Tampere ja HUS logistiikka jakoivat vuoden taidokkaimman hankinnan palkinnon
Poikkeuksellisesti kaksi tasavahvaa voittajaa sekä kunniamaininta
Voittaneiden hankintojen osalta tuomaristo kiinnitti arvioinnissaan huomiota erityisesti hankintojen skaalautuvuuteen sekä yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Molemmat hankinnat nähtiin edelläkävijöinä ja uudenlaisten toimintatapojen luojina.
- Tällä kertaa finalisteista erottui kaksi hyvin erityyppistä, mutta silti yhteisellä nimittäjällä varustettua hankintaa. Niiden välille oli vaikea saada eroa. Siksi tänä vuonna pääpalkinto päädyttiin jakamaan kahdelle organisaatiolle, toteaa tuomariston puheenjohtajana toiminut neuvontayksikön johtava lakimies Katariina Huikko.
Hatunnoston arvoisen kunniamaininnan kilpailun tuomaristo päätti antaa Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n kvanttitietokoneen hankinnalle. Yleisön suosikkihankinnaksi valikoitui Tampereen kaupungin hankinta.
HUSin tutkimuskäsineiden hankinnassa huomio vastuullisuuteen
HUS Logistiikan vuonna 2019 toteuttamassa tutkimuskäsineiden hankinnassa haluttiin luoda uusi toimintamalli vastuullisuuden huomioimiseen. Hankinnassa tehtiin yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa ja markkinavuoropuhelu toteutettiinkin nk. pyöreän pöydän keskusteluna. Finnwatch ry auttoi suunnittelemaan hankintaa ja osallistui mm. markkinavuoropuheluun.
- Tuomaristo näki hankinnassa ansiokkaana erityisesti sen, että kyseisessä hankinnassa nivotaan yhteen sekä sosiaalinen kestävyys että ekologinen kestävyys. Kyseessä on loistokkaasti tehty ”tavanomainen” hankinta ja hankinnan lopputuloksilla on iso vaikuttavuus jokapäiväisessä käytössä olevien käsineiden kautta, Katariina Huikko kertaa tuomariston perusteluja.
Hankinnan lopputuloksena HUSin valikoimassa päästiin eroon PVC:tä sisältävistä vinyylikäsineistä. Hankinnassa edellytettiin auditointiraporttia tuotteiden valmistuslaitoksista. Lisäksi sopimuskumppaniyritysten tuli hyväksyä sopimusehtona Code of Conduct- sopimusliite. Lisäksi saatiin säästöjä aiempaan verrattuna huolimatta tiukoista vastuullisuuskriteereistä.
- Kiitämme arvokkaasta tunnustuksesta, joka kannustaa meitä jatkamaan työtä vastuullisuuden edistämiseksi sairaanhoitopiirin hankinnoissa. Kiitämme myös Finnwatchia ja markkinavuoropuheluun osallistuneita yrityksiä erinomaisesta yhteistyötä – tämä palkinto on meidän yhteistyömme tulosta, kiittää kehittämispäällikkö Riikka Juuma HUS:sta.
Katso HUS Logistiikan video hankintojen taustasta
Tampereella IoT-alustan ja ulkovalaistuksen hankinta samassa paketissa
Tampereen kaupungin IoT-alustan hankinta yhdistettiin ulkovalaistuksen ohjausjärjestelmän ja kaupunkiympäristön tilannekuvasensoroinnin hankintaan. Vuosina 2019–2020 kilpailutetun hankinnan taustalla vaikuttivat muun muassa kaupungin strateginen tavoite avata toimintaansa yrityksille ja yhteisöille mm. yhteisten haasteiden ratkaisemiseksi.
Markkinatoimijoiden kanssa käytävässä vuoropuhelussa Tampere varmisti, että hankinta on järkevää toteuttaa yhtenä kokonaisuutena eli ns. allianssimallina. Kyseessä oli täysin uudenlainen hankinta, joka on herättänyt huomiota ja kiinnostusta kansallisesti ja kansainvälisesti. Hankinnan hyödyt ovat skaalattavissa myös muihin Suomen ja Euroopan kaupunkeihin.
- Tuomaristo nosti arvioinnissaan hankinnan ansioksi sen, että Tampereen kaupunki on rohkeasti lähtenyt hakemaan uudenlaista hankintakokonaisuutta ja yhteistyömahdollisuuksia. Ansiokkaaksi nähtiin myös allianssimallin tyyppinen toteutus sekä uudenlaisen toiminnan luominen mm. ekosysteemiajattelun kautta, summaa Katariina Huikko.
-IoT-alustaa käyttäen kaupunki avaa toimintaansa ja haasteitaan yrityksille ja yhteisöille uusien liiketoimintamahdollisuuksien synnyttämiseksi. Alustan avulla dataa saadaan hyödynnettyä paremmin ja innovaatiota mahdollistettua, ja kaupunki toimii uusien ratkaisujen kokeilu- ja kehitysalustana. Alustan ympärille muodostuva ekosysteemi varmistaa pitkälle ulottuvan kehityksen, hehkuttaa Smart Tampereen project manager Maarit Vehviläinen.
Katso Tampereen kaupungin video hankintojen taustasta
Vuoden taidokkain hankinta -kilpailu järjestettiin toista kertaa. Neuvontayksikkö nostaa palkitsemisella esiin hankintayksiköiden onnistumisia ja hyviä käytäntöjä.
Kilpailun tuomaristo koostui neuvontayksikön edustajan lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön, Aalto yliopiston, Oulun kaupungin sekä tarjoajapuolen edustajista.
Julkisten hankintojen neuvontayksikkö on työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton ylläpitämä yksikkö. Se neuvoo maksutta ja valtakunnallisesti julkisia hankkijoita, kuten valtion toimijoita, kuntia, seurakuntia sekä muita hankintalain tarkoittamia yksiköitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
johtava lakimies Katariina Huikko, katariina.huikko(at)kuntaliitto.fi
kehittämispäällikkö Riikka Juuma HUS logistiikka, riikka.juuma(at)hus.fi
project manager Maarit Vehviläinen Tampereen kaupunki maarit.vehvilainen(at)tampere.fi
Tietoja julkaisijasta

Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Kunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään.
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Två sökande går vidare i urvalsprocessen till posten som vice vd vid Kommunförbundet30.4.2025 14:38:28 EEST | Pressmeddelande
I processen för val av vice verkställande direktör vid Kommunförbundet går två sökande efter intervjuerna vidare till lämplighetsbedömning. Kommunförbundets arbetsutskott som intervjuat de sökande kallar Ari Korhonen och Susanna Huovinen till lämplighetsbedömning. Förslaget är enhälligt.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajavalinnassa kaksi hakijaa etenee arviointiin30.4.2025 14:35:38 EEST | Tiedote
Kuntaliiton varatoimitusjohtajan valintaprosessissa kaksi hakijaa on haastattelujen jälkeen etenemässä soveltuvuusarviointiin. Kuntaliiton työvaliokunnasta muodostuva haastatteluryhmä kutsuu arvioitaviksi Ari Korhosen ja Susanna Huovisen. Esitys on yksimielinen.
Sex sökande intervjuas för posten som vice vd vid Kommunförbundet25.4.2025 12:29:00 EEST | Pressmeddelande
Bland de sökande till den lediga posten som vice verkställande direktör vid Kommunförbundet har sex personer valts till intervju. Sammanlagt 18 personer hade sökt posten.
Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi haastatellaan kuusi hakijaa25.4.2025 09:06:16 EEST | Tiedote
Avoinna olevaa Kuntaliiton varatoimitusjohtajan paikkaa hakeneiden keskuudesta on valittu kuusi henkilöä haastatteluun. Tehtävää haki yhteensä 18 henkilöä.
Kuntaliitto on pettynyt kuntien rahoituksen leikkauksista: verotulomenetykset korvattava23.4.2025 22:42:41 EEST | Tiedote
Kuntaliitto on tyrmistynyt, että hallitus täyttää veronkevennyksistä aiheutuvaa rahoitusvajetta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Leikkaus iskee suoraan suomalaisten peruspalveluihin ja kasvun edellytyksiin, kuten koulutukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme