Veripalvelun tutkimusapurahat nyt haettavissa
26.2.2021 08:00:00 EET | SPR Veripalvelu | Tiedote

Rahoitusta voi hakea tutkimuskuluihin, palkkoihin, henkilökohtaiseksi apurahaksi tai tutkijavierailuun.
Rahoitusta voidaan myöntää vuonna 2021 enintään yhteensä 500 000 €, Apuraha voidaan myöntää 1ꟷ3 vuodeksi kerrallaan. Monivuotiset rahoitukset myönnetään kokonaisuudessaan ensimmäisen haun yhteydessä, kuitenkin ehdolla, että apurahan saaja osoittaa vuosiraportoinnissaan riittävää edistymistä.
Arviointitoimikunta käsittelee hakemukset. Veripalvelun johtokunnan tekemät päätökset apurahojen jakamisesta ilmoitetaan hakemuksessa nimetyille vastuullisille tutkijoille syksyllä 2021. Myönnetyt apurahat julkistetaan Veripalvelun verkkosivuilla.
Hakuohjeet ja hakulomake löytyvät Veripalvelun verkkosivuilta: www.veripalvelu.fi/tutkimusrahasto
Veripalvelun tutkimusrahasto on Suomen Punaisen Ristin perustama sisäinen rahasto, jonka varojen käytöstä SPR:n hallitus päättää vuosittain Veripalvelun talousarvioprosessin yhteydessä. Nyt käynnistyvä apurahahaku on rahaston ensimmäinen.
Rahaston tarkoituksena on tukea Veripalvelun nykyisten ja tulevien valmisteiden ja palveluiden laadun, turvallisuuden, riittävyyden, käytön vaikuttavuuden ja palveluketjun tehokkuuden arviointia ja kehittämistä ja näin edesauttaa SPR:n hallituksen vahvistaman Veripalvelun tutkimusstrategian toteutumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jukka Partanen
Tutkimusjohtaja, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu
Puh. +358 29 300 1759
jukka.partanen@veripalvelu.fi
Willy Toiviainen
Viestintä- ja henkilöstöjohtaja, Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu
Puh: +358 29 300 1830
willy.toiviainen@veripalvelu.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Veripalvelu on ollut tiukasti kiinni tiedemaailmassa jo yli 60 vuotta. Jatkuva tutkimustoimintamme mahdollistaa Veripalvelun kehittymisen nyt ja tulevaisuudessa ja tuottaa arvokasta tietoa terveydenhuoltoon. Tuemme tutkimuksellamme myös potilaiden hoitoa. Nykyisen tutkimusstrategiamme mukaiset painopisteet ovat verihuoltoketjun sekä soluterapioiden ja transplantaatioiden tutkimus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ympäri Suomea27.4.2026 08:15:38 EEST | Tiedote
Veripalvelun tavoitteena on tänä vuonna saada 22 000 uutta verenluovuttajaa. Suomen huoltovarmuuden kannalta tarvitaan laaja luovuttajakunta, jonka ei tarvitsisi käydä tiheästi luovuttamassa verta. Suuronnettomuuksissa verentarve kasvaa äkillisesti ja esimerkiksi pandemiatilanteessa iso osa verenluovuttajista on sairaana.
Yhä useampi voi luovuttaa verta – rajoitus Britanniassa asuneilta poistuu ja ensiluovuttajien yläikäraja nousee30.3.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Suomessa poistuu 30.3.2026 alkaen pysyvä verenluovutuskielto henkilöiltä, jotka ovat asuneet Britanniassa vuosina 1980–1996. Samana päivänä ensiluovuttajan ikäraja nousee 65 vuoteen. Muutosten myötä verenluovutus on mahdollista yhä useammalle.
Kuopiorock haastaa rokkikansan luovuttamaan verta – tavoitteena 1000 luovuttajaa ja Suomen suurin Luovuttajaryhmä20.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuopiorock käynnistää yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa koko Suomen kattavan verenluovutushaasteen. Tavoitteena on saada vähintään 1000 rokkifania luovuttamaan verta ja kasvattaa Kuopiorockin luovuttajaryhmästä Suomen suurin verenluovuttajien Luovuttajaryhmä.
Veripalvelun tutkimusapurahaston haku vuodelle 2026 auki16.3.2026 08:12:53 EET | Tiedote
Veripalvelun tutkimusrahaston vuoden 2026 apurahojen haku tutkijoille on avautunut. Apurahojen tavoitteena on tukea tutkimusta, joka liittyy Veripalvelun nykyisiin ja tuleviin valmisteisiin ja palveluihin. Hakuaika on 16.3.-12.4.2026.
Yksi työpaikkatapahtuma kattoi 10 % Suomen päivän verentarpeesta – SOK ja Veripalvelu käynnistivät yhteistyön11.3.2026 10:43:39 EET | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK ja Veripalvelu ovat käynnistäneet yhteistyön, jonka tavoitteena on rekrytoida uusia verenluovuttajia ja madaltaa verenluovutuksen kynnystä työpaikoilla. Yhteistyö sisältää viestintää verenluovutuksen merkityksestä sekä verenluovutustapahtumia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
