Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Aurora Korjus on vuoden 2021 Best Seller Competition voittaja

Jaa
Aurora Korjus Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta XAMKista on vuoden 2021 Best Seller Competition voittaja. ”Ihan huippua”, Aurora iloitsee.

Jo 11 vuoden ajan järjestetty Best Seller Competition on ainoa valtakunnallinen opiskelijoiden myyntikilpailu. Kilpailussa korkeakouluopiskelijat kisaavat parhaan myyjän tittelissä. Rohkeat opiskelijat asettuvat kilpailun aikana B2B-ratkaisumyyjän saappaisiin roolipelitilanteessa, jossa myydään aidon yrityksen tuotetta. Tänä vuonna opiskelijat myivät kilpailun vuoden 2021 pääsponsorin Lime Technologiesin CRM-järjestelmää.

”Ihan huikee fiilis. En ois uskonu, että voitto tulee. Suorituksen jälkeen kyllä tuntui siltä, etten ois pystyny tekemään mitään paremmin ja se oli paras suoritus, mihin pystyin”, toteaa Aurora. ”Aurora on mahtava tyyppi ja on ollut hienoa katsella sekä Auroran että XAMKin toisen finalistin Hannan työmoraalia ja tekemisen meininkiä. On ollut äärimmäisen suuri ilo tavata ja valmentaa Auroraa”, kertoo Auroran valmentaja, XAMKin lehtori Kirsi Soulamo.

Kilpailuun osallistui tänä vuonna opiskelijoita Haaga-Helian, Turun, Kaakkois-Suomen ja Tampereen ammattikorkeakouluista. Opiskelijoiden matka kohti parhaan myyjän titteliä alkoi hyvissä ajoin talvella, kun koulujen ammattitaitoiset valmentajat ryhtyivät luotsaamaan omia joukkueitaan kohti finaalia.

Myynnin oppimisessa on tärkeää päästä harjoittelemaan taitoja käytännössä, ja tähän Best Seller Competition antaa loistavan mahdollisuuden. Roolipelimäinen kilpailutilanne on uniikki tapa opiskelijoille testata omaa osaamistaan ja yrityksille nähdä tulevaisuuden huippumyyjien taitotaso. Kilpailun tuomareina toimivat myyntialan ammattilaiset kilpailua sponsoroivista yrityksistä. Tänä vuonna kilpailun pääsponsorina toimi Lime Technologies Finland Oy. Muita kilpailun sponsoreita olivat Canon, Dustin, Fonecta, Academic Work, Lindström, Pihla, Techdata ja Visma. Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA toimi viestinnällisenä yhteistyökumppanina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Ratapihantie 13
00520 HELSINKI

09 229 611http://www.haaga-helia.fi/fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye