Läpi harmaan kiven ja pitkin ratapenkkaa

Ruokkeella ammutaan kalliorinne matalaksi, kun Vesangantien varteen tehdään uusi jalankulun ja pyöräilyn väylä. Muuramen ja Säynätsalon välillä käytetään hyödyksi vanhaa ratapohjaa. Suolahdessa Sumiaistentien varteen suunniteltu uusi jalankulku- ja pyöräliikenteen väylä toteutetaan perinteisemmin menetelmin.
Hankkeiden rahoitukseen osallistuvat ELY-keskuksen lisäksi kunnat, joiden alueelle väylät rakennetaan.
– Kaikki hankkeet kilpailutetaan kevään 2022 aikana. Uusia väyliä pitkin pääsee kulkemaan jo ensi vuonna, lupaa yksikön päällikkö Janne Jaatinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Tarkemmin kerrottuna tätä saadaan
Sumiaistentien varteen Suolahden taajamaan Äänekoskelle rakennetaan uutta väylää noin 650 metrin matkalle Äänekoskentien ja Keiteleentien välille. Jalankulku- ja pyöräväylän rakentamisen yhteydessä toteutetaan myös Sumiaistentien ja Äänekoskentien liittymän siirtäminen sekä muutetaan katujen liikennejärjestelyjä, jotka parantavat alueen liikenneturvallisuutta.
Vesangantielle rakennettaan uusi väylä Ruokkeentieltä Könkkölään. Uusi väylä yhdistää Ruokkeen asuinalueen aina Jyväskylän keskustaan asti ja mahdollistaa turvalliset yhteydet Ruokkeelta esimerkiksi koululaisille ja työmatkaliikenteelle.
Kinkovuorentielle rakennettava uusi väylä täydentää olemassa olevaa verkkoa ja toteutuessaan luo yhtenäisen jalankulku- ja pyöräväyläverkon taajamien välille. Uuden väylän rakentaminen mahdollistaa turvalliset ja sujuvat yhteydet Muuramesta Säynätsaloon ja Kinkovuoreen sekä siitä edelleen Jyväskylän keskustaan.
MAL-sopimuksen mukaisina ja yhteisrahoitteisesti
Vesangantien ja Sumiaistentien väylät tullaan toteuttamaan Jyväskylän seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimuksen mukaisina pieninä liikennehankkeina. MAL-sopimuksen mukaiset pienet liikennehankkeet ovat seudun tärkeitä liikennejärjestelmän toimivuutta, kestävyyttä ja turvallisuutta edistäviä kustannustehokkaita parantamishankkeita. Seudun kunnat ja valtio ovat yhteisesti sopineet vuonna 2022 toteutukseen tulevat kohteet. Hankkeet toteutetaan valtion ja seudun kuntien yhteisesti rahoittamina.
MAL-sopimuksen mukaisesti seudulla on käytettävissä yhteensä 6,6 miljoonaa euroa ensimmäisellä MAL-kaudella pieniin liikennehankkeisiin (2022-2023). Rahoituksesta puolet tulee valtiolta ja toinen puoli seudun kunnilta.
Ensimmäisellä kaudella suunnitellaan ja toteutetaan myös muita kohteita, kuten pysäkkijärjestelyjä Muuramessa ja Jyväskylässä sekä liittymä- ja pysäkkijärjestelyjä Petäjävedellä. Jyväskylän seudun MAL-alueeseen kuuluu Jyväskylä, Muurame, Laukaa, Uurainen, Hankasalmi, Toivakka, Petäjävesi ja Äänekoski.
Kinkovuorentien jalankulku- ja pyöräväylä on Väyläviraston investointiohjelman mukainen hanke, ja se toteutetaan myös yhteisrahoitteisesti valtion, Muuramen kunnan ja Jyväskylän kaupungin kesken.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Keski-Suomen ELY-keskus: Janne Jaatinen, p. 0295 024 683, janne.jaatinen(at)ely-keskus.fi
Jyväskylän kaupunki: Hannu Onkila, p. 050 471 8300, hannu.onkila(at)jyvaskyla.fi
Muuramen kunta: Marko Riihimäki, p. 040 621 5937, marko.riihimaki(at)muurame.fi
Äänekosken kaupunki: Jukka Karppinen, puh. 040 559 1632, jukka.karppinen(at)aanekoski.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Alueelliset kehitysnäkymät Keski-Suomi: turbulenssit kieputtelevat23.11.2023 08:43:02 EET | Tiedote
Turbulenssi globaali turvallisuustilanne sekä talouden yskähtelyt näkyvät myös Keski-Suomessa. Osin vaikutukset ovat ristikkäisiä. Esimerkiksi puolustustarviketeollisuudessa ja kyberturvallisuusalalla näkymät ovat valoisat, mutta vastaavasti metsä- ja rakennusteollisuus painivat taantuman kanssa. Omat haasteensa Keski-Suomen tilanteeseen tuovat hankala väestörakenne, vaikea kuntatalous ja uuden hyvinvointialueen mittava, noin 96 miljoonan euron alijäämä. Maakunnasta kuuluu myös hyviä investointiuutisia.
Työttömyys lokakuussa 11,8 prosenttia21.11.2023 08:00:30 EET | Tiedote
Keski-Suomessa oli lokakuun lopussa yhteensä 14 673 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 700 (13,1 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin ja 271 henkilöä enemmän kuin kuukausi aiemmin. Työttömistä työnhakijoista oli lokakuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 271, mikä on 729 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli lisäksi 570, mikä on 249 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Millaisessa kunnossa sorateiden pinnat ovat? Uusia mittausmenetelmiä tutkitaan Keski-Suomessa17.11.2023 08:47:49 EET | Tiedote
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) ja Väylävirasto ovat käynnistäneet keväällä 2023 yhteisen mittauksiin perustuvan tutkimusprojektin sorateiden pintakunnon arvioimiseksi. Tutkimusprojektin tavoitteena on tuottaa menetelmät sorateiden keskeisten pintakuntoon vaikuttavien ominaisuuksien mittaamiseksi ja menettelyt mittaustulosten luokittelemiseksi.
Valtatie 9 Saalahdella avataan uudestaan liikenteelle torstaina8.11.2023 13:16:39 EET | Tiedote
Valtatien 9 painaumakorjaus Saalahden kohdalla on edennyt, ja tie päästään tämänhetkisen tiedon mukaisesti avaamaan liikenteelle torstaina 9.11.2023. Liikenteen siirtäminen voi aiheuttaa lyhytaikaista haittaa. Toivomme tienkäyttäjiltä malttia liikenteessä!
Vaajakosken siltojen massaliikuntasaumoja korjataan valtatiellä 426.10.2023 14:57:49 EEST | Tiedote
Korjaustyöt alkavat viikolla 44, mutta niiden tarkka ajankohta riippuu vallitsevista sääolosuhteista. Yhteensä työn alle tulee kolme siltaa Vaajakosken kiertoliittymän ja Kanavuoren välissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme