Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kevään kelirikosta ennustetaan keskimääräistä vaikeampaa Kaakkois-Suomessa

Jaa
Kaakkois-Suomessa kelirikkotilanteeseen vaikuttaa lauha ja märkä alkutalvi ja tammikuussa saapuneet talviset olot.

Kaakkois-Suomen sorateiden rungot ovat vielä jäässä ja kevään kulku vaikuttaa paljon kelirikkotilanteeseen. Alkutalvi oli märkä ja lumikinosten sulamisen myötä vesi pehmentää sorateitä ja heikentää niiden kulkukelpoisuutta. Hankien alla routa ei ole tunkeutunut syvälle, mutta ilman lumipeitteen suojaa olevat tierakenteet ovat roudassa.

Pintojen sulaessa esiintyy pintakelirikkoa, joista varoittavat merkit on jo kaivettu esiin. Pintojen velliin-tyminen ja reikiintyminen haastaa kunnossapitoa keväällä. Paikoin saattaa esiintyä runkokelirikkoa, joka heikentää tien kantavuutta ja aiheuttaa ongelmia erityisesti raskaalle liikenteelle. Pahimmissa paikoissa tielle joudutaan asettamaan painorajoitus tien vaurioitumisen ehkäisemiseksi, jotta kulkukelpoisuus voidaan turvata välttämättömiin kuljetuksiin. Toistaiseksi Kaakkois-Suomessa  ei ole tästä syystä painorajoituksia voimassa. Raskaat kuljetukset voivat vielä hyödyntää yöpakkasia, jos kuljetuksen voi ajoittaa aamuun. Päällystettyjen teiden kannalta talviset kelit helpottavat tilannetta, ja talven aikana paikkaustarvetta on ollut vähän. Teiden sulaessa ja varsinkin vesisateilla vaurioita kuitenkin syntyy.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kunnossapitoyksikön päällikkö
Tuomas Vasama, p. 0295 021 361,
etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Salpausselänkatu 22 (PL 1041)
45101 Kouvola

0295 029 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-kaakkois-suomi

Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan kestävä ja elinvoimainen Kaakkois-Suomi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Työttömiä Kaakkois-Suomessa viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin26.9.2023 08:42:39 EEST | Tiedote

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli elokuun 2023 lopussa 13448 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä kasvoi vuodentakaisesta reilusti. Myös nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrät kasvoivat. Ulkomaalaisia työttömiä oli vuodentakaiseen verrattuna 10 prosenttia enemmän. Uusia avoimia työpaikkoja oli elokuun aikana avoinna 1879, mikä on 26 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Vaikka työttömyyden kehitys vuodentakaiseen verrattuna on monilta osin heikompi, ovat kokonaistyöttömyysluvut elokuisen mittaushistorian toiseksi matalimmat.

Liikenne Husulan tunnelissa Haminassa ohjataan kiertotielle huoltotöiden vuoksi 3.10.2023 klo 9.00 – 4.10.2023 klo 06.00 väliseksi ajaksi25.9.2023 14:26:04 EEST | Tiedote

Valtatiellä 7/E18 Haminan ohikulkutiellä sijaitseva Husulan tunneli suljetaan kokonaan 3.10.2023 klo 9.00 – 4.10.2023 klo 06.00 tunnelin huoltotöiden ajaksi. Vaikutus on molempiin suuntiin, ja liikenne ohjataan tunnelin varareitille. Tunnelin putki avataan liikenteelle heti huoltojen päätyttyä. Tunnelin sulkemisessa on kelivaraus. Huonon keliennusteen vuoksi tunnelin sulkeminen voidaan peruuttaa hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Työttömiä Kaakkois-Suomessa kaksi prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin22.8.2023 08:10:18 EEST | Tiedote

Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistossa oli heinäkuun 2023 lopussa 14905 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli kaksi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettujen määrä kasvoi 38 prosentilla. Myös nuorten työttömien ja pitkäaikaistyöttömien määrät kasvoivat. Ulkomaalaisia työttömiä oli vuodentakaiseen verrattuna 14 prosenttia enemmän. Uusia avoimia työpaikkoja oli heinäkuun aikana avoinna 1464, mikä on 17 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Vaikka työttömyyden kehitys vuodentakaiseen verrattuna on monilta osin heikompi, ovat kokonaistyöttömyysluvut heinäkuisen mittaushistorian toiseksi matalimmat.

Lappeenrannan Mustajoen kalakuolema ei toistunut tänä kesänä – vedenlaatu edelleen rehevää mutta kalojen kannalta siedettävää14.8.2023 10:12:31 EEST | Tiedote

Mustajoen Pohjakkalassa kesäkuussa 2022 havaittu, yläjuoksun vähähappisuuteen ja korkeaan ammoniumtyppeen liittynyt kalakuolema ei ole toistunut. Joen yläosan kahdella latvahaaralla toteutettiin tehostettua vedenlaadun seurantaa keväällä ja kesällä 2023, ja kenttämittauksissa sekä perusteellisemmissa laboratorioanalyyseissä ei havaittu talouskalojenkaan kannalta kriittisiä pitoisuuksia. Edelleen havaittiin muun muassa koholla olevia kokonaistypen ja raudan pitoisuuksia sekä hieman alentunutta liukoista happea. Viimevuotiseen tapaan Mustajoen vedenlaatu on heikointa aivan yläosilla. Korkein mitattu ammoniumtyppipitoisuus jäi kuluneena kesänä alle puoleen edellisen kesän ennätyslukemasta ja ilmeni täysin samalla havaintopaikalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme