Demariopiskelijat

Timo Keisala Demariopiskelijoiden puheenjohtajaksi.

Jaa
Kuvaaja: Aleksi Murtojärvi
Kuvaaja: Aleksi Murtojärvi

Sosialidemokraattiset Opiskelijat – SONK ry:n 54. liittokokous järjestettiin viikonloppuna 6.-7.11. Oulussa. Liittokokous valitsi tänään sunnuntaina 7.11.  puheenjohtajaksi vuodelle 2022 Timo Keisalan Oulusta. Kuluvana vuonna Keisala on toiminut liittohallituksen jäsenenä ja Oulun Demariopiskelijoiden puheenjohtajana valittiin tehtävään äänin 13-12. Ehdolla puheenjohtajaksi oli myös Mohamed Shimer.

“Olen onnellinen, että saan edustaa Demariopiskelijoiden kaltaista järjestöä ensi vuonna. Vuosi tulee olemaan Demariopiskelijoiden kehityksen kannalta kriittinen ja siksi on tärkeää, että uudistuksia, kuten paljon puhuttua brändiuudistusta aletaan työstämään heti alkuvuodesta alkaen. Meillä tulee olemaan ensi vuonna aktiivinen, sekä osaava liittohallitus ja siksi odotan innolla tulevaa” linjaa vastavalittu vuoden 2022 puheenjohtaja Timo Keisala.

Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ry:n liittokokous valitsi sunnuntaina myös muut luottamushenkilöt tehtäviin vuodelle 2022. 1. varapuheenjohtajaksi liittokokous valitsi Mari van den Bergin Turusta ja 2. varapuheenjohtajaksi Santeri Kujanpään Seinäjoelta.

Liittohallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2022  Joanna Ahola, Susan Saarinen, Amanda Majuri, Siru Nykänen, Oskari Maunuksela, Miku Kuuskorpi   ja varajäseneksi Jaakko Holopainen.

“Viimeisen  kahden vuoden aikana Timo on osoittanut aktiivisuutensa ja intonsa SONKin toiminnassa paikallisesti ja valtakunnallisesti, ja tiedän hänen jatkavan hyvää työtä myös puheenjohtajana. Myös varapuheenjohtajista ja liittohallituksen jäsenistä löytyy paljon monipuolista osaamista sekä intoa toimia sosialidemokraattisen opiskelijaliikkeen eteen. SONKilla on edessä haastavia aikoja ja paljon uudistuksia, mutta uskon uuden liittohallituksen pystyvän vastaamaan tähän haasteeseen” väistyvä puheenjohtaja Ville Kurtti toteaa.

Uuden liittohallituksen valinnan lisäksi liittokokous päätti liiton tavoiteohjelmasta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta vuodelle 2022 sekä uudesta Strategiasta vuosille 2022-2026.

Lisätietoja:

Ville Kurtti
Puheenjohtaja 2021
0451129299
ville.kurtti@sonk.fi

Timo Keisala
Puheenjohtaja 2022
0405408054
timo.keisala@gmail.com

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvaaja: Aleksi Murtojärvi
Kuvaaja: Aleksi Murtojärvi
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Demariopiskelijat
Demariopiskelijat
Siltasaarenkatu 18-20
00530 Helsinki

+358451129299http://www.sonk.fi

Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye