
Uranäkymien epävarmuus kalvaa nuorempia tutkijoita
- Keskeisiä haittoja ovat edelleen tutkimusrahoituksen ja työsuhteiden pirstaleisuus. Väitöskirja- ja post doc -tutkimus jakautuvat useaan eri rahoitusjaksoon tai työsuhteeseen. Se heijastuu muun muassa omaan talouteen, perheen perustamishaaveisiin ja työyhteisöön liittymiseen, kuvaa Tieteentekijöiden erityisasiantuntija Miia Ijäs-Idrobo vastanneiden tuntoja.
Monissa vastauksissa näkyi pelko ja huoli siitä, millaiseksi tulevaisuuden työelämä tutkijan kohdalla avautuu.
- Huoli kohdistui erityisesti akateemisen maailman kovaan kilpailuun rahoituksesta ja työpaikoista, minkä pelättiin johtavan ikuisiin määräaikaisuuksiin, jopa uran umpikujaan.
Koetuista ongelmista huolimatta yliopistot ja julkinen sektori kiinnostavat tulevina työpaikkoina suurinta osaa, noin 85 %, vastaajista. Silti nuoremmat tutkijat katselevat myös muita uravaihtoehtoja avoimin mielin. Vastaajista 68 % on kiinnostunut työskentelemään tulevaisuudessa yksityisellä sektorilla ja yli puolet (56 %) kertoo aktiivisesti harkinneensa siirtymistä yksityiselle sektorille kyselyä edeltäneen 12 kuukauden aikana. Yrittäjyyttäkin miettii joka neljäs. Täysin toisiin tehtäviin siirtymistä harkitsee 44 %.
- Akateemisen maailman, etenkin korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja tutkimuksen rahoittajien, olisi syytä katsoa kriittisesti millaisia uranäkymiä ne tarjoavat tieteentekijöille. Toistuvat määräaikaisuudet, muihin sektoreihin verrattuna alhainen ansiotaso, sekä epäselkeät uranäkymät eivät kannusta siihen, että nuoremmat tutkijat haluavat jatkaa uraansa ja antaa panoksensa akateemiselle yhteisölle, huomauttaa Tieteentekijöiden puheenjohtaja, professori Maija S. Peltola.
- Tiede- ja korkeakoulupolitiikasta päättävien tulisi tehdä pitkäjänteisiä panostuksia tutkimuksen rahoitukseen siten, että nuoremmat tutkijat ja tieteentekijät voivat luottaa tieteen tulevaisuuteen Suomessa. Viimeaikaiset ristiriitaiset viestit valtion TKI-rahoituksesta ovat murentaneet uskoa siihen, onko mielekästä ja mahdollista tehdä tiedeuraa kotimaassa, Peltola jatkaa.
Tieteentekijöiden nuoremmille tutkijoille suunnattu kysely toteutettiin kolmatta kertaa vuodenvaihteessa 2020–2021. Ensimmäinen kysely toteutettiin vuonna 2012 ja toinen syksyllä 2017. Kyselyn tarkoituksena on selvittää Suomessa toimivien nuorempien tutkijoiden työtilannetta, tutkimuksen rahoitusta, työnteon edellytyksiä sekä tulevaisuuden näkymiä ja urasuunnitelmia. Kyselyn toteutti tällä kertaa tutkimusyritys Aula Research Oy yhteistyössä Tieteentekijöiden kanssa. Kyselyaineisto kerättiin verkkolomakkeella 8.12.2020–22.1.2021. Kyselyyn vastasi 1517 nuorempaa tutkijaa. Kyselyyn saattoi vastata suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Vastaajista 83 % on suomen kansalaisia ja 17 % muunmaalaisia.
Tieteentekijät on kaikkien tieteen, tutkimuksen ja korkeakouluopetuksen parissa työskentelevien ammattiliitto. Termillä nuorempi tutkija viitataan tässä selvityksessä väitöskirjaa tekevään tai hiljattain (1–4 vuotta sitten) väitelleeseen tutkijaan. Termi nuori tai nuorempi tutkija ei siis viittaa tutkijan ikään vaan hänen uravaiheeseensa.
Selvityksestä koottu raportti Uravaihtoehtojen risteyksessä. Tieteentekijöiden kysely nuoremmille tutkijoille 2020-2021 voi ladata PDF-muodossa ohessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Tieteentekijöiden puheenjohtaja Maija S. Peltola ti 10.8. klo 9-15, p. 0400 645 497
Eevastiina AhoViestintäpäällikkö
Puh:040 620 3136eevastiina.aho@tieteentekijat.fiMiia Ijäs-IdroboFT, erityisasiantuntijaTieteentekijät
Puh:040 740 3655miia.ijas@tieteentekijat.fiLiitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tieteentekijät on Suomen johtava tutkitun tiedon puolustaja sekä tiedepolitiikan, tutkimustyön ja tieteentekemisen edunvalvoja. Olemme keskeinen toimija turvaamassa korkeatasoisen tieteen tekemisen edellytysten säilymistä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tieteentekijöiden liitto
Tohtorintutkintoa suorittavat tutkijat jätetään opiskelijoita heikompaan asemaan maahanmuuton uudistuksessa17.12.2021 10:57:26 EET | Tiedote
Hallituksen esitys ja tahtotila pidentää korkeakoulututkintoa suorittavien oleskelupa koko tutkinnon suorittamisen ajaksi ei koske tieteellistä jatkotutkintoa kuten tohtorintutkintoa suorittavia. Katsomme, että hallituksen esitys oleskelupien uudistamiseksi ja osaajien houkuttelemiseksi Suomeen jää tältä osin pahasti puutteelliseksi.
Vuoden tieteentekijä on Tapio Määttä26.11.2021 09:30:00 EET | Tiedote
Tieteentekijöiden liitto on valinnut Vuoden tieteentekijäksi Itä-Suomen yliopiston akateemisen rehtorin Tapio Määtän. Valinta on sikäli poikkeuksellinen, että ensimmäistä kertaa palkinnon historiassa liitto palkitsee työnantajan edustajan.
KUTSU: Tuhansien urapolkujen tohtorit -verkkotapahtuma 2.9.202113.8.2021 08:45:00 EEST | Kutsu
Miten tutkijanurista tehdään vetovoimaisia ja monipuolisia? Mitä yliopistoissa tehdään tutkijanurien hyväksi? Mitä nuoret tutkijat ajattelevat uranäkymistään ja tulevaisuudestaan?Millaiset valinnat voivat johtaa erilaisille tohtorinurille?
Työtilojen ja yhteisöllisyyden tulevaisuus huolettavat tieteentekijöitä - Yhteisön hiljainen tieto ei siirry virtuaalisissa kohtaamisissa10.8.2021 08:45:00 EEST | Tiedote
Tieteentekijöiden työskentely on sujunut korona-aikana enimmäkseen etätyönä ja pääsääntöisesti hyvin. Isoimpia huolia ovat työtilojen säilyminen työpaikoilla ja siihen liittyvä työyhteisön merkitys työhyvinvoinnille ja jaksamiselle, ilmenee Tieteentekijöiden liiton tekemässä kyselyssä jäsenilleen. Lisäksi etenkin ulkomaalaistaustaisten tieteentekijöiden integroitumista työhön ja työyhteisöön toista vuotta jatkunut etätyö on heikentänyt merkittävästi.
OAJ ja Tieteentekijät perustavat yhteisen yhdistyksen tiivistämään yliopistosektorin edunvalvontaa27.5.2021 13:00:00 EEST | Tiedote
Akavalaiset ammattiliitot OAJ ja Tieteentekijät perustavat yhteisen järjestön, Tiede ja Opetus ry:n. Sen on tarkoitus edistää ja vahvistaa yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstön ja muiden asiantuntijoiden edunvalvontaa sekä tiivistää entisestään yliopistojen akavalaisen keskiryhmän yhteistyötä.