Väitös 11.12.2020: Hyötyä, nautintoa, murheita - käyttäjälähtöisyys on avain digitaalisten palvelujen tuottamiseen

Esimerkiksi perinteisiä pankkikonttoripalveluja pitkälti syrjäyttänyt verkkopankki tarjoaa asiakkaille laajan valikoiman palveluja aina henkilökohtaisesta taloudenhallinnasta vakuutuksien hoitoon sekä turvalliseen verkkotunnistautumiseen. Yksin toiminnallisuuksien lisääminen ei kuitenkaan ole avain palveluiden onnistumiseen. Jotta yritykset voivat vastata asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin, on tärkeää ymmärtää, kuinka palvelu voi tuottaa arvoa käyttäjän näkökulmasta.
Hyötyä ja nautintoa digitaalisten palvelujen käytöstä
Juuli Lumivalo tarkastelee väitöskirjatutkimuksessaan arvon yhteisluomista viiden erilaisen digitaalisia teknologioita hyödyntävän palvelun käyttäjien näkökulmasta. Lumivalo havaitsi, että positiivisiin palvelujen lopputulemiin johtavia mekanismeja ovat esimerkiksi käytön sosiaalisuus, joka voi identiteettien muodostumisen kautta johtaa toimijoiden keskinäisen luottamuksen tehostumiseen, tuottaen niin hyöty- kuin nautintopohjaista arvoa. Esimerkkejä palvelun käytön sosiaalisuudesta ovat vaikkapa perheenjäsenten yhteiset verkkopankkitilit, tuotebrändien ympärille rakentuvat asiakasyhteisöt ja digitaaliset yhteistyöalustat. Nämä mahdollistavat mm. vuorovaikutuksen, työskentelyn tai sisältöjen ja toimintojen jakamisen kollegojen, ystävien ja muiden sosiaalisten verkostojen kesken.
- Mielenkiintoista on myös, että näennäisesti samankaltaisten järjestelmien käytön taustalta voi paljastua keskenään lähes vastakohtaisia arvoajureita. Esimerkiksi aarteenetsintään perustuvaa vapaa-ajansovellusta käytettiin erityisesti nautintoperäisiin tarkoituksiin, kuten jännityksen ja hauskuuden tavoitteluun, kun taas metallinetsintään keskittyvän vapaa-ajansovelluksen taustalla olevat arvoajurit olivat tasapuolisemmin sekä hyöty- että nautintoperäisiä. Tietojärjestelmien suunnittelua tulisikin toteuttaa järjestelmätyypin ja teknisten ominaisuuksien sijaan yhä enemmän käyttäjien tarpeiden ja tavoitteiden syvällisen ymmärtämisen perusteella, Lumivalo suosittelee.
Aina käyttäjät eivät koe myönteistä arvoa palvelunkäytöstä
Lumivalo havaitsi, että digitaaliset palvelut voivat positiivisten lopputulemien lomassa tai sijaan aiheuttaa käyttäjilleen yhtä laajasti myös haittoja, kuten sosiaalisten suhteiden, oman elämänhallinnan tai vaikkapa terveydentilan heikentymistä. Esimerkiksi mobiilisovellukset voivat johdatella käyttäjiä vaaratilanteisiin liikenteessä, tai käyttäjältä vaaditut panostukset voivat yksinkertaisesti peitota saavutetun hyödyn.
Negatiivisten lopputulemien ja haittavaikutuksien ilmenemistä on kuitenkin viime vuosiin asti laiminlyöty palvelukirjallisuudessa sekä palvelumuotoilun menetelmissä. Huomio on kiinnittynyt riskeihin ja palvelun epäonnistumisen näkökulmaan, jolloin keskiössä ovat palveluntarjoajan reaktiiviset toimenpiteet. Lisäksi asiakkaiden tahallisen haitalliseen käyttäytymiseen on pyritty puuttumaan ennaltaehkäisevin keinoin. Tutkimuksessa negatiivisia palvelun lopputulemia esiintyi kuitenkin myös muista lähtökohdista. Lumivalo esittää viitekehyksen arvon yhteistuhoutumisen prosessista, sekä mekanismeja, jotka selittävät negatiivisten lopputulemien muodostumista laajennetun todellisuuden mobiilisovelluksen käyttäjien näkökulmasta.
- Negatiivisia seurauksia muodostui käyttäjien yksilöllisten ja tiedostavien valintojen johdosta erinäisten väärinkäytösten sekä tiedostamattomien ongelmien lisäksi, Lumivalo kertoo.
Älypuhelimella oleva pelisovellus voi houkutella pelaamaan myös sosiaalisesti hankalissa tilanteissa, jolloin vuorovaikutus pelin digitaalisen maailman kanssa voi haitata sosiaalista kanssakäymistä fyysisessä reaalimaailmassa. Tiedostetusta ristiriidasta huolimatta pelaaja voi pyrkiä tasapainoilemaan vuorovaikuttaen yhtäaikaisesti sekä kännykkäsovelluksen että paikalla olevien ihmisten kanssa, johtaen lopulta esimerkiksi ystävyyssuhteen laiminlyöntiin. Myös pelaamisen aiheuttama ei-toivottu leimautuminen esiintyy yhtenä ristiriitaisena palvelunkäytön lopputulemana. Esimerkiksi ammatillisen auktoriteetin arvioitiin järkkyvän pelaamisen stigman vuoksi, mikäli pelaajan asiakkaat tai alaiset sattuivat todistamaan pelaamista vaikkapa kadulla tai puistossa.
Positiivisten ja yhtäaikaisten negatiivisten arvojen muodostuminen onkin yksi mekanismeista, joihin tulisi tarttua jo digitaalisten palvelujen suunnitteluvaiheessa. Lumivalo kehottaa laajemman kontekstin, käyttäjien yksilöllisten velvollisuuksien ja tarpeiden sekä sosiaalisten suhteiden huomioinnin korostamista jo osana palvelumuotoilua ja palvelun funktionaalisuuden suunnittelua.
Väitöskirjatutkimusta ovat rahoittaneet Liikesivistysrahasto ja Paulon Säätiö.
KTM Juuli Lumivalon tietojärjestelmätieteen väitöskirjan "Explaining Digital Service Users’ Pursuit of Value: A Value Co-creation and Co-destruction Perspective" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Suprateek Sarker (University of Virginia, USA) ja kustoksena professori Tuure Tuunanen (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuus pidetään englanniksi.Yleisö voi seurata väitöstilaisuutta verkkovälitteisesti.
Linkki Zoom-webinaariin (suositellaan Zoom-sovellusta tai Google Chrome selainta): https://r.jyu.fi/dissertation-Lumivalo-111220
Puhelinnumero, johon yleisö voi tilaisuuden lopussa osoittaa mahdolliset lisäkysymyksensä (kustokselle): +358 40 8054628
Lisätietoja:
Juuli Lumivalo, puh. 0405949073, juuli.k.lumivalo@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Kati Valpeviestinnän asiantuntija
Puh:0400 247 458viestinta@jyu.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta yli 9 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen19.6.2025 13:50:32 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta (KY) on myöntänyt rahoitusta kuudelle akatemiatutkijalle ja yhdeksälle akatemiahankkeelle, yhteensä yli 9,2 miljoonaa euroa.
Muuttolintujen kevät -sovellus laajenee – nyt tutkitaan myös, miltä luonto tuntuu19.6.2025 11:59:45 EEST | Tiedote
Muuttolintujen kevät -sovelluksen avulla kuka tahansa voi osallistua lintujen kevätmuuton seurantaan ja lintulajien oppimiseen ja tuottaa samalla arvokasta tutkimustietoa. Sovellus kokoaa havaintoja laajasti eri puolilta Suomea ja nyt myös Ruotsista, tarjoten tutkijoille tärkeää dataa muuttolintujen liikkeistä. Uusimman päivityksen myötä lintuhavainnon lisäksi käyttäjä voi nyt tallentaa myös oman luontokokemuksensa – tekoälyn tukemana.
QS World University Rankings 2025: Jyväskylän yliopisto mukana maailman 500 parhaan yliopiston listalla19.6.2025 08:15:17 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston sijoitus maailman parhaiden yliopistojen listauksessa säilyi 500 parhaan joukossa brittiläisessä yliopistovertailussa (QS World University Rankings).
Biopankkitutkimuksessa kartoitettiin tyypin 2 diabetesta sairastavien elämäntapoja19.6.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston ja Keski-Suomen Biopankin yhteistyötutkimuksessa kerättiin tietoa tyypin 2 diabeetikoiden elämäntavoista. Elämäntapakysely lähetettiin 1580 keskisuomalaiselle tyypin 2 diabeetikolle maalis-toukokuussa ja siihen vastasi 515 henkilöä. Jokaisen kyselyyn vastanneen panos on merkittävä ja korvaamaton apu tutkimukselle. Tutkimusryhmä esittää lämpimät kiitoksensa kaikille tutkimukseen osallistuneille.
Jyväskylän yliopiston tutkimukselle merkittävä tuki – yli 3,2 miljoonaa euroa biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen18.6.2025 12:52:30 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta Jyväskylän yliopistoon kahdelle akatemiatutkijalle ja kolmelle akatemiahankkeelle. Rahoitusta tuli yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme