Jyväskylän yliopisto

Professori Mikko Siponen kutsuttiin Melbournen yliopiston kunniaprofessoriksi

Jaa
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan professori Mikko Siponen on kutsuttu australialaisen Melbournen yliopiston tietojärjestelmätieteen kunniaprofessoriksi. Melbournen yliopisto lukeutuu maailman arvostetuimpiin yliopistoihin.
Professori Mikko Siponen
Professori Mikko Siponen

Kunniaprofessori vastaa kunniatohtorin arvonimeä, mutta annetaan pääasiassa henkilöille, joilla on jo tohtorin arvo ja professuuri. Esimerkiksi Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore on Melbournen yliopiston kunniatohtori.

Professori Siposella on kaksi tohtorin tutkintoa. Hän on kansainvälisesti arvostettu tietojärjestelmätieteen tutkija ja lukeutuu tietoturvan hallinnan siteeratuimpien tutkijoiden joukkoon. Tietojärjestelmätieteen tutkijoiden kansainvälisessä vertailussa Siponen on ollut vuosia Euroopan parhaita alan johtavan järjestön AIS:n (Association for Information Systems) ranking-listalla.

Professori Siponen on saanut useita arvostettuja kunniamainintoja. Näihin lukeutuu muun muassa arvonimi ja palkinto, joita pidetään korkeimpana kunnianosoituksena, jonka tutkija voi saada Kiinassa. Palkinto annetaan vain harvoin ulkomaalaisille - tyypillisesti Nobelisteille.

Suomessa professori Siponen on kutsuttu Suomen Tiedeakatemian jäseneksi ainoana tietojärjestelmätieteen tutkijana. Turun yliopiston tutkimuksessa 2019 vertailtiin suomalaisia professoreja kansainvälisissä tiedelehdissä julkaistujen artikkelien perusteella. Tässä laatuvertailussa professori Siponen noteerattiin toiseksi Liiketaloustieteellisellä erityisalalla.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Professori Mikko Siponen
puh. 050 5588 128
mikko.t.siponen@jyu.fi

Kuvat

Professori Mikko Siponen
Professori Mikko Siponen
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitöstutkimus paljastaa Raamatun kymmenen käskyn roolin yhteiskunnan muodostumisessa klassikkoteoksen valossa25.4.2025 10:39:50 EEST | Tiedote

Mikä tekee yhteiskunnastamme mahdollisen? YTM Jukka Ruokanen selvitti väitöskirjassaan, millaiset tekijät tukevat sosiaalisuuden, yhteisöjen ja yhteiskunnan olemassaoloa saksalaisen politiisen filosofin ja oikeusoppineen Johannes Althusiuksen teoksessa Politica Methodice Digesta. Althusiuksen mukaan yhteiskunta ei synny vain ihmisten toiminnan tai luonnollisten syiden seurauksena – myös Jumalan toimet, kuten kymmenen käskyä, ovat olennaisia yhteiselomme aikaansaamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye