If selvitti: kuinka usein sähköauto jättää tien päälle

Norja on sähköautoilun edelläkävijöitä, ja maassa jo yli puolet uusista ensirekisteröitävistä henkilöautoista on sähköautoja. Suomen tapaan Norjassa ajetaan usein talvisissa, haastavissakin olosuhteissa.
– Monella suomalaisella vaikuttaa yhä olevan mielikuva, että sähköauto jättää helposti tien päälle pakkaskelillä. Ifin laaja data Norjasta paljastaa, että pelko on kuitenkin melko perusteeton: Sähköautoilla on vain noin 20 prosenttia bensiiniautoja korkeampi hinausherkkyys. Hybridiautojen luotettavuus puolestaan on samalla tasolla kuin bensiiniautojen, kertoo autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.
Kaikista useimmin hinataan kuitenkin dieselautoja, mikä selittyy pitkälti sillä, että niillä yleensä ajetaan paljon.
Ifin Norjassa vakuuttamista bensiini- ja hybridiautoista keskimäärin neljä sadasta on tarvinnut hinausta jäätyään tien päälle. Sähköautoista hinauksen tarpeessa on ollut viisi sadasta. Syyt tien päälle jäämiseen ovat kuitenkin usein erilaisia auton käyttövoimasta riippuen: polttomoottoriautoissa tyypillisten mekaanisten vikojen sijaan sähköautoissa ilmenee erityisesti erilaisia tietotekniikkaan liittyviä ongelmia.
Huomioi pakkasella ajoakun nopeampi tyhjeneminen
Suurin osa perinteisistä autoilijoille pakkasen varalle jaettavista vinkeistä ei kosketa sähköautoja. Sähköautoissa pakkaselle herkkiä, varautumista vaativia kohtia on käytännössä yksi: ajoakun nopeampi tyhjeneminen lisääntyneen energiankulutuksen vuoksi.
– Sähköauton energiankulutus voi kasvaa kovalla pakkasella jopa yli 25 prosenttia plussakeleistä. Tiepalvelun tilastojen perusteella tämä näyttää yllättävän osan kuskeista, kertoo Ifin tiepalvelukumppani Viking hinauksen maajohtaja Miika Leppänen.
Tiepalvelu saa talvisin sähköautoilijoilta yhteydenottoja myös jumiin jääneistä latausjohdoista. Latausluukku ja -liitin kannattaakin pitää puhtaana lumesta.
– Latausluukkuun kertynyt lumi sulaa ladattaessa ja jäätyy taas uudelleen latauksen päätyttyä, minkä seurauksena pistoke voi jäätyä kiinni autoon. Latausjohto kannattaa suojata säältä myös silloin, kun se ei ole käytössä. Huonosti suojattuun pistokkeeseen voi kertyä kosteutta, joka jäätyy sen sisään, selvittää Leppänen.
Älä ryhdy sähköauton omatoimihinaajaksi tai -korjaajaksi
Kun sähköauto jää tien poskeen, se hinataan polttomoottoriautoa useammin suoraan korjaamolle. Korkea jännite rajoittaa tiepalvelun mahdollisuutta tehdä korjaustöitä tien päällä, sillä useimmat työt edellyttävät sähköalan koulutusta.
– Autoilijan tulisi muistaa, että hän voi itse tehdä sähkö- tai hybridiautolle ainoastaan hyvin tavallisia ylläpitotoimia, kuten lisätä pissapojan nestettä tai vaihtaa renkaan. Etenkään korkeajänniteosiin, jotka ovat yleensä väriltään oransseja, ei pidä missään tapauksessa koskea, muistuttaa Vikingin Miika Leppänen.
Omatoimihinaus ei myöskään ole turvallista: sähköauto vaatii aina koko auton kuljettamisen lavalla ja tyypillisesti myös isomman hinausauton, koska se on samankokoista polttomoottoriautoa painavampi.
Matkan keskeytymiseen kannattaa varautua kaskovakuutuksella. Hinaus- ja tiepalvelu sisältyy Ifissä henkilö- ja pakettiautojen kaskovakuutuksiin: vakuutus korvaa hinauksen korjaamolle sekä kuljettajan ja matkustajien perillepääsykulut. Kun kaskovakuutukseen sisältyy sijaisautoturva, oman ajoneuvon korjauksen ajaksi saa vuokra-auton käyttöön. Hinauspalvelun käyttö ei alenna bonusta, eikä siitä peritä omavastuuta. Ainoa poikkeus on sähköauton ajoakun tyhjentymisestä johtuva hinaus, joka jää asiakkaan maksettavaksi, mutta silloinkin If huolehtii tarvittaessa hinausauton saamisesta paikalle.
– Vakuutusyhtiöön kannattaa ottaa tien päällä yhteyttä erilaisissa ongelmissa matalalla kynnyksellä. Silloin saa neuvoja ja varmasti oikeanlaisen avun paikalla. Ifin asiakkaita auttaa vuorokauden ympäri If Apu kaikissa tilanteissa riippumatta vakuutusturvan laajuudesta. Vaikka vakuutusturvan puuttuessa asiakas maksaisi esimerkiksi hinauskustannukset itse, emme jätä häntä pulaan, painottaa Peter Roselius.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peter Roselius, autovakuutusten tuotepäällikkö, If
010 514 5360
peter.roselius@if.fi
Miika Leppänen, maajohtaja, Viking hinaus
0400 870 581
miika.leppanen@vikingassistance.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Ifin Q2-tulos: Vahvaa kokonaiskasvua, jota vauhditti henkilövakuutusten kysyntä6.8.2025 08:42:17 EEST | Tiedote
Ifin teki toisella vuosineljänneksellä vahvan tuloksen, jota tukivat korkea asiakaspysyvyys sekä asiakasmäärän kasvu. Inflaatio ja korvauskehitys olivat matalampia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, jota rasittivat yksittäiset suuret vahingot. Myös kustannus- ja hinnoittelutoimet tukivat positiivista kehitystä neljänneksen aikana.
If on jakanut Keltanokka-lippiksiä jo 20 vuotta - lasten liikenneturvallisuus parantunut huimasti samassa ajassa5.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If jakaa tällä viikolla ekaluokkalaisille keltaiset huomiolippikset jo 20. kerran. Liikenneturvan tilastoista selviää, että 20 vuodessa lasten liikenneturvallisuus on ottanut selkeän loikan parempaan suuntaan.
Rajuja ukkosia taas luvassa - älä unohda robottileikkuria28.7.2025 15:12:56 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista.
Kesämatkalle lemmikin kanssa – tiesitkö, että kaskovakuutus kattaa myös lemmikin?15.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Moni suomalainen ottaa kesäreissuun mukaan myös lemmikkinsä, ja autolla matkatessa eläimet kulkevatkin mukana kätevästi. Matkustamisen on oltava turvallista kaikille matkustajille, myös lemmikeille.
Matkapuhelinvarkaudet vähentyneet selvästi - heinäkuinen lauantai on kuitenkin edelleen kohtalokas8.7.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Viime vuosien aikana matkapuhelinvahingot ovat vähentyneet, mutta kesällä niissä näkyy kuitenkin edelleen aina piikki. Valtaosa matkapuhelinvahingoista tapahtuu ulkomailla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme