Jyväskylän yliopisto

Mystinen leikki ja arkinen rituaali – luova kirjoittaminen koetaan monin eri tavoin

Jaa
Luovaa kirjoittamista harjoitetaan monenlaisissa ryhmissä ja itsenäisesti työskennellen. Väitöstutkimus syventyy kirjoittamisen prosessiin rituaalin ja leikin käsitteiden näkökulmasta. Keskeistä on, millä tavalla kirjoittaminen koetaan arjesta eroavana tai sitä uudelleen määrittävänä.
Emilia Karjula
Emilia Karjula

FM Emilia Karjula kokosi väitöstutkimusta varten kirjoittajaryhmän, jossa rituaalin ja leikin käsitteitä sovellettiin kirjoittamiseen erilaisten harjoitusten avulla. Tutkimusta varten Karjula myös haastatteli kirjoittajia ja työsti omaa kaunokirjallista tekstiään.

Tutkimuksessa ilmeni, että kirjoittamiseen liittyy hyvin intensiivisiä, merkityksellisiä, outojakin kokemuksia. Kirjoittaminen voidaan kokea sekä arjesta eroavana että arkeen lomittuvana.

– Kirjoittamista voi ajatella rituaalina, jossa matkustetaan hetkeksi kuin toiseen maailmaan. Kirjoittaessa arki unohtuu ja kuvittelu, leikittely, saa tilaa. Kirjoittamisen rituaalit voi ymmärtää myös tapoina, joilla kirjoittaja saattelee itsensä tekstin äärelle ja sieltä pois, Karjula kertoo.

Tutkimuksessa korostuvat tavat, joilla ei-inhimilliset toimijat, kuten tilat ja esineet, osallistuvat kirjoittamiseen. Esimerkiksi kirjoittajalle erityiset kynät ja muistikirjat syventävät kirjoittamisen kokemusta. Havainto voi auttaa kirjoittajia ja kirjoittamisen ohjaajia kiinnittämään tarkempaa huomiota kirjoittamisen konkreettisiin tilanteisiin.

Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa luovien prosessien tukemiseen, kirjoittajakoulutuksen kehittämiseen ja erilaisten kirjoittajaryhmien ohjaamiseen. Tutkimuksen aikana ilmestyi myös Karjulan yhteistyössä kuvataiteilija Eero Merimaan kanssa toteuttama taiteilijakirja Museion Tarot (2017), joka sisältää kirjoitusharjoituksia.

Filosofian maisteri Emilia Karjulan kirjoittamisen väitöskirjan ”Sommitellut muusat. Rituaali ja leikki luovan kirjoittamisen prosesseissa ja kirjoittajaryhmän toimissa” tarkastustilaisuus pidetään 28. marraskuuta kello 12 alkaen. Vastaväittäjinä toimivat esitystaiteilija, taiteen tohtori Pilvi Porkola (Turun yliopisto) sekä vieraileva tutkija, FT Johanna Pentikäinen (Columbia University). Kustoksena toimii yliopistonlehtori, dosentti Risto Niemi-Pynttäri (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on suomi.

Linkki väitöstilaisuuteen:

https://r.jyu.fi/dissertation-karjula-281120

Kustoksen puhelinnumero väittelijälle esitettäviä kysymyksiä varten: 050 343 5837

Julkaisun tiedot

Väitöskirjan on julkaissut ntamo. Tutkimus on julkaistu myös digitaalisena rinnakkaisjulkaisuna. Teos ntamon sivuilla:

https://www.ntamo.net/product/948/emilia-karjula-sommitellut-muusat-2020

Taustatietoa

Emilia Karjula on kotoisin Kiikasta. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun iltalukion etälukiosta ja opiskeli Turun yliopistossa pääaineenaan folkloristiikkaa. Karjula valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2009. Hän on toiminut kirjoittamisen kentällä monissa rooleissa opettaen, tutkien ja kirjoittaen.

Lisätietoja

Emilia Karjula, 050 3441608, emi.karjula@gmail.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Emilia Karjula
Emilia Karjula
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote

Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye