Ihmiskeho vilisee molekyylikoneita – nyt tutkijat kehittävät keinotekoisia vastineita, joita voisi hallita sähköllä
Professori Anton Kuzyk on saanut Euroopan tiedeneuvostolta noin kahden miljoonan euron rahoituksen viisivuotiselle tutkimushankkeelle, joka kehittää sähkökentillä ohjattavia keinotekoisia molekyylikoneita.
Molekyylikoneet ovat pieniä, itsejärjestäytyneitä rakenteita, jollaisten toimintaan keskeiset biologiset järjestelmät pohjautuvat. Ihmiskehossa molekyylikoneet mahdollistavat muun muassa solujen jakautumisen ja lihasten supistumisen kaltaisia toimintoja. Tutkijat ovat pitkään tienneet, että kyky valmistaa ja hallita tällaisia koneita voisi mullistaa nanoteknologian ja johtaa esimerkiksi paljon nykyistä tarkempaan lääketieteelliseen diagnostiikkaan sekä tehokkaampaan hoitoon.
Vaikka yksinkertaisia molekyylikoneita on jo onnistuttu rakentamaan, tutkijat ovat vielä kaukana luonnossa esiintyvien järjestelmien monimutkaisuudesta ja molekyylikoneisiin pohjautuvista käytännön sovelluksista.
"Ongelma on, kuinka hallita näin pienessä mittakaavassa järjestyneitä asioita. Emme voi vain ottaa pinsettejä ja siirrellä komponentteja ympäriinsä. On suunniteltava jonkinlainen ohjausjärjestelmä”, Anton Kuzyk sanoo.
Suurinta osaa tutkijoiden tähän mennessä rakentamista molekyylikoneista ohjataan kemikaalien tai valon avulla. Kuzykin mukaan sähköllä ohjatut molekyylikoneet olisivat nopeampia kuin kemiallisesti ohjatut vastineensa, eikä niiden valmistaminen edellyttäisi yhtä kalliita ja massiivisia laboratoriolaitteita.
"Sähkökenttien avulla molekyylikoneita voitaisiin myös ohjata etänä, yksinkertaisesti nappia painamalla", Kuzyk sanoo.
Vaikka sähkökentillä ohjatut molekyylikoneet eivät ole täysin uusi asia, niiden tutkimus on vielä alkutekijöissään. Kuzyk itse on äskettäin ollut rakentamassa synteettisiä DNA-pohjaisia molekyylikoneita, joita kauko-ohjattiin valolla. Nyt alkava hanke on menetelmältään samankaltainen, mutta eroaa kehitettävän ohjausmekanismin osalta.
Vaikka sovellukset eivät ole vielä ajankohtaisia, Kuzyk mainitsee sähköisesti ohjattavilla molekyylikoneilla olevan potentiaalia esimerkiksi aiempaa herkemmän lääketieteellisen diagnostiikan kehittämiselle. Hän kuitenkin korostaa, että tässä vaiheessa kyse on vasta spekulaatiosta.
"Tutkimuksen innoitus tulee pitkälti biologisten järjestelmien toiminnasta, hämmästyttävistä luonnollisista molekyylikoneista, joiden tiedämme olevan uskomattoman hyödyllisiä. Emme vieläkään tiedä, kuinka niiden keinotekoiset vastineet pitäisi rakentaa tai edes mitä niiden pitäisi tehdä – opettelemme vasta ensimmäisiä rakennusperiaatteita. Myöhemmin saamme paremman käsityksen siitä, missä kaikessa niistä voi olla hyötyä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Anton Kuzyk
anton.kuzyk@aalto.fi
+358504430492
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Metsähovin radio-observatorioon rakennetaan maailman laajakaistaisin vastaanotinjärjestelmä8.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Kahden kansainvälisen yrityksen tuki tuo parhaan mahdollisen tekniikan suomalaistutkijoiden käyttöön avaruuden mysteerien ratkomiseksi Aalto-yliopistoon kuuluvassa Metsähovin radio-observatoriossa.
Uusi painovoimateoria voi antaa vastauksia maailmankaikkeuden syntyyn7.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden kehittämä ratkaisu painovoiman kvanttiteoriaan auttaisi löytämään vastauksia fysiikan suurimpiin kysymyksiin.
Kutsu: Tuotekehityskurssin loppugaala esittelee opiskelijoiden hienoimmat ratkaisut aina laajennettavasta minisaunasta muovimiinoja havaitsevaan drooniin7.5.2025 11:00:00 EEST | Kutsu
Huippusuositulla tuotekehityskurssilla opiskelijat kehittävät luovia ratkaisuja yritysten antamiin aitoihin haasteisiin. Monialaisilla tiimeillä on yhdeksän kuukautta aikaa ja 10 000 euron budjetti.
Tähtitieteilijät kuvasivat maailmankaikkeuden varhaisimpia galakseja29.4.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
James Webb -avaruusteleskoopin tuoreet kuvat tarjoavat tutkijoille ainutlaatuisen näkymän galaksien kehitykseen siitä lähtien, kun maailmankaikkeus oli alle miljardin vuoden ikäinen.
Ainutlaatuinen tutkimus kartoitti satelliittitietojen avulla elinoloja: ahma palaamassa Etelä-Suomeen23.4.2025 08:35:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus antaa arvokasta tietoa siitä, minkälaisissa metsätyypeissä ahma viihtyy. Suomen ahmapopulaatio on kasvanut tasaisesti viime vuosina, mutta laji on edelleen erittäin uhanalainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme