Ifin Kunnon koti -tarkastukset: joka kolmannen omakotitalon vesikatosta löytyy huollettavaa
28.10.2020 08:20:00 EET | If Vakuutus | Tiedote

Vaikka suomalaiset omakotitalot ovat keskimäärin melko hyvässä kunnossa, useimmista löytyy jotakin korjattavaa, selviää Ifin kaikkiaan jo yli 20 000 suomalaistaloon teettämistä Kunnon koti -talotarkastuksista. Tarkastusten tavoitteena on auttaa asiakkaita pitämään huolta kodeistaan. Ikääntyvän talokannan myötä huolta aiheuttavat yhä useammin vesikaton puutteet.
– Lähes 10 prosentissa taloista katto on selkeästi kulunut tai jo käyttöikänsä loppupuolella. Vielä useammin aluskate on rikki tai puutteellinen. Lisäksi joka kymmenenneltä katolta löytyy sammalta. Se ei ole vain esteettinen haitta vaan altistaa vahingoille hidastamalla katon kuivumista ja haurastuttamalla esimerkiksi tiilikatolla tiilien pintaa. Lähes yhtä usein puuttuu savupiipun hattu, jonka seurauksena sade pääsee vähitellen rapauttamaan piippua, kun vesi talvella jäätyy, listaa Ifin omakotivakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen.
Viime vuosina sadeveden omakotitaloille aiheuttamat vahingot ovat lisääntyneet etenkin Etelä-Suomessa sateisten ja lauhojen talvien myötä. Myös syys- ja talvimyrskyt rasittavat katon rakenteita.
– Tyypillisesti katon kunnon huononnuttua vettä pääsee valumaan rakenteisiin tai sisälle taloon jonkin läpiviennin kohdalta. Hyvin yleinen vahinko on se, että vesikatto vuotaa savupiipun juuresta, kertoo Utunen.
Moni lykkää kattoremonttia viimeiseen asti
Puutteet ja myös vahingot ovat usein vanhemmissa taloissa. Tyypillisesti katon käyttöikä on noin 40 vuotta riippuen sen pintamateriaalista.
– Isoon kattoremonttiin ryhtymistä lykätään usein viimeiseen asti, vaikka vesikatto on talon ensimmäinen suoja ulkoa tulevaa rasitusta vastaan. Valitettavasti asiaan saatetaan herätä vasta, kun vettä tulee jo sisään. Toki myös uusissa taloissa sattuu jonkin verran vahinkoja, jolloin syynä on yleensä rakentajan huolimattomuus, Utunen sanoo.
Katon kunto kannattaa tarkastaa ainakin kerran vuodessa. Ennen talvea on hyvä hetki varmistaa, etteivät syysmyrskyt ole aiheuttaneet vahinkoa. Säännöllisellä huollolla voi myös pidentää katon käyttöikää.
– Katolla liikkuessa täytyy ehdottomasti huomioida turvallisuus ja käyttää turvavälineitä. Avuksi voi pyytää myös ulkopuolista asiantuntijaa. Jos itsellä herää epäilys katon kunnosta, kannattaa tilata tarkempi kuntoarvio, painottaa Utunen.
Tee nämä vielä ennen talvea: muistilista katon tarkastamiseen
- Poista katolta lehdet, oksat ja muut roskat, jotka voivat kerätä kosteutta katolle. Poista myös mahdolliset sammaleet.
- Jos talossa on tiilikatto, tarkasta, että tiilet ovat ehjiä ja muutenkin hyvässä kunnossa.
- Katso, ovatko piippujen, ilmanvaihtoputkien, sähköliitosten ja antennien läpiviennit silmänvaraisesti tarkasteltuna tiiviitä eikä niissä ole esimerkiksi halkeamia.
- Varmista, että talotikkaat ja kattokulkutiet ovat kunnossa, jotta esimerkiksi nuohous on mahdollista tehdä turvallisesti.
- Puhdista vesikourut ja syöksytorvet sekä tarkista, että sadevedet ohjautuvat varmasti poispäin talosta.
If auttaa asiakkaita tunnistamaan kotinsa riskipaikat
Moni ei tiedä, että tyypillisesti useimmista kotivakuutuksista on rajattu pois ulkopuolinen kosteus eli esimerkiksi juuri tilanteet, joissa sadevettä on päässyt talon rakenteisiin. Ifin turvatasoltaan kattavin, LaajaPlus-kotivakuutus korvaa myös vesikattovuodon talon rakenteille aiheuttamien vaurioiden korjauksia.
– Tämänkin vuoksi haluamme kannustaa asiakkaitamme pitämään huolta kodeistaan ja ennaltaehkäisemään vahinkoja. Konkreettisena työkaluna kunnossapitoon tarjoamme kotivakuutusasiakkaillemme maksuttoman ulkopuolisen asiantuntijan talotarkastuksen, Utunen sanoo.
Kunnon koti -talotarkastuksessa rakennusalan ammattilainen käy läpi omakotitalon kunnon, rakenteet, rakennuksen tekniikkaa sekä antaa arjen turvallisuusvinkkejä. Maksuttomaan palveluun ovat oikeutettuja Ifin asiakkaat, joilla on Laaja- tai LaajaPlus-tasoinen kotivakuutus omakotitaloon. Tarkastus ei vaikuta yksittäisen kotivakuutuksen hintaan tai korvauksiin. Vahingonkaan sattuessa If ei tutki yksittäisen talon tarkastuksen tietoja. Tarkastukset toteuttaa Ifin yhteistyökumppani Anticimex Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura UtunenOmaisuusvakuutusten tuotepäällikkö
Puh:050 425 8364laura.utunen@if.fiOuti KärkkäinenViestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Help a lot Award -palkinnon haku on nyt auki – tässä on raati, joka valitsee voittajan20.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin Help a lot Award on vuosittainen palkinto, jonka tarkoituksena on tukea aloitteita, jotka vähentävät tahatonta yksinäisyyttä.
Äärisää – yli 70 % suomalaisista luottaa kuntien varautumiseen, mutta vain joka kymmenes kunta tuntee omat ilmastoriskinsä kunnolla12.5.2026 09:22:27 EEST | Tiedote
Suomalaiset luottavat laajasti oman kuntansa sään ääri-ilmiöihin varautumiseen. Vakuutusyhtiö Ifin selvityksen mukaan todellisuus on kuitenkin toinen, sillä vaikka enemmistö kunnista tunnistaa ilmastonmuutoksen vaikutukset, vain pieni osa on tehnyt kattavan arvion tulevista riskeistä.
Uusi If helps a lot -raportti: Ennaltaehkäisystä tulossa yhä tärkeämpää kodinomistajille6.5.2026 08:54:39 EEST | Tiedote
Sampo Group aloitti vuoden 2026 vakaalla ensimmäisen neljänneksen tuloksella, ja kysyntä oli vahvaa Ifin yksityisasiakkaiden vakuutuksille ja palveluille. Kotivakuutuksissa on näkyvissä selkeä trendi, sillä yhä useampi kodinomistaja hakee apua vahinkojen ennaltaehkäisyyn.
Kevät on kauriskolarien aikaa – törmäysmäärät kasvussa joka vuosi22.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Perinteisesti eläinten kanssa on kolaroitu syystalvella pimeään aikaan. Keväiset eläinkolarit ovat kuitenkin lisääntyneet jo usean vuoden ajan.
If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon – pohjoismainen aloite yksinäisyyden torjumiseksi15.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yksinäisyys on yksi tämän hetken merkittävistä kansanterveyden haasteista, se koskettaa kaikenikäisiä ja eri taustoista tulevia ihmisiä. Ifin pohjoismaisesta terveystutkimuksesta selviää, että yli puolet pohjoismaalaisista on kokenut yksinäisyyttä tai sosiaalista ulkopuolisuutta viimeisten 12 kuukauden aikana. If lanseeraa Help a lot Award -palkinnon auttaakseen osaltaan ratkaisemaan tätä kasvavaa yhteiskunnallista ongelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
