Väitös: Retriittimäinen työskentely rauhoittaa tietotyön sykettä ja tukee reflektiivistä työotetta

Tietotyön ympäristöt ovat kasvavan kiinnostuksen kohteena, ja koronapandemian myötä etätyö on yleistynyt räjähdysmäisesti. Tähän kehitykseen liittyy kuitenkin ristiriitoja.
Vaikka etätyö lisää työntekijän itsenäisyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia työnsä käytännön järjestelyihin, kotikonttori ei aina sulaudu mutkattomasti perhe-elämän keskelle. Työstä irrottautuminen on haastavaa, kun työasiat ovat älylaitteella yhden klikkauksen päässä. Toisaalta kasvokkaisen työyhteisön puute voi kaventaa työn merkityksellisyyden kokemusta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin haastattelu- ja kyselyaineistoja, jotka oli kerätty eri aloja edustavilta tietotyöläisiltä kokeilun yhteydessä, jossa he vetäytyivät viikoksi saariston maaseutumaisiin olosuhteisiin tekemään työtään omavalintaisessa ryhmässä tai yksin. Tutkimukseen osallistui yhteensä 49 henkilöä.
Luonnonläheinen ja rauhallinen ympäristö saaristossa vähensi paineisuuden ja pirstaleisuuden kokemusta työssä. Ympäristö tarjosi mahdollisuuden uran ja elämäntapojen pohdintaan omassa rauhassa, mutta tilanteesta saattoi muodostua myös perinteisten initiaatioriittien tavoin oma luova maailmansa, jossa erään osallistujan sanoin vain taivas oli rajana.
— Osallistujat kokeilivat erilaisia paikkoja, tapoja ja rytmejä työn tekemiselle. Osa löysi tässä ympäristössä luovuutta tukevan rytmin, jossa itsenäinen työ, ryhmätyö ja luonnonympäristöstä nauttiminen yhdistyivät ja lomittuivat keskenään, kuvaa Hanne Vesala.
— Toisilla eläminen ja työskenteleminen tällaisessa ympäristössä käänsi katseen takaisin arkeen ja normaalioloihin sekä herätteli kriittistä pohdintaa omista työskentelyolosuhteista ja uran kulusta. Tietotyön pirstaleisuus vaivasi monia, ja etenkin itsenäisesti työtään tekevien kohdalla tähän kokemukseen saattoi liittyä eräänlainen työn hahmottomuus ja latteus.
Tutkimus korostaa kehon ja tilan merkitystä työn käytäntöjen ja merkityksellisyyden muotoutumisessa. Ympäristö vaikuttaa havaitsemiseemme, ja totunnaisessa ympäristössä toimintamme ja kulkureittimme tapaavat kaavamaistua. Ympäristönvaihdoksella voidaan tavoitella liminaalitilaa, joka on kokeilun, mahdollisen ja mielikuvituksen aluetta ja joka rikkoo arjen automaatioiksi muodostuneet kytkökset ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä.
— Uusi ympäristö, joka on avoin ja muokattavissa korostaa toimijan oman katseen merkitystä. Tila tarjoaa ikään kuin uuden näkymän ja aistimuksen. Millaisia mahdollisuuksia näet, miten haluaisit käyttää tätä tilaa? Tässä oli myös saaristotyön luovuuden ydin, kuvaa Vesala.
— Luovan tietotyön organisoinnissa olisi hyvä tiedostaa elettyjen, kehollisten rytmien merkitys lineaarisen ajanhallinnan ohella. Kysymys on laadullisesta vaihtelusta toiminnan intensiteetissä. Tarvitaan itsensä haastamista ja näköalojen laajentamista, mutta sen vastapainoksi myös mahdollisuutta vetäytyä omaan suojaan hauduttelemaan asioita. Rytmisen vaihtelun ajatusta voi soveltaa eri mittakaavoissa, Vesala ehdottaa.
Valtiotieteiden maisteri Hanne Vesalan sosiologian alaan kuuluva väitöskirja Grounded transformations: Body, space and creativity in an increasingly virtual world of work tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa torstaina 9.12.2021 klo 12 alkaen. Vastaväittäjänä toimii professori Maria Daskalaki Southamptonin yliopistosta Britanniasta. Kustoksena toimii professori Harri Melin yhteiskuntatieteiden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanne Vesala
hanne.vesala@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Ihmissolupohjainen sydänkudosmalli ennustaa tarkasti lääkeaineiden vaikutuksia29.9.2023 08:15:00 EEST | Tiedote
DI Maria Koivisto kehitti väitöstutkimuksessaan ihmissolupohjaisen sydänkudosmallin, jolla voidaan testata ihmisen sydämeen kohdistuvia lääkeaineiden vaikutuksia. Kudosmallit, jotka vastaavat paremmin ihmisen sydämen toimintaa, antavat luotettavampaa tietoa aineiden vaikutuksista ihmiselle ja voivat vähentää lääkekehityksessä käytettäviä eläinkokeita.
Tutkijoiden yö Tampereella 29.–30.9. tarjoaa ohjelmaa koko perheelle28.9.2023 08:00:00 EEST | Kutsu
Eri puolilla Eurooppaa järjestettävä Tutkijoiden yö saapuu jälleen myös Tampereelle syyskuun lopussa 29.–30.9. Ohjelmaa on tarjolla monipuolisesti kaikenikäisille.
Hoitosuositukset elämän loppuvaiheen potilaan läheisten tukemiseen – tavoitteena hoidon yhteneväisyys27.9.2023 13:44:30 EEST | Tiedote
Hoitosuositukset palliatiivisessa hoidossa ja saattohoidossa olevan potilaan läheisten tukemiseen on julkaistu. Suosituksen tavoitteena on yhtenäistää käytäntöjä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Elämän loppuvaiheessa palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tarvitsee vuodessa noin 30 000 suomalaista, joista valtaosa on aikuispotilaita.
Väitös: Kerrostaloasukkaiden mieltymysten toteuttaminen tarjoaa mahdollisuuksia asuntojen tuleviin tilamuunnoksiin25.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Mitkä tekijät korostuisivat, jos asuinkerrostaloja kehitettäisiin asukkaiden ehdoilla? Entä mitä on huomioitava, jotta myös käyttäjät voisivat tehdä tilamuunnoksia asunnoissaan? Arkkitehti SAFA Sini Saarimaan väitöstutkimuksessa selvisi, että tietyt asuinkerrostalon ominaisuudet sekä tukevat miellyttävyyttä asukkaan näkökulmasta että mahdollistavat tilamuunnoksia asukkaille vaihtelevissa tilanteissa. Saarimaan mukaan nämä ominaisuudet ansaitsisivat enemmän huomiota suomalaisessa asuinkerrostalotuotannossa.
Työelämän uudistajat kohtaavat uudessa seminaarissa Tampereella 9.11.202325.9.2023 09:55:01 EEST | Tiedote
Seminaari työyhteisöjen oppimisen uudistajille järjestetään marraskuussa Tampereella. Tapahtumassa strategisen oppimisen ja sen johtamisen äärelle kokoontuvat monialaisesti työelämän uudistajat, organisaatioiden johto, kehittäjät, HR-ammattilaiset ja työyhteisöasiantuntijat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme