Lääkeyhtiö medac myönsi merkittävän apurahan suomalaistutkijalle virtsarakon syövän tutkimukseen

Vuonna 2021 perustetun Nordic medac Grant -apurahan myötä medac Gmbh haluaa tukea pohjoismaista virtsarakon syövän hoidon tutkimusta ja kehitystä. Lääkäreiden ja urologian erikoislääkäreiden Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Islannista ja Suomesta oli mahdollista hakea 10 000 euron suuruista apurahaa. Saajan valitsi Nordic Urothelial Cancer Research Group – NORTH-REG yhdessä Medacin kanssa.
Apuraha myönnettiin lääketieteen tohtori Liina Salmiselle, jonka post doc -tutkimusprojektin päätavoitteena on kehittää uusia geeniperäisiä kasvainmerkkiaineita virtsarakon syövän diagnostiikan ja hoidon tehon seurannan parantamiseksi. Salmisen tutkimus toteutetaan Tanskassa Aarhusin Yliopiston Molekyylilääketieteen laitoksessa (MOMA) professori Lars Dyrskjøt Andersenin tutkimusryhmässä.
Virtsarakkosyövän hoitokäytännöt voivat muuttua potilasystävällisemmiksi
Virtsarakkosyöpä on yleinen syöpäsairaus, jonka diagnosoimiseen tai taudin kulun seurantaan ei ole kasvainmerkkiaineita. Valtaosalla potilaista todetaan pinnallinen virtsarakkosyöpä, jonka vuosittainen uusiutumisriski hoitojen jälkeen on noin 35 prosenttia. Kasvaimen poistamisesta ja BCG-immunoterapiasta huolimatta noin yhdellä kymmenestä pinnallista virtsarakkosyöpää sairastavista potilaista tauti etenee. Virtsarakkosyövän seurantaohjelma on tästä syystä tiivis ja se toteutetaan toistuvilla virtsarakon tähystyksillä.
”Virtsarakon tähystys on kajoava toimenpide, joka on potilaalle kuormittava ja toistuessaan terveydenhuollolle kallis. Kasvainmerkkiaineita tarvitaankin kipeästi virtsarakkosyövän diagnostiikan ja hoidon seurannan tehostamiseksi”, sanoo Medac Urology Grant -apurahan saanut Liina Salminen.
Salmisen tutkimuksessa Comprehensive analysis of the tumor ecosystem and adjacent normal tissue cancerization for predicting response to BCG immunotherapy in bladder cancer selvitetään
laskimoverinäytteestä mitattavan nestebiopsian (kiertävä kasvain-DNA, ctDNA) soveltuvuutta virtsarakkosyövän diagnosoimiseen ja hoidon tehon seurantaan. Lisäksi tutkimuksessa arvioidaan kasvainta ympäröivää normaalinnäköistä kudosta: onko se normaalia vai voiko siitä löytää ennusmerkkejä taudin kehittymiselle ja uusiutumiselle.
”Alustavissa tuloksissa on todettu nestebiopsian tunnistavan hyvin ne potilaat, joilla on erityisen korkea riski taudin uusimiselle ja etenemiselle. Jos alustavien tutkimusten löydökset varmistuvat tässä jatkotutkimuksessa, on mahdollista, että nestebiopsia muuttaa jopa vakiintuneita hoitokäytäntöjä. Tutkimuksen tulokset voivat myös tukea ja edistää geenimarkkereiden kehitystyötä muissa syöpätyypeissä”, kertoo Salminen.
Liina Salmisen post doc -tutkimuksen tulokset on tarkoitus julkaista vuoden 2023 aikana. Medacin myöntämä merkittävä apuraha mahdollistaa Salmisen perheen muuttamisen Tanskaan postdoc- tutkimusjaksoa varten.
”Iloitsen siitä, että nuoria tutkijoita tuetaan kansainvälisten yhteisprojektien mahdollistamiseksi”, Salminen kiittää.
Apuraha julkistettu haettavaksi myös vuonna 2022
Medac on julkistanut vuoden 2022 Nordic medac Urology Grant -apurahan haettavaksi. Hakuaika aukeaa kesäkuussa 2022.
”Medac kokee tärkeäksi tukea pinnallisen virtsarakon syövän hoidon tutkimusta ja kehitystä Pohjoismaissa. Suomessa todetaan vuosittain noin 1400 uutta virtsarakon syöpää, ja se on miesten viidenneksi yleisin syöpämuoto. Tutkimuskohde on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä”, vahvistaa Medacin Suomen maajohtaja Lea Pekkanen.
Lisätietoja:
Lea Pekkanen, maajohtaja, +358 40 558 4191, lea.pekkanen@medac.fi
Medac GmbH on syöpä- ja autoimmuunisairauksien hoidossa käytettävien lääkkeiden kehitykseen, valmistukseen ja markkinointiin keskittynyt lääkeyhtiö. Yritys on perustettu vuonna 1970 Saksassa ja pääkonttori sijaitsee Wedelissä lähellä Hampuria. Medacilla on omaa henkilöstöä noin 20 Euroopan maassa ja tuotteita myyviä kumppaneita yli 90 maassa. Medac Groupin palveluksessa on yhteensä yli 2000 henkilöä. Suomessa yhtiö aloitti toimintansa vuonna 2003. Toimipiste sijaitsee Kirkkonummella. www.medac.de, www.medac.fi
Yhteyshenkilöt
Lea Pekkanen, maajohtaja, +358 40 558 4191, lea.pekkanen@medac.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Mailand on viestintätoimisto, jonka työ tukee johtamista, kasvattaa arvoa ja parantaa palvelua. Asiakkaamme ovat yrityksiä ja yhteisöjä, jotka menestyvät, uudistavat toimialaansa ja kehittävät yhteiskuntaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Mailand Communications Oy
Uudenlainen taidefestivaali soi yllättävissä paikoissa ja purkaa stereotypioita21.6.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Turun saaristossa järjestettävän Aava-festivaalin tämän vuoden teema on Murros. Tapahtuma tuo kamarimusiikkiesityksiä mm. autolautalle ja kotiseutumuseon puutarhaan. Pop-musiikkia ja indie-rockia tarjoavat artistivieraat Paul Elias ja Lempi Elo.
Porilainen Brand ID käynnistää venekansituotteiden ja teknologisten laitteiden etupaneeleiden valmistuksen Yhdysvalloissa19.6.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
LEHDISTÖTIEDOTE 19.6.2023 – Brand ID avaa vuoden 2023 lopulla tuotantolaitoksen Pohjois-Carolinassa Yhdysvalloissa. Siellä tullaan valmistamaan teollisuuden tuotemerkintöjä, teollisten tuotteiden polykarbonaattipaneeleita kansainvälisille teknologiayrityksille sekä synteettisistä raaka-aineista Smartdeck-venekansituotteita.
EU:n ECSP-toimilupa Invesdor Groupiin – mahdollistaa Euroopan laajuiset joukkorahoituskierrokset19.1.2023 11:30:04 EET | Tiedote
Suomessa toimivan Invesdor Oy:n sisaryhtiö ja Invesdor Groupiin kuuluva itävaltalainen Invesdor GmbH on saanut Itävallan rahoitusvalvontaviranomaisen myöntämän ECSP-toimiluvan, joka mahdollistaa joukkorahoituskierrosten järjestämisen koko Euroopan laajuisesti.
Joukkorahoituspalvelujen tarjoajat Invesdor Group ja alankomaalainen Oneplanetcrowd yhdistyvät24.11.2022 07:58:00 EET | Tiedote
Suomessa, Saksassa ja Itävallassa joukkorahoituspalveluja tarjoava Invesdor Group ja sen Alankomaissa toimiva kilpailija Oneplanetcrowd julkistavat aikeensa yhdistyä. Näin syntyy yksi Euroopan suurimpiin lukeutuva joukkorahoitusalusta, jonka kautta on välitetty yli 438 miljoonaa euroa kasvuyrityksille ja hankkeille. Alustalla on yli 170 000 rekisteröitynyttä sijoittajaa. Yhdistymisen toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksynnän.
Mari Lymysalo joukkorahoitusalusta Invesdorin Pohjoismaiden-toimitusjohtajaksi25.10.2022 12:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppalainen digitaalisen sijoittamisen ja rahoittamisen alusta Invesdor on nimittänyt Pohjoismaiden-toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi DI Mari Lymysalon. Uuteen tehtävään Lymysalo siirtyy Capgemini Venturesin sijoitusjohtajan paikalta Pariisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme