Kainuun ELY: Sotkamo Silver Oy:n hopeakaivoksen tarkkailuohjelma vireille

Sotkamo Silver Oy on toimittanut Kainuun ja Lapin ELY-keskuksille esityksen Sotkamon hopeakaivoksen tarkkailuohjelmaksi. Hopeakaivoksen tarkkailuvelvollisuus perustuu Pohjois-Suomen aluehallintoviraston myöntämään lupapäätökseen toiminnan laajentamisesta ja muuttamisesta.
Keskeisimmät muutokset aiempaan toimintaan nähden ovat:
- kokonaislouhintamäärän kasvattaminen 500 000 tonnista 1,8 miljoonaan tonniin vuodessa
- avolouhinnan jatkaminen koko toiminta-ajan niin, että louhintaa tapahtuu myös osittain kesäisin
- malmin esirikastuksen käyttöönotto sekä tuotantokapasiteetin nosto
- sivukiven loppusijoittaminen uudelle sivukivialueelle
- koekäytössä olleen vesienkäsittelylaitoksen jääminen pysyväksi ratkaisuksi kaivosvesien käsittelyyn
Lupapäätöksen mukaan yksityiskohtainen tarkkailusuunnitelma toimitetaan Kainuun ELY-keskukselle ja Lapin ELY-keskuksen kalatalousviranomaisen hyväksyttäväksi.
Tarkkailusuunnitelmassa on kuvattu käyttötarkkailu, päästötarkkailu, ympäristövaikutusten tarkkailu sekä tulosten toimittaminen ja raportointi.
Sotkamo Silver on aloittanut rikastetuotannon hopeakaivoksella Sotkamon Tipasojalla maaliskuussa 2019. Rikastamolle syötettävä malmi louhitaan sekä maanalaisessa kaivoksessa että avolouhoksessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus, Ympäristönsuojeluviranomainen, Ympäristöasiantuntija Joni Kivipelto, p. 0295 023 904, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Lapin ELY-keskus, Kalatalousviranomainen, Kalastusbiologi Nico Alioravainen, p. 0295 023 525, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Kainuun ELY-keskus yhteistyössä AARI Yhteismetsän kanssa: Matosuolle uusi luonnonsuojelualue21.8.2025 11:10:00 EEST | Tiedote
Kajaanissa sijaitsevalle Matosuon alueelle on perustettu 53,8 hehtaarin yksityinen luonnonsuojelualue, joka täydentää valtakunnallisesti arvokasta suojeluverkostoa ja parantaa alueen monimuotoisuutta.
Työttömyyden kasvu Kainuussa maan pienintä22.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
Kainuussa oli kesäkuun lopussa noin 3 100 työtöntä työnhakijaa. Työttömyysaste oli alueista neljänneksi pienin ja peräti seitsemässä Kainuun kunnassa koko maan keskiarvoa matalampi. Laaja työttömyys väheni alueista selkeästi eniten. Työvoiman kysyntä oli edelleen selvästi viime vuotta vähäisempää.
Hukkajoen raakkuesiintymän yliajoon liittyvän luontovahinkoasian hallintomenettely etenee27.6.2025 14:53:38 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on käynnistänyt luontovahingon korjaamiseen tähtäävän hallintomenettelyn, jossa tavoitteena on alueen palauttaminen vahinkoa edeltäneeseen tilaan.
Väyläviraston Kajaanin puuratapölkkyjen käsittelylaitokselle on annettu valvontaviranomaisen hallintopakkopäätös26.6.2025 12:45:49 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus on antanut Väyläviraston Kajaanin puuratapölkkyjen käsittelylaitokselle hallintopakkopäätöksen, joka velvoittaa laitoksen saattamaan toimintansa ympäristöluvan mukaiseksi.
Kesän peltoalavalvonnat alkamassa26.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskus aloittaa heinäkuun alusta lähtien jokakesäiset maatiloilla tehtävät peltotukien tilavalvonnat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme