Kotimaisten energiayhtiöiden yhteenliittymä sopimukseen OX2:n kanssa Suomen suurimman tuulipuiston toteuttamisesta – Rakentaminen alkaa heti

Jaa
Kymppivoiman, Oulun Energian ja Kuopion Energian muodostama yhteenliittymä on uusiutuvan energian yhtiö OX2:n kanssa allekirjoittanut sopimuksen 455,4 megawatin tuulipuiston toteuttamisesta Lestijärvelle.
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: Mikko Havusela.
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: Mikko Havusela.

Kyseessä on Suomen suurin tuulivoimahanke. Vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan yli 1,3 terawattituntia, joka vastaa noin kahta prosenttia koko Suomen vuoden 2020 sähköntuotannosta. Valmistuttuaan Lestijärven tuulipuisto tuottaa merkittävän määrän uusiutuvaa energiaa suomalaistalouksiin.

“Tuulivoima on osa velvoitettamme vastata ilmastohaasteeseen. Lestijärven hanke on merkittävä sekä konsortiolle että Suomelle monella tasolla. Olemme erityisen iloisia yhteistyöstä uskottavan ja luotettavan tuulivoimakumppanin OX2:n kanssa, mikä tekee meille mahdolliseksi hankkia suuren mittakaavan tuulivoimaa”, sanoo konsortion puhemies ja Kymppivoiman toimitusjohtaja Anders Renvall.

Lestijärven tuulipuiston kauppahinta on noin 650 miljoonaa euroa ja se sisältää myös tuulipuiston tuotannollisen hallinnoinnin. Investoinnista ennakoidaan jäävän talousalueelle noin 20 prosenttia. Tuulipuistoon rakennetaan yhteensä 69 tuulivoimalaa, joiden enimmäiskorkeus on 240 metriä. Tuulipuiston arvioidaan valmistuvan vuoden 2024 loppuun mennessä.

“Hienoa saada Suomen suurimman hankkeen omistajiksi suomalaisia energiatoimijoita”, toteaa OX2:n maajohtaja Teemu Loikkanen ja jatkaa: ”Tämä on samalla konkreettinen askel kohti vihreää siirtymää energia-alan investoidessa enenevässä määrin uusiutuvaan energiaan.”

Konsortioon kuuluvien Oulun Energian toimitusjohtaja Juha Juntusen ja Kuopion Energian toimitusjohtaja Esa Lindholmin mukaan kyseessä on merkittävä satsaus uusiutuvaan energiaan, mikä samalla on investointi hyvin kustannustehokkaaseen tapaan tuottaa sähköä.

“Pitkä odotus Lestijärvellä on vihdoin päättynyt, kun tuulivoimahankkeen rahoitus ja toteuttaminen ovat varmistuneet. Tämä investointi turvaa kunnan talouden, tuo elinvoimaa sekä tarjoaa valtavasti työmahdollisuuksia Keski-Pohjanmaalle”, toteaa Lestijärven kunnanjohtaja Anne Kurkela.

OX2 toteuttaa tuulipuiston avaimet käteen -periaatteella. Rakentamisen jälkeen se jää vastaamaan tuulipuiston teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Rakennustyöt ovat käynnistyneet sähkönsiirtoon vaadittavan 400 kilovoltin voimalinjan osalta, joka rakennetaan Lestijärveltä Alajärvelle.

Lestijärven tuulipuiston lisäksi OX2:lla on Suomessa rakenteilla 71 tuulivoimalaa ja se vastaa 79:n tuotannossa olevan tuulivoimalan teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista Suomessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anders Renvall, konsortion puhemies, toimitusjohtaja, Kymppivoima, p. 050 386 2529, anders.renvall@kymppivoima.fi
Teemu Loikkanen, maajohtaja, OX2 Suomi, p. 050 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com
Juha Juntunen, toimitusjohtaja, Oulun Energia, p. 040 722 5135
Esa Lindholm, toimitusjohtaja, Kuopion Energia, p. 040 709 7101

Kuvat

Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: Mikko Havusela.
Kuvassa OX2:n rakennuttama ja hallinnoima Jouttikallion tuulipuisto. Kuva: Mikko Havusela.
Lataa
Konsortion puhemies ja Kymppivoiman toimitusjohtaja Anders Renvall.
Konsortion puhemies ja Kymppivoiman toimitusjohtaja Anders Renvall.
Lataa
OX2 Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen. Kuva: OX2:n mediapankki.
OX2 Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen. Kuva: OX2:n mediapankki.
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Brunnen Communications Oy
Kalevankatu 6
00100 Helsinki

http://brunnen.fi

Konsortio lyhyesti

Konsortion muodostavat kotimaiset energia-alan toimijat Kymppivoima, Oulun Energia ja Kuopion Energia. Näistä Kymppivoiman osuus investoinnista on noin 65 prosenttia, Oulun Energian 25 ja Kuopion Energian kymmenen.

Kymppivoima on usean kunnallisen sähköyhtiön omistama yhtiö. Sen omistajia ovat muun muassa Kymenlaakson Sähkö Oy, Suur-Savon Sähkö Oy, Savon Voima Oyj, Oulun Seudun Sähkö, Iin Energia Oy, KSS Energia Oy, Ounastuotanto Oy, Pohjois-Karjalan Sähkö Oy ja Tornionlaakson Sähkö Oy.

Oulun Energia -konserniin kuuluvat emoyhtiö Oulun Energia Oy:n lisäksi Oulun Energia Sähköverkko Oy, Turveruukki Oy ja Huoltovoima Oy. Kuopion Energia -konserni muodostuu emoyhtiö Kuopion Energia Oy:stä ja tytäryhtiö Kuopion Sähköverkko Oy:stä.

Lisätietoja konsortion toimijoista: 
www.kymppivoima.fiwww.oulunenergia.fiwww.kuopionenergia.fi

 

OX2 lyhyesti

OX2 kehittää ja myy tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. Se on ottanut johtavan aseman laajamittaisen maatuulivoiman rakentajana toteutettuaan vuodesta 2004 alkaen noin 2,5 GW tuulivoimaa Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Puolaan muun muassa Allianzille, Ardianille ja IKEAlle. Vuosina 2014–2020 OX2 toteutti Eurooppaan enemmän maatuulivoimaa kuin mikään muu toimija. Lisäämällä uusiutuvan energian saatavuutta OX2 edistää siirtymistä kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2 toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Liettuassa, Espanjassa, Italiassa ja Romaniassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Vuonna 2020 liikevaihto oli 5 201 miljoonaa kruunua ja liikevoitto 416 miljoonaa kruunua. OX2 on listattu Nasdaq First North Premier Growth Market -markkinapaikalle.

Lisätietoja osoitteessa www.ox2.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Brunnen Communications Oy

Verkonrakennus- ja infrapalveluita tarjoavasta Elverasta Suomen johtavia infrapalveluiden tuottajia – Elveran ja Voimatelin sähköliiketoiminnan kauppa vahvistettiin2.4.2024 07:30:38 EEST | Tiedote

Verkonrakennus- ja infrapalveluyritys Elvera Oy ja sähkö- ja tietoverkkoyritys Voimatel Oy ovat 28.3.2024 vahvistaneet liiketoimintakaupan Voimatelin sähköliiketoiminnasta. Voimatelin sähköliiketoiminta on siirtynyt Elveralle 1.4.2024. Yhtiöt allekirjoittivat kauppaa koskevan sopimuksen 22.11.2023, ja Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi kaupan 23.2.2024.

Joblink Oy on ostanut Postilta Transval Myymäläpalvelut Oy:n1.9.2023 14:23:55 EEST | Tiedote

Kaupan alan henkilöstövuokraukseen keskittyvä suomalainen Joblink Oy on ostanut myymälälogistiikan palveluita tarjoavan Transval Myymäläpalvelut Oy:n koko osakekannan Posti Oy:ltä 1.9.2023. Yrityskaupan myötä Joblink nousee kaupan alan suurten ja valtakunnallisten toimijoiden joukkoon. Yhtiö työllistää noin 3500 henkilöä, ja nyt toteutunut yrityskauppa tuo konserniin 800 henkeä lisää. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. ”Yrityskauppa on osa kasvustrategiaamme: nousemme nyt kaupan alan suuriksi toimijoiksi. Se tarkoittaa entistä monipuolisempaa palvelua asiakkaillemme eli kaupan valtakunnallisille keskusliikkeille. Samalla yrityskauppa antaa henkilöstölle yhä paremmat kehityksen ja kasvun mahdollisuudet”, Joblinkin toimitusjohtaja Antti Kimpimäki toteaa. Transval Myymäläpalveluiden oston myötä Joblinkin noin 14 miljoonan euron liikevaihto nousee kuluvana vuonna 2023 reiluun 20 miljoonaan euroon. ”Keskitymme Transvalissa hakemaan kasvua varastopalveluista ja logisti

Tunteeko kulttuuri rajoja? Kultuurikompass avaa keskustelun eurooppalaisen kulttuurivaihdon mahdollisuuksista ja haasteista kulttuuripääkaupunki Tarttossa3.5.2023 10:38:22 EEST | Tiedote

Neljäs kansainvälinen Kultuurikompass-foorumi järjestetään tänä vuonna Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartossa 18.–19. toukokuuta 2023. Foorumin Tunteeko kulttuuri rajoja? -tapahtuma kokoaa yhteen tapahtumajärjestäjät, luovat taiteilijat sekä päättäjät ympäri Eurooppaa tarkastelemaan kansainvälisen kulttuurinvaihdon eli luovien alojen ammattilaisten mahdollisuuksia ja haasteita päästä työskentelemään ulkomaille. Tapahtuman seminaarit ja työpajat pidetään Viron kansallismuseossa sekä Paino- ja paperitaidekeskus TYPA:ssa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye