Vietä onnistunut mökkikesä: näin varaudut lisääntyneisiin villieläin- ja myrskyvahinkoihin
Kuluva kesä on monelle ensimmäinen omalla mökillä, kun mökkikauppa on käynyt vilkkaana läpi talven ja kevään. Jo viime kesänä mökeillä vietettiin tavallista enemmän aikaa koronapandemian vuoksi. Viime vuonna mökeillä lisääntyivät Ifin tilastojen perusteella merkittävästi etenkin villieläinten tekemät vahingot, myrskytuhot sekä erilaiset irtaimiston rikkoutumiset.
Loman alussa kannattaa ottaa hetki mökin suurimpien riskipaikkojen tarkistamiseen, niin sen jälkeen voi keskittyä turvallisin mielin mökkeilyyn.
Estä näädän tai oravan pääsy mökin rakenteisiin
Villieläinvahingot lisääntyivät mökeillä viime vuonna 75 prosenttia verrattuna edeltäviin viiteen vuoteen, paljastavat Ifin tilastot. Vahinkoja aiheuttavat nyt erityisesti näädät, oravat ja minkit.
– Nämä ovat pahimmillaan mittavia vahinkoja, kun esimerkiksi mökin yläpohjaan pesiytynyt näätä on tehnyt suurta tuhoa syömällä eristeitä ja sotkemalla paikkoja. Korjauskustannukset nousevat tuhansiin, välillä jopa kymmeniin tuhansiin euroihin asti, kuvaa Ifin mökkivakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen.
– Eläinten tekemiltä vahingoilta voi suojautua verkottamalla tiheäsilmäisellä metalliverkolla kaikki sisälle rakenteisiin vievät aukot. Varmista kuitenkin ennen verkotusta, ettei sisällä ole jo eläimiä. Turvallisin aika suojatoimien tekoon on loppukesä, jotta rakenteisiin ei jää poikasia jumiin, neuvoo Utunen.
Villieläinvahinkoja korvataan Ifissä laajasta mökkivakuutuksesta. Kaikki mökkivakuutukset eivät kata villieläinvahinkoja, joten kannattaa tarkistaa oman vakuutuksen kattavuus omasta vakuutusyhtiöstä.
Myrskyvahingot kaksinkertaistuivat – tarkista pihan puut
Viime vuonna Suomea koetteli useampi kesä- ja syysmyrsky, minkä vuoksi Ifin mökeillä korvaamat luonnonilmiövahingot yli kaksinkertaistuivat edellisvuosiin verrattuna. Myrskyissä tuhoa tekevät erityisesti rakennusten päälle kaatuvat puut sekä voimakkaat sateet, jotka aiheuttavat esimerkiksi vesikattovuotoja.
– Mökillä ollessa kannattaa arvioida pihapiirin puiden kuntoa ja kaataa huonokuntoiset puut erityisesti, jos ne voivat ulottua rakennusten, sähkölinjojen tai pysäköintialueen päälle. Tarkista myös katon kunto ja varmista, että vesikourut vetävät ja katolta tulevat sadevedet ohjautuvat pois talon vierustoilta, Utunen opastaa.
Ifin kaikki mökkivakuutukset kattavat erilaisten luonnonilmiöiden, kuten myrskyn, rakeiden tai tulvan, mökille aiheuttamat vahingot.
Vanha elektroniikka voi rikkoutua kulutuksen lisääntyessä, muista paloriski
Mökeillä sattui viime kesäkuukausina erilaisia irtaimistovahinkoja lähes kaksinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna, kun mökeillä vietettiin koronapandemian myötä selvästi aiempaa enemmän aikaa. Mökeillä hajosi runsaasti esimerkiksi jääkaappeja ja muita kodinkoneita.
– Mökeille tuodaan edelleen tyypillisesti kotoa vanhempaa elektroniikkaa, joka saattaa hajota ihan vain kovemman kulutuksen vuoksi. Tämä kannattaa huomioida etenkin, jos kyseessä on mökillä olon kannalta kriittinen laite. Vanhoissa sähkölaitteissa tulee huomioida myös paloturvallisuus, eli laitteen käyttö täytyy lopettaa heti, jos havaitsee sen toiminnassa jotakin poikkeavaa, muistuttaa Utunen.
Ifissä laaja mökkivakuutus korvaa särkymiset ja muut mökin irtaimistolle aiheutuneet yllättävät vahingot, kuten sähkökatkon aikana pakastimessa sulaneet marjat.
Tarkistuslista mökille villieläin- ja myrskyvahinkoihin varautumiseen:
- Verkota tiheäsilmäisellä metalliverkolla kaikki sisälle rakenteisiin vievät aukot. Kun valitsee verkon silmäkooksi 3 millimetriä, verkko estää samalla hiirten pääsyn.
- Kaada pihapiiristä huonokuntoiset puut etenkin, jos ne voivat ulottua mökin, sähkölinjojen tai pysäköintialueen päälle. Mökin läheisyydessä olevien puiden kaataminen estää myös oravalta ja näädältä helpon kulkureitin rakennukseen.
- Tarkista katon kunto ja varmista, että vesikourut vetävät ja katolta tulevat sadevedet ohjautuvat pois talon vierustoilta.
- Jos mökillä on salaojat, tarkasta tai tarkistuta niiden kunto ja varmista, että rakennuspaikan ojat ovat toimintakunnossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Utunenomaisuusvakuutusten tuotepäällikkö
Puh:050 425 8364laura.utunen@if.fiOuti Kärkkäinenviestintäpäällikkö
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Teini-iässä terveysriskit muuttuvat, eivät katoa - lapsivakuutus auttaa myös vanhempaa lasta3.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Joskus vanhemmat miettivät, onko lapsivakuutukselle tarvetta enää pikkulapsiajan jälkeen, kun lastentautien aiheuttamat toistuvat lääkärikäynnit vähenevät. Ifin tilastot kuitenkin osoittavat, että lapsen kasvaessa riskit eivät katoa vaan ne muuttuvat.
Ifin kyselytutkimus: Pitkät sairauslomat yksi suurimpia uhkia pienyrityksille – myös työntekijät huolissaan22.8.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Pitkät sairauslomat aiheuttavat taloushuolia sekä yrityksille että työntekijöille, selviää Ifin kyselytutkimuksista.
Ifin Q2-tulos: Vahvaa kokonaiskasvua, jota vauhditti henkilövakuutusten kysyntä6.8.2025 08:42:17 EEST | Tiedote
Ifin teki toisella vuosineljänneksellä vahvan tuloksen, jota tukivat korkea asiakaspysyvyys sekä asiakasmäärän kasvu. Inflaatio ja korvauskehitys olivat matalampia verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, jota rasittivat yksittäiset suuret vahingot. Myös kustannus- ja hinnoittelutoimet tukivat positiivista kehitystä neljänneksen aikana.
If on jakanut Keltanokka-lippiksiä jo 20 vuotta - lasten liikenneturvallisuus parantunut huimasti samassa ajassa5.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
If jakaa tällä viikolla ekaluokkalaisille keltaiset huomiolippikset jo 20. kerran. Liikenneturvan tilastoista selviää, että 20 vuodessa lasten liikenneturvallisuus on ottanut selkeän loikan parempaan suuntaan.
Rajuja ukkosia taas luvassa - älä unohda robottileikkuria28.7.2025 15:12:56 EEST | Tiedote
Ukkonen aiheuttaa joka kesä satoja vahinkoja, joista tyypillisimpiä ovat kodinkoneiden rikkoutumiset, käy ilmi Ifin vahinkotilastoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme