LKV- ja LVV-kokeet sähköisiksi: Enemmän koetilaisuuksia ja lisää joustavuutta kokelaille

Sähköisen kokeen lisäksi myös perinteinen paperille tehtävä koe on tänäkin vuonna mahdollista suorittaa vähintään kerran. Koepäivä on 21. elokuuta. Koe järjestetään Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
”Kokeen vieminen sähköiseen muotoon vastaa kokelaiden toiveita. Kahden koepäivän sijaan tutkinnon suorituspäiviä tulee huomattavasti enemmän, mikä antaa kokelaille mahdollisuuden valita itselle juuri se sopivin päivä. Jos kokeeseen ei voikaan jostain syystä osallistua, ei seuraavaa mahdollisuutta tarvitse odottaa puolta vuotta”, kertoo Keskuskauppakamarin johtaja Stina Wikberg uudistuksesta.
Tänä vuonna sähköisiä koetilaisuuksia on suunniteltu järjestettävän yhteensä 16 kertaa, mikäli kokoontumisrajoitukset sen sallivat.
Wikbergin mukaan korona-aika on osoittanut sen, että kaksi koepäivää vuodessa on liian haavoittuvainen systeemi. Kun koronatilanne vaihtelee, sähköinen koe tuo joustavuutta huomattavasti enemmän kuin paperinen ”massakoe”.
Ensimmäisen kerran sähköisen kokeen voi suorittaa 10. kesäkuuta. Kesäkuussa on kaikkiaan neljä koepäivää. Seuraavat koepäivät ovat elokuussa, lokakuussa ja joulukuussa. Alkuvaiheessa sähköinen koe on mahdollista suorittaa vain Helsingissä, loppuvuoden aikana koemahdollisuuksia on pyrkimys tuoda myös muualle Suomeen.
Ilmoittautuminen kesäkuun koepäiville aukeaa huhtikuun lopulla ja päättyy 27.5. Kesäkuun koepäivät on varattu ensisijaisesti niille kokelaille, jotka olivat ilmoittautuneet huhtikuun massakierrokselle, joka jouduttiin perumaan koronavirustilanteen takia. Ilmoittautumislinkki ja -ohjeet lähetetään kokelaille sähköpostitse huhtikuun puolenvälin jälkeen.
Ilmoittautuminen elokuun sähköisiin koepäiviin ja 21.8. järjestettävään massakierrokseen aukeaa kesäkuun alussa.
Vielä toistaiseksi koetta ei voi suorittaa etäyhteyksien kautta kotoa käsin.
”Kokeen sähköiseen muotoon saaminen on ensimmäinen askel. Kehitämme koko ajan koetta asiakaskokemusten perusteella”, Wikberg sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stina WikbergYritysten itsesääntelystä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja
Puh:040 342 4781stina.wikberg@chamber.fiErkko MeriLakimies
Puh:050 406 4291erkko.meri@chamber.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Kehysriihen linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi toteutettava ripeästi7.5.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
iLOQ voitti Vuoden brändi 2025 -kilpailun6.5.2025 16:02:39 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailun voittajaksi valittiin tänä vuonna iLOQ. Digitaalisia pääsynhallintamenetelmiä kehittävän yrityksen tarina alkoi jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun yrityksen perustaja Mika Pukari kehitti lukolle toimintaperiaatteen, jossa avaimen työntöliike aiheuttaa sähköenergiaa lukkosylinterissä.
Kauppakamarien ilmastokysely: Trumpin toimet eivät hetkauta suomalaisyritysten ilmastotoimia - pian jo puolet yrityksistä asettanut päästövähennystavoitteita29.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kielteinen suhtautuminen ilmastotoimiin ja vetäytyminen Pariisin ilmastosopimuksesta ei juuri ole muuttanut suomalaisyritysten suuntaa ilmastotoimissa. Kauppakamarien ilmastokyselyyn vastanneista yrityksistä 72 prosenttia kertoo, ettei Trumpin toimilla ole vaikutusta.
Keskuskauppakamari: Puoliväliriihestä tärkeitä linjauksia rahoitusmarkkinoiden kehittämiseksi25.4.2025 06:55:00 EEST | Tiedote
Hallituksen puoliväliriihessä tehdyt linjaukset tukevat yritysten kasvun ja investointien rahoitusta sekä tukevat suomalaisten rahoitusmarkkinoiden kehitystä ja kansainvälistä kilpailukykyä. Keskuskauppakamari pitää tärkeänä, että tehdyt linjaukset toteutetaan ripeästi.
Keskuskauppakamari: Puhtaiden investointien verohyvityksen jatko tervetullut kasvun ja ilmaston kannalta24.4.2025 13:40:37 EEST | Tiedote
Hallitus linjasi puoliväliriihessä valmiudesta jatkaa puhtaan siirtymän investointien verohyvitystä, jos EU:n valtiontukipoikkeukset jatkuvat. Nyt verohyvitys on päättymässä vuoden 2025 lopussa. Keskuskauppakamarin mielestä verohyvityksen jatko on tarpeen investointien kotiuttamiseksi ja Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme