Helsingin yritysneuvojat tukevat aloittelevia yrittäjiä
23.11.2021 16:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote

Yritysneuvonta on aina yrittäjän puolella
Yrittäjäksi aikovan kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä Helsingin kaupungin yritysneuvontaan jo ennen toiminnan aloittamista. Helsingin kaupungin yritysneuvojat sparraavat uusia yrittäjiä liikeidean kehittämisessä ja tuotteistamisessa sekä auttavat esimerkiksi kannattavuus- ja rahoituslaskelmissa. Hyvin tuotteistettuja palveluita on helpompi markkinoida ja myydä. Yrityksen suunnitteluun ja perustamiseen on kuitenkin tärkeää varata riittävästi aikaa.
Kesällä 2021 toteutetun vaikuttavuuskyselyn mukaan 85 prosenttia yritysneuvonnan asiakkaista oli sitä mieltä, että palvelu haastoi ajattelemaan liiketoimintaa ja sen kannattavuutta yli odotusten.
”Kannattavan liiketoiminnan edistäminen on toimintamme johtotähti. Olemme ei-kaupallisena toimijana yrittäjien kanssa samalla puolella pöytää,” Helsingin kaupungin yritysneuvonnan palvelupäällikkö Hannele Kostiainen kertoo.
Yritysneuvonnan asiakaskunta on hyvin moninaista. Palveluita hyödyntävät usein palvelualoille yrittäjiksi aikovat. Moni asiakas on korkeasti koulutettu, joten joukossa on myös paljon asiantuntijapalveluita tarjoavia yrityksiä, joista osa suuntaa kansainvälisille markkinoille heti alusta alkaen. Yritysneuvonnan palveluita tarjotaan useilla kielillä, sillä 40 prosenttia asiakkaista on maahanmuuttajataustaisia. Alle 30-vuotiaita asiakkaita puolestaan on noin kolmannes.
Viidesosa yritysneuvonnan asiakkaista on jo toimivia yrityksiä. Yritysneuvonnassa yrittäjät saavat vinkkejä muun muassa liiketoiminnan kehittämiseen ja kannattavuuteen sekä kasvuun ja kansainvälistymiseen liittyvissä asioissa.
Suuri määrä yrittäjiä on lähivuosina jäämässä eläkkeelle, ja yrityskauppoihin liittyvät kysymykset ovat siksi yleistyneet. Omistajanvaihdoksia toteutuu paljon etenkin kahviloissa, ravintoloissa ja kivijalkakaupoissa. Omistajanvaihdoksista hyötyvät usein niin ostaja, myyjä kuin asiakaskin. Parhaimmillaan eläköityvä yrittäjä saa työlleen jatkajan, ostaja valmiin asiakaskunnan ja toimivan yrityksen. Yritysneuvonta tarjoaa tukea omistajanvaihdoksen kautta yrittäjäksi lähtevälle paitsi neuvonnan myös koulutusten ja verkostoitumismahdollisuuksien kautta.
Helsinki uskoo myös nuoriin yrittäjiin
Helsingin kaupungin yritysneuvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota nuorten yrittäjyyden edistämiseen. Yhteistyö esimerkiksi oppilaitosten kanssa on tiivistä: nuorille jaetaan tietoa yrittäjyydestä ja palveluita markkinoidaan oppilaitosten kautta. Nuorten kynnystä yrittäjyyteen on madallettu esimerkiksi kesäyrittäjyysohjelman kautta.
Kesäyrittäjyysohjelma on maksuton 15–29-vuotiaille suunnattu kesäajan yrittäjyysohjelma, joka kannustaa kokeilemaan yrittäjyyttä. Kesän aikana ohjelmaan osallistuvat nuoret oppivat monia yrittäjyyteen liittyviä tietoja ja taitoja. Kesäyrittäjyysohjelma tarjoaa esimerkiksi tietoa yrittäjyydestä ja antaa mahdollisuuden yrittäjille tärkeiden ominaisuuksien kehittämiseen. Teorian lisäksi osallistujat pääsevät halutessaan testaamaan omaa liikeideaansa käytännössä ohjatun oppimisympäristön avulla.
”Kesäyrittäjyysohjelman tulokset ovat huikeita. Viime vuoden osallistujat suosittelisivat 100-prosenttisesti ohjelmaa myös kavereilleen” kertoo yritysneuvoja Maria Korpisalo.
Kesällä 2021 kesäyrittäjyysohjelman osallistujista 96 prosenttia käynnisti yritystoiminnan ja 72 prosenttia uskoo toimivansa yrittäjänä myös ensi kesänä. Monet nuoret yrittäjät tekivät kesän aikana paljon perinteisiä palvelualan töitä, kuten maalaus- ja pihatöitä. Noin puolet perustetuista yrityksistä myi erilaisia tuotteita.
Kesäyrittäjyysohjelma ei suinkaan ole ainoa nuorelle yrittäjälle suunnattu tuki, jota Helsingin kaupunki tarjoaa, vaan kaikki yritysneuvonnan palvelut ovat avoimia myös nuorille.
”Haluan kannustaa nuoria palveluidemme piiriin jo siinä vaiheessa, kun he vasta pohtivat yrittäjyyttä. Me emme arvostele, vaan meidän tehtävämme on jakaa tietoa ja siten edistää yrittäjyyttä,” Korpisalo jatkaa.
Tapa yrittää on vahvassa muutoksessa ja erityisesti monet nuoret työllistyvät aluksi kevytyrittäjinä. Kevytyrittäjyyspalveluiden tarjoajia on kuitenkin kymmeniä ja sirpaleista tietoa voi olla vaikea hahmottaa. Yritysneuvonnasta saa apua ja valmiiksi pureksittua tietoa myös kevytyrittäjyyteen liittyen.
Yhdessä tekeminen on tulevaisuuden yritysneuvonnan ydin
Kuten muu yhteiskunta, myös yritysneuvonta on ottanut pandemian myötä suuren digiloikan. Viimeisen 1,5 vuoden aikana sekä neuvontapalvelut että tapahtumat on toteutettu etänä. Kasvotusten tapahtuva palvelu palautuu hiljalleen, mutta osa palveluista tarjotaan myös tulevaisuudessa etänä.
Yhteistyö on yritysneuvonnan ytimessä, oli kyse sitten uusista yrittäjistä tai yhteistyökumppaneista. Yritysneuvonta tekee paljon yhteistyötä niin kaupungin sisäisten kuin myös ulkopuolisten kumppaneiden kanssa aloittelevien ja toimivien yrittäjien tukemisessa. Yrittäjien verkostoitumisen ja vertaisoppimisen tarpeeseen vastataan kehittämällä palveluita edelleen. Lisäksi laajan yhteistyökumppaniverkoston kautta yrittäjille tarjotaan monenlaisia lisäpalveluita esimerkiksi taloushallintoon, kouluttautumiseen, rahoitukseen tai kasvuyrittäjyyteen liittyen.
Ajan yritysneuvojalle voi varata ja uutiskirjeen tilata NewCo Helsingin yritysneuvontapalveluiden verkkosivuilta: Yrityspalvelut - NewCo Helsinki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja yritysneuvonnasta:
Palvelupäällikkö Hannele Kostiainen, e-mail: hannele.kostiainen@hel.fi, puh. 040 336 1452
Viestin välitti:
Viestintäasiantuntija Tero Lahti, e-mail: tero.j.lahti@hel.fi, puh. 040 334 4801
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos etenee valtuustoon8.6.2026 18:35:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 8. kesäkuuta omalta osaltaan Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen ja Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia1.6.2026 18:33:01 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 neljänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon mahdollistava kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.6.2026 18:32:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 1. kesäkuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle kahden Eteläsataman rakentamisen mahdollistavan kaavamuutoksen hyväksymistä. Arkkitehtuuri- ja designmuseon sekä Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisut vapauttavat uutta ranta-aluetta kaupunkilaisten käyttöön.
Helsingin keskustan kävijämäärät kasvaneet – myös liiketilojen täyttöaste on noussut28.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Liiketilojen täyttöaste Helsingin keskustassa on noussut selkeästi vuoden 2023 jälkeen, ja on nyt yli 92 prosenttia. Erityisesti palveluiden, kuten ravintoloiden, määrä on kasvanut. Samaan aikaan myös keskustan kävijämäärät, kuten jalankulkijoiden määrä ja hotelliyöpymiset, ovat vahvassa kasvussa.
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat linjanneet yhteiset periaatteet droonihälytystilanteisiin28.5.2026 12:59:14 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat linjanneet palvelujensa järjestämisestä mahdollisten droonihälytysten aikana. Yhtenäisten toimintamallien avulla pääkaupunkiseudun palvelut ja väestö pystytään turvaamaan yli alueen kuntarajojen. Ohjeistuksen avulla varaudutaan tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kaupungit antavat lisäohjeita palveluiden toiminnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
