Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAElinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla alkaa selvittää väestön ikääntymisen aiheuttamia haasteita ja seurauksia

16.12.2021 09:46:56 EET | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote

Jaa
Etla käynnistää monivuotisen tutkimushankkeen, jossa selvitetään väestön ikääntymisen seurauksia ja haetaan ratkaisuja ikääntymisestä aiheutuviin hyvinvointivaltion kestävyysongelmiin. Hankkeessa keskitytään yksilön elämänkaaren eri vaiheiden lisäksi myös väestömuutoksen aiheuttamiin vaikutuksiin niin makrotaloudelle kuin julkiselle taloudelle. Etla etsii hankkeessa vastauksia esimerkiksi koulutusvalintojen vaikutuksista syntyvyyteen sekä hyvinvointivaltion resilienssin parantamiseen. Hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto.
Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen ja tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen.
Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen ja tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen.

Etla on mukana parhaillaan käynnistyvässä laajassa tutkimushankkeessa, jossa pyritään parantamaan ymmärrystä väestön ikääntymiseen ja sen aiheuttamiin kestävyysongelmiin liittyvistä syistä, seurauksista ja ratkaisuista. ”Väestörakenteen muutosten elämänkaari- ja talousvaikutukset (LIFECON)” -hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto, ja tutkimushanke kestää vuoteen 2024. Hankkeelle on mahdollista saada myös kolmen vuoden jatkorahoitus.

Etlan kanssa tutkimuksen toteuttavat Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos, joka on hankkeen vetäjä. Etlassa hankkeesta vastaa tutkimusjohtaja Antti Kauhanen.

– Väestörakenteen muutoksen talousvaikutukset muodostavat monimutkaisen kokonaisuuden ja tässä hankkeessa Etla pyrkii yhteistyössä konsortion muiden osapuolten kanssa tutkimaan ilmiötä laaja-alaisesti, toteaa Etlan Kauhanen.

Tutkimushankkeessa keskitytään yksilön elämänkaaren eri vaiheisiin, ja lisäksi tarkastellaan, miten väestömuutokset vaikuttavat makrotalouteen ja julkiseen talouteen. Hanke esittää politiikkasuosituksia, jotka auttavat turvaamaan hyvinvointivaltion kestävyyttä väestön ikääntyessä sekä lisäämään yksilöllistä, yhteiskunnallista ja ylisukupolvista hyvinvointia.

Vaikuttaako koulutusvalinta syntyvyyteen?

Etlassa käynnistyy hankkeeseen liittyen lukuisia monipuolisia osatutkimuksia. Etla selvittää muun muassa sitä, miten koulutusvalinnat vaikuttavat parinmuodostukseen ja syntyvyyteen. Lisäksi tarkastellaan aikuiskoulutuksen vaikutuksia työuriin sekä eläkeiän ylärajan noston vaikutuksia eläkkeelle siirtymiseen ja työssä jatkaneiden terveyteen.  Tutkimuksen kohteena ovat myös vaihtoehtoiset keinot harjoittaa rahoituksellisesti kestävää finanssipolitiikkaa ikääntyvässä Suomessa.

Hyvinvointivaltion menojen suuruus ja ikäsidonnaisuus johtavat siihen, että julkisen talouden tasapaino on herkkä väestörakenteen muutoksille. Epävarmuutta tilanteeseen aiheuttaa se, että väestöennusteiden osuvuus on heikko pitkällä aikavälillä, huomauttaa Etlan tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen.

– Kehitämme Etlassa uusia sääntöpohjaisia tapoja sopeutua väestö- ja talousyllätyksiin. Esimerkkinä näistä on automatiikka, joka kytkee syntyvän ikäluokan koon eläke-etuuksiin ja -maksuihin. Osatutkimus on jatkoa pitkälle Etlan tutkimusperinteelle, jonka tavoite on parantaa hyvinvointivaltion rahoituksen resilienssiä, Valkonen sanoo.

Väestörakenteen muutosten elämänkaari- ja talousvaikutukset (LIFECON) -tutkimushanke on osa isompaa Suomen Akatemian tutkimusohjelmaa, joka etsii tutkimuksen avulla ratkaisuja väestön ikääntymisen muutoksiin sopeutumiseksi ja yhteiskunnallisen toiminta- ja uudistumiskyvyn säilyttämiseksi. Hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä.

Etlasta hankkeeseen osallistuu iso joukko tutkijoita. Tutkimusjohtaja Antti Kauhasen ja tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkosen lisäksi mukana ovat tutkimuspäällikkö Hanna Virtanen, tutkijat Krista Riukula ja Päivi Puonti sekä tutkimusjohtaja Tero Kuusi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen ja tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen.
Etlan tutkimusjohtaja Antti Kauhanen ja tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen.
Lataa
Tutkimusjohtaja Antti Kauhanen
Tutkimusjohtaja Antti Kauhanen
Lataa
Tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen
Tutkimusneuvonantaja Tarmo Valkonen
Lataa
Väestörakenteen muutosten elämänkaari- ja talousvaikutukset (LIFECON) -tutkimushankkeen logo
Väestörakenteen muutosten elämänkaari- ja talousvaikutukset (LIFECON) -tutkimushankkeen logo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Suomi menettää kansainvälistä vientiasemaansa – Etla peräänkuuluttaa tuoteinnovaatioita ja kaupan esteiden purkua26.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Suomen talouskasvun vauhdittaminen vaatii politiikkatoimia, jotka tukevat tuoteinnovaatioita sekä yritysten pääsyä kansainvälisille markkinoille. Konkreettisia politiikkatoimia suositellaan kaksivuotisen, Business Finlandin rahoittaman tutkimushankkeen päättävässä loppumuistiossa. Kansainvälisen kaupan turbulenssit vaikuttavat suoraan suomalaisten teollisuusyritysten innovointihalukkuuteen, siksi innovointia tulisi tukea myös laskusuhdanteissa. Heikko tuoterakenne ja suorituskyky nakertavat jo Suomen markkinaosuutta maailmankaupassa.

Muistutuskutsu medialle: Yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutukset18.5.2026 14:15:00 EEST | Kutsu

Suomessa on jälleen rikottu ennätyksiä yrityskaupoissa, kun Kone osti TK Elevatorin. Etla on selvittänyt Business Finlandin rahoittamassa monivuotisessa FLOW-tutkimushankkeessa paitsi yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutuksia, myös yritysten markkinoille tulon ja markkinoilta poistumisen vaikutuksia tuottavuuteen. Lisäksi hankkeessa tutkitaan työvoiman liikkuvuuden ja aineettoman pääoman hallinnan vaikutuksia tuottavuuden dynamiikkaan. Tulokset tukevat tehokkaampaa teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Mihin vielä tarvitaan Etlaa? Juhlavuoden erikoishaastattelussa Arto Nybergin vieraana on Aki Kangasharju18.5.2026 09:17:52 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuosi huipentuu syyskuussa Finlandia-talossa järjestettävään seminaariin, jonka yhteydessä julkaistaan juhlakirja ”Suomi 2051”. Kirjassa eturivin taloustutkijat tarkastelevat Suomen talouden tilaa ja esittävät tutkimukseen pohjautuvat arviot siitä, miten Suomen talous saadaan kestävälle pohjalle vuoteen 2051 mennessä – ja millaisia yhteiskunnallisia valintoja se meiltä vaatii. Mihin vielä tarvitaan Etlaa, kysyy tänään julkaistussa erikoishaastattelussa toimittaja Arto Nyberg, kun haastateltavana on Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye