Helsingin sydämessä sijaitseva Original Sokos Hotel Helsinki sulkeutuu uudistustöiden ajaksi. Vuonna 2022 avautuva uusi hotelli esittelee Helsinkiä pala palalta.

Hotellirakennus peruskorjataan ja samassa yhteydessä talon kaikki hotellihuoneet, kattosauna sekä aula- ja ravintolatilat uusitaan. Majoitustilojen sisustussuunnittelusta vastaa Suunnittelutoimisto KOKO3 ja ravintolatilojen Promakers. Hotellioperaattorina toimii Sokotel Oy, kiinteistön omistaa sijoitusyhtiö Exilion. Uudistustyöt kestävät arviolta 1,5 vuotta.
”Olemme tehneet pitkäaikaista, menestyksekästä yhteistyötä Sokotelin kanssa, sillä Exilion on omistanut kiinteistön jo vuodesta 2008. Rakennuksella on pitkä historia, ja nyt haluamme yhdessä nostaa sen tasoa vastataksemme tulevaisuuden vaatimuksiin. Tulemme samalla investoimaan myös rakennuksen energia- ja ympäristöystävällisyyteen”, Investment Manager Jussi Ojamo Exilionista sanoo.
Uudessa hotellissa Helsinki esitellään pala palalta
Hotelli Helsingin kohta sadan vuoden mittainen tarina on aina ollut kiinteä osa Helsingin ja helsinkiläisten tarinaa. Sijainti klassistisen Helsingin äärellä tuo oman eleganssinsa hotelliin.
”Sisustussuunnittelun inspiraationa on ollut ihana Helsinki ja sen lukuisat ikoniset yksityiskohdat, kuten kaupungin kullatut kupolit ja rautatieaseman monumentaaliset lyhdynkantajat. Uudessa hotellissa ihastutaan Helsinkiin pala palalta - yllättävien yksityiskohtien kautta. Ja mikä parasta, kaikki hotellin esittelemät aiheet löytyvät kivenheiton päästä kaupungilta. Helsinki-elämys alkaakin jo yöpymispaikasta”, kertoo sisustusarkkitehti Aino Brandt KOKO3:sta. ”Hotelli Helsingin uusi tuleva aikakausi tarkoittaa vieraille täysin uniikkia hotellikokemusta”, Brandt lupaa.
Ydinkeskusta tarjoaa parhaan sijainnin ravintolakohtaamisille
Ravintolat muodostavat jatkossa yhtenäisen kokonaisuuden hotelliaulan kanssa. Eloisa miljöö ja rento ruoka- ja juomalista vetoavat niin hotelliasukkaisiin kuin helsinkiläisiin.
”Hotellimiljöö tarjoaa loistavat raamit sosiaalisille kohtaamisille. Tällä sijainnilla, kaupungin kiinnostavimmassa kulmauksessa, käytössämme on loistava liikepaikka, jonne muovaamme rohkean ja elämää pulppuavan ravintolatilan. Uskomme vahvasti ydinkeskustan voimaan”, toteaa Sokotel Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Härmälä. ”Suomen ensimmäinen suurhotelli on säilyttänyt suosionsa vuosikymmenten varrella, mistä kertovat myös hotellin kovat käyttöasteet. Nyt tavoittelemme ravintoloiden osalta samaa ja luomme uudenlaista after work -kulttuuria Helsinkiin. Ydinkeskusta on paras paikka kohtaamisille – niille tulee tarjota kiinnostavat puitteet.”
Original Sokos Hotel Helsingin ollessa suljettuna Helsingin keskustassa asiakkaita palvelevat suomalaisia ilmiöitä esittelevä Original Sokos Hotel Presidentti, funkkisklassikko Original Sokos Hotel Vaakuna ja Suomen parhaaksi bisneshotelliksi juuri valittu Radisson Blu Royal Hotel Kampissa.
Original Sokos Hotel Helsingin peruskorjaus ja uudistus
Kesto 30.11.2020 – kesä 2022
Kiinteistön omistaja Exilion Real Estate I Ky
Hotellioperaattori Sokotel Oy
Sisustussuunnittelu Suunnittelutoimisto KOKO3 Oy
Ravintolasuunnittelu Promakers Oy
Urakoitsija Rakennus Oy Antti J. Ahola
Original Sokos Hotel Helsingin tarina
Original Sokos Hotel Helsinki on Kluuvikadulla, Helsingin sydämessä sijaitseva paljasjalkainen helsinkiläishotelli. Ennen uudistusta hotellissa on 206 huonetta, kaksi ravintolaa, kokoustiloja ja kattosauna.
Hotelli Helsinki avautui vuonna 1930 Helsingin Suomalaisen Säästöpankin liikepalatsiin Hallitus- (nykyinen Yliopistonkatu) ja Kluuvikadun kulmaan ensimmäisenä helsinkiläisenä suurhotellina. Kahdeksankerroksinen, uusklassismia edustava rakennus oli laajoine ravintolatiloineen ja matkustajahuoneineen ensimmäinen laatuaan maassamme, ja näin ollen aikansa suuri puheenaihe. Juhlakerroksessa kattokruunut ja pöytähopeat kimmelsivät. Matkustajahuoneet hotellin suunnitellut arkkitehti P. E. Blomstedt sisusti klassistisen tyylin mukaan pelkistetymmin.
Vuosien varrella juhlakerroksessa on tarjoiltu lounaita suihkulähdepöydästä, kruunattu missejä ja seurattu radion välityksellä marsalkka Mannerheimin virkaanastujaisia. Huippuvuosiaan 1990–2000-luvuilla juhlinut Helsinki Club muistetaan kaupungin kuumimpana yökerhona. Hotellissa on majoittunut monia kuuluisuuksia Paavo Nurmesta Benito Mussoliniin.
Hotellin hyvä sijainti, rauhallinen tunnelma ja sydämellinen asiakaspalvelu ovat houkutelleet asiakkaita Kluuvikadun sympaattiseen hotelliin jo 90 vuotta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jarkko Härmälä, toimitusjohtaja
Sokotel Oy
Puh. 050 388 4378
s-posti jarkko.harmala@sok.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Sokotel Oy on SOK:n matkailu- ja ravitsemisliiketoimintaa harjoittava tytäryhtiö, joka operoi pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Oulussa, Vaasassa, Tallinnassa ja Pietarissa 18 Sokos Hotellia ja seitsemää Radisson Blu Hotellia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
ABC:n data paljastaa: Näissä paikoissa suomalaiset liikkuvat juhannusliikenteessä – löytyykö sinun mökkireittisi varrelta?17.6.2025 08:40:00 EEST | Tiedote
Lähestyvä juhannus tarkoittaa satojen tuhansien suomalaisten lähtemistä tien päälle kohti mökkejään ja muita juhannuksenviettopaikkoja. Liikennemyymäläketju ABC julkaisee nyt juhannuksen kunniaksi tilastojaan siitä, missä suomalaiset yleisimmin matkoillaan asioivat ja mitkä ovat juhannusliikenteen suosituimmat ABC:t. Lisäksi asiantuntija tarjoaa 5 vinkkiä sähköautolla juhannuksen viettoon lähtijöille.
Grilli ja sauna kuumiksi: S-ryhmän kysely ja myyntidata kertovat juhannuksen kaavan16.6.2025 07:35:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän toteuttama tuore asiakaskyselytutkimus sekä myyntidata valottavat, missä suomalaiset viettävät juhannuksen, mitä pöytään katetaan ja mistä perinteestä pidetään kiinni. Datan valossa ostokset noudetaan mökkimatkalla ja ruoan ohella kauppareissulla täydentyvät entistä sujuvammin myös juhannuksen juomahankinnat.
Jo joka neljäs S-Etukortin käyttäjä voi jättää lompakon kotiin ja luottaa puhelimeen10.6.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
S-Etukortti löytyy neljältä miljoonalta suomalaiselta, joista miljoona on lisännyt sen myös puhelimeensa. Näin Bonuksen kerryttäminen onnistuu helposti myös silloin, kun fyysinen kortti ei ole mukana matkassa.
S-ryhmä ja Åhléns hankintayhteistyöhön – ruotsalaistavaratalon omien merkkien suosikkituotteet täydentävät jatkossa Sokoksen ja Prisman valikoimaa28.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
SOK on solminut hankintayhteistyösopimuksen ruotsalaisen Åhléns-tavarataloketjun kanssa. Yhteistyö tuo Sokos-tavarataloihin, Prismoihin sekä sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppoihin Åhlénsin suosittuja oma merkki -tuotteita naisten ja miesten muodin sekä kodin tuotealueilta. Ensimmäiset maistiaiset uudesta valikoimasta saapuvat myymälöihin kesän alussa.
Yli 1300 suomalaista vastasi: Näin paljon valmistujaislahjaan tulee käyttää rahaa – tällaisia ovat kevään suosikkilahjat28.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme