Stadin ammatti- ja aikuisopiston Roihupellon kampuksen hankesuunnitelma etenee valtuustoon
Osoitteeseen Tulppakuja 3/Holkkitie 5 suunnitellut tilat tarjoavat opiskelijoille pedagogisesti monipuolisen, työelämään valmentavan oppimisympäristön. Tilat suunnitellaan noin 3 000 läsnä olevalle opiskelijalle. Opiskelijoiden kokonaismäärä on noin 4 500, mutta kolmannes opiskelijoista oppii työelämässä tai muuten oppilaitoksen ulkopuolella.
Hankkeen laajuus on noin 44 050 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 176 miljoonaa euroa. Uudisrakennus on tarkoitus ottaa käyttöön tammikuussa 2026.
Hanke toteutetaan elinkaarihankkeena niin, että hankkeen toteuttaja vastaa vanhojen rakennusten purkamisesta, kampuksen suunnittelusta, rakentamisesta sekä ylläpidosta seuraavan 20 vuoden ajan.
Lopullisen päätöksen hankesuunnitelman hyväksymisestä tekee kaupunginvaltuusto.
Helsinki liittyy Tapahtumateollisuus ry:n yhteiskunnalliseksi jäseneksi
Kaupunginhallitus päätti myös Helsingin kaupungin liittymisestä Tapahtumateollisuus ry:n yhteiskunnalliseksi jäseneksi. Tapahtumateollisuus ry on tapahtumaelinkeinon keskusjärjestö, joka toimii yritysten ja alan toimijoiden muodostamien yhdistysten ja muiden tahojen etu- ja palvelujärjestönä.
Helsingillä on yhteiskunnallisen jäsenyyden kautta mahdollisuus vaikuttaa tapahtuma-alaan koko kaupunkiorganisaation laajuudella. Yhteiskunnallinen jäsen voi tavoitella yhdistyksen hallituspaikkaa ja toimia vaikuttajana sen kautta. Helsingillä on myös laajan asiantuntijaorganisaationsa ansiosta hyvät edellytykset toimia yhdistyksen alla toimivissa työryhmissä.
Lisäksi kaupunginhallitus antoi lausunnon eduskunnan oikeusasiamiehelle Suomen Ilmailuliiton maanvuokrasopimuksen irtisanomisesta tehdyn kantelun johdosta. Lausunnossa todetaan, että kaupunki on käsitellyt Suomen Ilmailuliiton tekemän oikaisuvaatimuksen viivytyksettä, tiedottanut Suomen Ilmailuliittoa asiassa asianmukaisesti sekä perustellut maanvuokrasopimuksen irtisanomista koskevan päätöksen lain edellyttämällä tavalla.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginvaltuustossa järjestettiin kyselytunti ja päätettiin useista asemakaavan muutoksista7.5.2025 21:41:45 EEST | Tiedote
Kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona 7. toukokuuta. Kokouksen aloitti kyselytunti. Kyselytunnilla käsiteltiin kahta aihetta. Lisäksi valtuusto käsitteli useita asemakaavan muutoksia.
Helsinki houkuttaa matkailijoita - Matkailun kasvupotentiaalista keskusteltiin Helsingin matkailuseminaarissa7.5.2025 16:04:23 EEST | Tiedote
Helsingin matkailu on hyvässä nosteessa. Tuoreimmat näkymät lupaavat Helsingille hyvää matkailukesää. Matkailutoimijat kokoontuivat 7. toukokuuta Helsingin matkailuseminaariin keskustelemaan alan kasvupotentiaalista ja Helsingin matkailun tärkeydestä koko maan elinvoimalle.
Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.
Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.
Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release
The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme