Sairaanhoitajasta yleislääketieteen erikoislääkäriksi, kokista kasvatustieteen tohtoriksi – Urapolku on harvoin suoraviivainen

Opiskelua harkitseva ihminen tarvitsee tietoa eri koulutusvaihtoehdoista sekä oikea-aikaista ohjausta, jotta tulevaisuudensuunnitelmat voivat nytkähtää eteenpäin. Lisäksi suunnitelmien toteuttamiseen tarvitaan käsitystä omista kyvyistä sekä uskoa omaan osaamiseen. Samalla pitää myös sietää epävarmuutta, sillä koulutuspolku on harvoin täysin mutkaton eikä sen päämääräkään ole aina selvä.
”Resilienssi on sopeutumiskykyä ja palautumiskykyä. Se on joustavuutta kohdata uusia asioita, selvitä vastaantulevista asioista ja tarttua myös uusiin asioihin”, psykologian professori Taru Feldt sanoo.
Opinto-ohjauksen ja yksilön ominaisuuksien lisäksi tarvitaan myös aitoja opiskelumahdollisuuksia. Jatkuvan oppimisen näkökulmasta oman osaamisen kehittäminen pitäisi olla mahdollista erilaisissa elämäntilanteissa eikä koulutuksellisia umpiperiä pitäisi olla.
”Koulutus on kaikkien oikeus. Suomen tulevaisuus riippuu siitä, että mahdollisimman moni pysyy mukana”, sanoo professori emeritus Jouni Välijärvi Koulutuksen tutkimuslaitokselta. Välijärven mukaan esimerkiksi avoin yliopisto on avannut mahdollisuuksia yliopisto-opiskeluun yhä useammalle.
Jouni Välijärven ja Ilkka Käsmän lisäksi oman uratarinansa jakaa JoKo-hankkeen tutkimuskoordinaattori Soila Lemmetty Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitokselta. Hän aloitti työuransa ravintola-alalla. Vieraita haastattelee Jyväskylän avoimen yliopiston johtaja Jukka Lerkkanen. Uratarinoista on keskustelemassa Jyväskylän yliopiston psykologian professori Taru Feldt, jonka alana on hyvinvointi ja motivaatio työelämässä.
Tilaisuus järjestetään tiistaina 23.2.2021 klo 13–14 verkossa, ja tallenne on katsottavissa kahden viikon ajan. Tervetuloa linjoille!
Ruusupuisto tutkii ja keskustelee: Epätyypilliseltä koulutusuralta akateemiselle alalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Lerkkanen
Johtaja, avoin yliopisto
p. 0400 249643
jukka.lerkkanen@jyu.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusaseman ja LIFE Revives -hankkeen Luontoilta keräsi ennätysyleisön4.7.2025 14:34:18 EEST | Tiedote
Järjestyksessään 17. ”Piolookisen Luontoilta” Konneveden tutkimusasemalla keskiviikkona 2.7.2025 veti paikalle ennätysyleisön, yli 200 osallistujaa. Luontoilta on osa Konnevesi-viikkoa ja ilta vietettiin lämpimissä tunnelmissa myös sään osalta.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2755 uutta opiskelijaa3.7.2025 13:33:27 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2755 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Taiteen ja kulttuurin valtionavustusten leikkaukset uhkaavat toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa25.6.2025 12:05:37 EEST | Tiedote
Taiteen ja kulttuurin (harkinnanvaraisten) valtionavustusten leikkaukset koettelevat lähes kaikkia tukea saavia organisaatioita, erityisesti yhdistyksiä. Vaikka leikkaukset heikentävät perustoimintaa, ne rajoittavat ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö.
Jyväskylän yliopiston uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma tarjoaa jatkotutkintoväylän bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille25.6.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa alkaa täysin uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma, joka tarjoaa jatkokoulutusmahdollisuuden erityisesti bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille. Vastaavaa tiedeyliopistotasoista koulutusta ei Suomessa ole muualla tarjolla.
Sosiaali- ja terveysministeriöltä 1,1 miljoonaa euroa rahoitusta Jyväskylän yliopiston sosiaalityön tutkimushankkeille24.6.2025 09:24:49 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt valtionavustusta 18 sosiaalityön yliopistotasoiselle tutkimushankkeelle. Tutkimushankkeiden tavoitteena on vahvistaa sosiaalityön ja sosiaalihuollon vaikuttavuutta, laatua ja asiakasturvallisuutta sekä asiakkaiden osallisuutta ja toimijuutta sosiaalihuollossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme