmiskunnan historiaa. Teksti hautapaadessa tai erikoinen hautamonumentti saa kuvittelemaan, mikä tarina on kiven takana. Nyt on aika kirjoittaa se!