Tekoälytutkija Guoying Zhao aloitti akatemiaprofessorina
1.9.2021 07:07:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Guoying Zhao on erikoistunut kasvonilmeiden ja ihmisten tunnetilojen tutkimiseen. Hän työskentelee Oulun yliopiston konenäön ja signaalianalyysin tutkimusyksikössä. Hän kertoo, että pitkällä aikavälillä akatemiaprofessorin asema merkitsee vakautta tutkimussuunnitelmille.
-Se tarjoaa ensinnäkin vakaan ja merkittävän rahoituksen, jotta voimme tutkia perusteellisesti uusia koneoppimismenetelmiä selvittääksemme, kuinka tekoäly voi tunnistaa ihmisten tunteet ja tuoda tunteet tekoälyyn ihmisen ja tietokoneen välisessä vuorovaikutuksessa.
-Pystymme työskentelemään maailman johtavien tutkijoiden ja yritysten asiantuntijoiden kanssa eri aloilta, esimerkiksi psykologiasta, kognitiotieteistä, koulutuksesta ja lääketieteestä edistääksemme tekoälypohjaisten ratkaisujen emotionaalista älykkyyttä ja parantaaksemme ymmärrystä tunteiden merkityksestä ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen yhteydessä. Tuotettu tutkimustieto voi kiihdyttää innovaatioita esimerkiksi opetukseen, terveyteen ja turvallisuuteen liittyen.
Seuraavan viiden vuoden ajan Zhao voi siis keskittyä täysin tutkimukseen. Tekoäly on kenttä, jossa uutta tekniikkaa syntyy joka päivä, joten kiirettä pitää.
-Akatemiaprofessuuri on samalla tunnustus tutkimusryhmäni aiemmille saavutuksille sekä luottamus tulevaisuuden odotuksille. Keskittymällä tutkimukseen pystymme viemään alaa eteenpäin ja luomaan läpimurtoja, jotka auttavat myös yhteiskuntaa. Haluan kiittää tutkimustiimini jäseniä.
Jo 16 vuotta sitten Oulun yliopistoon tullut Guoying Zhao on perheensä kanssa asettunut Ouluun hyvin. Rauhallisuus, kauneus ja kivat ihmiset hän nostaa esille asuinpaikastaan. Hänen molemmat lapsensa käyvät suomalaista koulua, ovathan he avojalakasia oululaisia (eli syntyneet paikkakunnalla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Tutkimus: Vauvan ylähuulijänteen rakenteella ei yhteyttä imetysvaikeuksiin – äidin aiempi imetyskokemus tukee imetyksen sujumista11.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteinen tutkimus kyseenalaistaa käsitystä, jonka mukaan vastasyntyneen ylähuulijänne olisi merkittävä syy imetysongelmiin.
Liikunta tukee nuorten miesten sydänterveyttä painosta riippumatta9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nuorten miesten parempaan sydänterveyteen painosta riippumatta, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkimus. Tulosten mukaan jo melko vähäinen liikunta voi lieventää lihavuuteen liittyviä haitallisia muutoksia sydämen autonomisessa säätelyssä.
Suuri geenitutkimus paljasti uusia riskitekijöitä yleiselle selkäsairaudelle9.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus on tunnistanut kymmeniä uusia geneettisiä riskitekijöitä lannerangan selkäydinkanavan ahtaumalle. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin yhtä yleisimmistä ikääntyneiden liikkumista rajoittavista selkäsairauksista.
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
