Brunnen Communications Oy

Helena Hulkosta johtava viestintäkonsultti Brunneniin

Jaa
KTM Helena Hulkko, 48, on nimitetty Brunnen Communicationsiin johtavaksi viestintäkonsultiksi. Hän siirtyi tehtävään joulukuun alusta alkaen Kanrestan ja Suomen Kansanterveysyhdistyksen viestintä- ja varainhankintajohtajan tehtävästä. Hulkko tuo lisävahvistusta erityisesti terveysviestintään sekä tiede-, teknologia- ja poikkeusviestintään.
KTM Helena Hulkko, 48, on nimitetty Brunnen Communicationsiin johtavaksi viestintäkonsultiksi.
KTM Helena Hulkko, 48, on nimitetty Brunnen Communicationsiin johtavaksi viestintäkonsultiksi.

Helena Hulkolla on pitkä ja monipuolinen kokemus viestinnän tuloksellisesta hyödyntämisestä niin brändiuudistuksissa, vaikuttamisessa kuin muutoksia tukevassa työyhteisöviestinnässä. Hän on rutinoitunut myös kampanjoiden ja lanseerausten toteuttamisessa sekä varainhankinnassa.


"Helena vahvistaa ja laajentaa hienosti strategisen viestinnän osaamistamme. Jatkossa voimme palvella asiakkaitamme entistä kattavammin. Esimerkiksi viestinnän kokonaisuudistuksissa tarjoamme nyt myös brändien kehittämiseen ja hallintaan liittyvät palvelut yhdeltä luukulta", toteaa Brunnenin perustaja ja toimitusjohtaja Taru Nikulainen ja jatkaa:
"Olen erityisen iloinen siitä, että voimme palkata lisää tekijöitä myös poikkeuksellisena aikana. Se osoittaa, että viestinnälle on tässä hetkessä tarvetta ja kysyntää entistä enemmän".

Juuri ennen siirtymistään Brunneniin Hulkko oli uudistamassa Kanrestan omistajan Suomen Kansanterveysyhdistyksen brändiä ja luomassa uutta Suomen Terveydelle -varainhankintakonseptia.


Järjestökentän viestinnän, markkinoinnin ja varainhankinnan johtamisesta ja kehittämisestä hänellä on aiempaa kokemusta muun muassa Syöpäjärjestöistä. Siellä hän oli mukana tekemässä Syöpäsäätiön Roosa nauhasta Suomen mieluisinta ja vaikuttavinta keräystä.


"Viestintä on väline työntekijöiden sitouttamiseen, myynnin kasvattamiseen ja asenteiden muuttamiseen. Juuri nyt, korona-ajan etätyön johtamisessa, sen rooli on valtava. Astun ilolla Brunnenin joukkoihin, sillä täällä viestintä nähdään ennen kaikkea vaikuttavana työkaluna", sanoo Hulkko.


Aiemmin Hulkko on tehnyt kansansairauksiin, potilasjärjestöihin ja yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvää viestintää. Hänellä on myös pitkä kokemus teollisuuden ja teknologian b2b-markkinointiviestinnästä. Työuransa alkumetrit hän otti IBM:llä, kun yritys toi e-bisneksen Suomeen.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Taru Nikulainen, p. 050 325 7347 tai taru.nikulainen@brunnen.fi
johtava konsultti Helena Hulkko, p. 050 582 2211 tai helena.hulkko@brunnen.fi

Avainsanat

Kuvat

KTM Helena Hulkko, 48, on nimitetty Brunnen Communicationsiin johtavaksi viestintäkonsultiksi.
KTM Helena Hulkko, 48, on nimitetty Brunnen Communicationsiin johtavaksi viestintäkonsultiksi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Brunnen Communications Oy
Kalevankatu 6
00100 Helsinki

http://brunnen.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Brunnen Communications Oy

Verkonrakennus- ja infrapalveluita tarjoavasta Elverasta Suomen johtavia infrapalveluiden tuottajia – Elveran ja Voimatelin sähköliiketoiminnan kauppa vahvistettiin2.4.2024 07:30:38 EEST | Tiedote

Verkonrakennus- ja infrapalveluyritys Elvera Oy ja sähkö- ja tietoverkkoyritys Voimatel Oy ovat 28.3.2024 vahvistaneet liiketoimintakaupan Voimatelin sähköliiketoiminnasta. Voimatelin sähköliiketoiminta on siirtynyt Elveralle 1.4.2024. Yhtiöt allekirjoittivat kauppaa koskevan sopimuksen 22.11.2023, ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi kaupan 23.2.2024.

Joblink Oy on ostanut Postilta Transval Myymäläpalvelut Oy:n1.9.2023 14:23:55 EEST | Tiedote

Kaupan alan henkilöstövuokraukseen keskittyvä suomalainen Joblink Oy on ostanut myymälälogistiikan palveluita tarjoavan Transval Myymäläpalvelut Oy:n koko osakekannan Posti Oy:ltä 1.9.2023. Yrityskaupan myötä Joblink nousee kaupan alan suurten ja valtakunnallisten toimijoiden joukkoon. Yhtiö työllistää noin 3500 henkilöä, ja nyt toteutunut yrityskauppa tuo konserniin 800 henkeä lisää. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. ”Yrityskauppa on osa kasvustrategiaamme: nousemme nyt kaupan alan suuriksi toimijoiksi. Se tarkoittaa entistä monipuolisempaa palvelua asiakkaillemme eli kaupan valtakunnallisille keskusliikkeille. Samalla yrityskauppa antaa henkilöstölle yhä paremmat kehityksen ja kasvun mahdollisuudet”, Joblinkin toimitusjohtaja Antti Kimpimäki toteaa. Transval Myymäläpalveluiden oston myötä Joblinkin noin 14 miljoonan euron liikevaihto nousee kuluvana vuonna 2023 reiluun 20 miljoonaan euroon. ”Keskitymme Transvalissa hakemaan kasvua varastopalveluista ja logisti

Tunteeko kulttuuri rajoja? Kultuurikompass avaa keskustelun eurooppalaisen kulttuurivaihdon mahdollisuuksista ja haasteista kulttuuripääkaupunki Tarttossa3.5.2023 10:38:22 EEST | Tiedote

Neljäs kansainvälinen Kultuurikompass-foorumi järjestetään tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartossa 18.–19. toukokuuta 2023. Foorumin Tunteeko kulttuuri rajoja? -tapahtuma kokoaa yhteen tapahtumajärjestäjät, luovat taiteilijat sekä päättäjät ympäri Eurooppaa tarkastelemaan kansainvälisen kulttuurinvaihdon eli luovien alojen ammattilaisten mahdollisuuksia ja haasteita päästä työskentelemään ulkomaille. Tapahtuman seminaarit ja työpajat pidetään Viron kansallismuseossa sekä Paino- ja paperitaidekeskus TYPA:ssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye