Jyväskylän yliopiston kirjastorakennuksen uusi nimi on valittu

Lähde on tiedon, oppimisen ja hyvinvoinnin kohtaamispaikka
Lähde valittiin nimeksi, koska se on kaunis, suomenkielinen sana ja siihen liittyy useita, peruskorjauksen kautta uudistuvaan kirjastorakennukseen sopivia merkityksiä: lähde on yhteisöllinen ja kutsuva, raikas ja virtaava sekä tiedon lähde.
- Kutsuimme kaikki mukaan miettimään nimeä nimikilpailun kautta, sillä rakennus toimintoineen on avoin kaikille. Tavoitteena oli löytää nimi, joka kuvaa kirjastorakennuksen uudistuvaa toimintaa. Rakennukseen sijoittuu kirjastotoimintojen lisäksi myös muita palveluita ja se on tarkoitettu niin yliopistoyhteisön kuin eri-ikäisten kaupunkilaistenkin käyttöön. Lähde on tiedon, oppimisen ja hyvinvoinnin kohtaamispaikka, kuvailee Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.
- Kiitos kaikille nimikilpailuun osallistuneille. Hienoa, että nimikilpailu kiinnosti, aktivoi osallistumaan ja herätti keskustelua - sitä juuri toivoimme. Saimme monia hyviä ehdotuksia, mutta lopulta nimikilpailun raati oli yksimielinen nimen valinnan suhteen.
Voittajanimeä ehdotti nimikilpailun ensimmäisessä vaiheessa 15 ihmistä. Ehdottajat perustelivat nimeä muun muassa näin:
-
Mielestäni lähde olisi sopiva nimi Jyväskylän yliopiston kirjastolle, sillä se kuvaa osuvasti uudistetun kirjaston merkitystä ihmisten välisissä kohtaamisissa ja toimintaa tiedon lähteenä.
-
Luonnossa lähde on virkistävä, raikastava, elämää pulppuava ja ylläpitävä puhdas paikka.
-
Lähde sopii hyvin muihin kampuksella oleviin paikannimiin, kuten Lyhtyyn ja Soihtuun.
-
Sana lähde käskymuotona pyytää sinua lähtemään liikkeelle ja toivottaa tervetulleeksi kirjastorakennukseen.
-
Lähde sopii hyvin muihin kampuksella oleviin paikannimiin, kuten Lyhtyyn ja Soihtuun.
-
Nimi on suomalainen ja taipuu hyvin eri muodoissaan. Nimi liittyy saumattomasti kirjasto- , tiede- ja opiskelijamaailmaan: lähdeaineisto, -julkaisu, -kirja, -kirjallisuus, -kokoelma, -luettelo, -kritiikki, -tieto, -teos jne.
-
Luonnossa lähteet ovat paikkoja, joissa puhdas pohjavesi tulee maan pinnalle. Ne ovat historian saatossa olleetkin tärkeitä kohtaamispaikkoja ihmisille, sillä ne ovat tarjonneet puhdasta vettä juotavaksi. Näin Lähde kuvaisikin myös kirjaston merkitystä sekä erilaisten ihmisten, että erilaisten ajatusten kohtaamispaikkana.
Nimestä voidaan käyttää pidempää tai lyhyempää versiota. Lähde-nimestä johdetaan myös muiden kirjastorakennukseen tulevien tilojen nimet.
Kirjastorakennuksen toiminnan muodomuutos
Käynnissä oleva peruskorjaus uudistaa ja monipuolistaa tilojen lisäksi kirjastorakennuksen toimintaa. Loppuvuodesta 2021 alkaen kirjastorakennuksessa toimii yliopiston Avoimen tiedon keskuksen kirjasto-, tutkija- ja museopalvelut. Lisäksi Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde on avoin tutkimuksen esittelemiselle, koulutukselle, tiedekasvatukselle sekä kansalaistieteelle. Rakennuksessa on myös opetustiloja sekä opiskelijoiden hyvinvointitoimintaa (Student life). Näiden lisäksi yliopiston digipalvelut saavat toimitiloja rakennuksesta. Kaiken toiminnan tukena hyödynnetään uusimpia digitaalisia ratkaisuja.
Peruskorjaus tarkoittaa siis muodonmuutosta kirjastosta uudenlaiseksi, eläväksi, arkkitehtuuriltaan ainutlaatuiseksi kohtauspaikaksi ja monipuolisen palvelun oppimiskeskukseksi niin yliopistolaisille kuin muillekin kaupunkilaisille. Uudistettu kirjastorakennus Lähde on aktiivinen, yhteiskuntaa laajasti palveleva kokonaisuus. Kiinnostavien tiede- ja taidetapahtumiensa ja korkeatasoisten näyttelyidensä ansiosta se on mielenkiintoinen kohde niin kaupunkilaisille kuin kaupungissa vieraileville. Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähde on jatkossa entistä vahvemmin avoin portti kampukselle.
Nimikilpailun kulku
Nimikilpailu toteutettiin kaksiosaisena: ensimmäisessä vaiheessa (22.10-11.11.) kerättiin ehdotuksia ja toisessa vaiheessa (16.-26.11.) äänestettiin esikarsituista ehdotuksista. Ensimmäiseen vaiheeseen tuli yhteensä 1177 osallistumista. Ehdotuksista toiseen vaiheeseen valittiin 28 ehdokasta. Toisessa vaiheessa äänestettiin 6123 kertaa.
Lopullisen päätöksen nimestä teki raati, jossa oli jäseniä eri puolilta yliopistoyhteisöä sekä opiskelijaedustus ja Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n edustus. Raadin puheenjohtajana toimi rehtori Keijo Hämäläinen.
Voittajanimeä ‘Lähde’ ehdotettiin ensimmäisessä vaiheessa yhteensä 15 kertaa. Nimeä ehdottivat Carita Hovi, Ari Häyrinen, Veera Klemettinen, Eija-Kaisa Klinga, Enni Kuusela, Eetu Mantere, Saana Muhonen, Jussi Mursula, Tom Nevanpää, Sanna Pakarinen, Tiia Pitkänen, Emilia Syrjä, Katja Tani sekä kaksi henkilöä, jotka eivät ilmoittaneet koko nimeään.
Nimikilpailun pääpalkintona on illallinen peruskorjatussa kirjastorakennuksessa. Pääpalkinto arvotaan kaikkien Lähde-nimeä ehdottaneiden ja koko nimensä ilmoittaneiden kesken. Muut voittajanimeä ehdottaneet saavat tuotepalkinnon yliopistokauppa Sopista. Lisäksi kaikkien nimikilpailun ensimmäiseen vaiheeseen osallistuneiden kesken arvotaan tuotepalkintoja kirjastorakennukseen tulevaan kahvilaan. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä joulukuun aikana.
Lisätietoja:
Viestintäjohtaja Anna-Kaisa Säkkinen
+358406577211, anna-kaisa.sakkinen@jyu.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitöstutkimuksen mukaan ryhmälauluopetus edistää nuorten hyvinvointia kehollisuuden ja hengitystietoisuuden kautta9.5.2025 09:48:03 EEST | Tiedote
Ryhmälauluopetus voi vahvistaa nuorten itsetuntoa, lievittää stressiä ja vähentää sosiaalista ahdistusta, todetaan FM, MuM Mari Koistisen musiikkikasvatuksen väitöstutkimuksessa.
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme