Alkuvuonna maaseuturahoitusta saivat niin isot kuin pienet maaseudun toimijat
18.5.2021 08:08:34 EEST | Keski-Suomen ELY-keskus | Tiedote

Vuoden alussa myönnettiin kuluneen seitsemän vuoden rahoituskauden viimeiset varat. Siirtymä uuteen on pyritty tekemään mahdollisimman joustavaksi ja rahoitusta voi hakea jatkuvasti. Vuosina 2021–2022 maaseuturahoitusta on haettavissa jopa edellisiä vuosia runsaammin. Ensimmäisen vuosineljänneksen osalta ELY-keskus rahoitti yrityshankkeita erityisesti Jämsän seudulle. Uusia tuotantotiloja ja toiminnan laajentamista rahoitettiin liki 300 000 eurolla. Kehittämishankerahoitusta saivat elintarvikealan yritysryhmä ja hevosmatkailuun ja -yrittäjyyteen liittyvä koulutushanke.
Leader-ryhmiltä tukea yli 680 000 eurolla
Keski-Suomen Leader-ryhmät rahoittivat samalla vuosineljänneksellä maaseudun yrityksiä ja yleishyödyllisiä yhteisöjä yhteensä 681 017 eurolla, josta yrityksille myönnettiin noin 202 000 euroa ja yhteisöille noin 479 000 euroa.
Yritysten perustamista ja investointeja rahoitetaan, jotta maaseudulle syntyisi lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja. Investointeja on tällä rahoitusjaksolla tehty muun muassa. matkailupalveluiden kehittämiseen, toimitilojen hankintaan ja rakentamiseen sekä uusiin työvälineisiin. Tukea myönnettiin esimerkiksi Joutsan Tampinmyllyn leirintäalueen lisärakentamiseen ja hankintoihin. Viitasaarella toimiva Myllyn Mies Oy saa rahoitusta haketerminaalin käyttöönottoon ja haketuotannon kasvattamiseen. Jämsässä teollisuuden pumppuihin ja prosessilaitteisiin keskittyneen Mänttä Pump Works Oy:n kasvua mahdollistetaan tuotantotilojen kehittämisellä sekä kone- ja laitekannan hankinnoilla. Laukaan Nojosniemen luomutila puolestaan laajentaa liiketoimintaansa kunnostamalla vanhan rakennuksen juhlatilaksi.
Yleishyödyllisissä hankkeissa kunnostetaan esimerkiksi liikuntapuistoa Petäjävedellä sekä rakennetaan senioripuisto Kuhmoisiin. Suomen Hippos valitsi Hankasalmen Varnes-Hippoksen raviradan vuoden 2020 kesäraviradaksi, ja nyt raviradan turvallisuutta, valaistusta ja infraa kehitetään. Äänekoskella Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto PoKe tarjoaa kansainvälisessä Future Skills -hankkeessa nuorille tietoa siitä, mitä työmahdollisuuksia uudet digitaaliset ratkaisut, kuten virtuaalitodellisuus ja tekoäly, voivat tarjota. Lisäksi Keiteleen vesiliikenteeseen hankitaan S/S Toimi-höyrylaiva, joka oli viimeksi liikenteessä 1960-luvun lopulla. Muissa rahoitetuissa hankkeissa parannetaan laajasti Keski-Suomen maaseudun vapaa-ajan harrastusmahdollisuuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Maaseutupäällikkö, Ulla Mehto-Hämäläinen p. 0295 024 577, Keski-Suomen ELY-keskus
Leader-ryhmien hanke- ja yritysrahoitus: www.keskisuomenmaaseutu.fi/yhteystiedot
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Työttömyys marraskuussa 14 prosenttia23.12.2025 08:00:57 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli marraskuun lopussa yhteensä 17 712 työtöntä työnhakijaa. Se on 2 001 (12,7 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli marraskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 225, joka on 71 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 771, joka on 418 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
ELY-keskuksen elinkeinokatsaus: Keski-Suomen yritystoimintaan ja maaseudun kehittämiseen yli 91 miljoonaa euroa tammi-marraskuussa 202516.12.2025 09:09:34 EET | Tiedote
Viimeisen toimintavuotensa aikana välillä 1.1.-30.11.2025 Keski-Suomen ELY-keskus myönsi yli 91 miljoonaa euroa rahoitusta, joka mahdollisti merkittäviä investointeja maaseudun kehittämiseen, yritystoiminnan kasvuun ja työllisyyden edistämiseen. Maakunnan kestävää kasvua ja kilpailukykyä vahvistaviin TKI-toimiin panostettiin tänäkin vuonna. Vuodenvaihteessa ELY-keskuksen työtä elinkeinojen saralla jatkaa 1.1.2026 toimintansa aloittava Keski-Suomen elinvoimakeskus.
Liimattalantien tienhoito selvitetään perusteellisesti3.12.2025 12:39:40 EET | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus selvittää urakoitsijan kanssa perusteellisesti, ovatko liukkaudentorjunnan toimenpiteet olleet olosuhteisiin nähden riittäviä. Selvitys liittyy maanantaiseen linja-auton kaatumiseen kyseisellä tiellä. Mikäli puutteita ilmenee, niihin puututaan. Lisäksi ELY-keskus pyrkii korjaamaan Liimattalantien maanantaisen onnettomuuspaikan kallistuksia murskeella vielä ennen pakkasten tuloa.
Nelostie Äänekoskella neljäksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa2.12.2025 09:36:56 EET | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan 4.–5.12.2025 klo 22.00–02.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Keski-Suomen alueellinen työlupalinjaus päivitetty – runsaasti ammattinimikkeitä karsittu pois28.11.2025 08:22:30 EET | Tiedote
Keski-Suomen linjaus ulkomaisen työvoiman käytöstä on päivitetty vastaamaan maakunnan työmarkkinatilannetta ja lähiajan näkymiä. Alueella on tarjolla runsaasti eri alojen osaajia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
