Kodin Terra on nyt Prisma Rauta
S-ryhmän kaikki rautakaupan yksiköt tuodaan yhden Prisma Rauta -brändin alle. Suomessa on tällä hetkellä viisi Kodin Terraa ja kolme Prisma Rautaa, jotka saavat nyt yhdenmukaisen ilmeen.
PeeÄssän rautakaupan paikka pysyy Pitkälahdessa ja työntekijät ovat ennestään tuttuja ammattilaisia. Myymäläilmettä brändimuutos sen sijaan uudistaa.
– Kuopion Kodin Terrassa muutos näkyy ensivaiheessa uutena nimenä. Prisma Rauta -myymälöiden ilmettä ja valikoimaa kehitetään askel kerrallaan lähivuosina, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen.
Samalla Kodin Terran oma verkkokauppa muuttuu toistaiseksi Prisma Raudaksi ja myöhemmässä vaiheessa rautakaupan verkkokauppa jatkossa Prisma.fi:hin – Prisman muun valikoiman kanssa samaan paikkaan.
- Vahvan ja kaikille tutun Prisma-brändin alla liikeideamme terävöityy ja selkeytyy. Prisma Rauta kertoo jo nimellään, että kyse on nimenomaan rautakaupasta, josta sekä kuluttaja- että yritysasiakas saa kaikki alan tuotteet ja palvelut. Nyt Prisma Raudaksi muuttuvassa entisessä Kodin Terra -myymälässämme on esimerkiksi harvinaisen toimiva noutomyymälä, johon voi ajaa sisään ja pakata ostokset rauhassa sateelta suojassa autoon, muistuttaa Prisma Raudan johtaja Kari Hartikainen.
Viimeiset kaksi vuotta ovat tunnetusti olleet kotoilun aikaa ja moni suomalainen on innostunut paitsi sisustamaan myös remontoimaan kotiaan tai pihaansa.
- Haluamme jatkossa palvella sekä kuluttaja- että ammattiasiakkaitamme heidän tarpeitaan vastaavalla tavalla kehittämällä palveluita yhdessä asiakkaiden kanssa niin erillisessä Prisma Rauta -suuryksikössä kuin Prisma-myymälöissä, Ruotsalainen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni Ruotsalainentoimialajohtaja
Vähittäiskauppa
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Ravintola Ehta edustaa Suomen suurimmassa grillaustapahtumassa Helsingin Olympiastadionilla16.4.2025 08:33:31 EEST | Tiedote
Ehtan ja Frans & Sophien keittiömestarit Harri Lahtinen ja Janne Kantelinen ovat suunnitelleet Olympiastadionilla järjestettävään Meat & Fire BBQ -tapahtumaan oman signature-burgerinsa.
Pitkälahden Prisma Rauta täyttää 15 vuotta – syntymäpäiviä juhlitaan 16. päivä huhtikuuta9.4.2025 09:51:51 EEST | Tiedote
Prisma Rauta on asiakkaiden omistama rautakauppa.
PeeÄssän asiakasomistajille maksetaan 3 % ylijäämänpalautusta – potissa lähes 18 miljoonaa euroa27.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto päätti kevätkokouksessaan 26.3.2025 maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta 3 % PeeÄssän toimipaikoista vuoden 2024 aikana tehdyistä bonukseen oikeuttavista ostoista.
PeeÄssä haluaa kehittää Kelloniemen alueen palveluita rakentamalla alueelle S-marketin26.3.2025 14:21:26 EET | Tiedote
Sopivan paikan uudelle myymälälle toivotaan löytyvän lähivuosina.
Tavoitteet ylittävästä työstä on ilo palkita henkilöstöä – Osuuskauppa PeeÄssältä tulospalkkioihin 4,4 miljoonaa euroa11.3.2025 08:39:40 EET | Tiedote
Jokaisella peeässäläisellä on mahdollisuus vuosittain kahden kuukauden palkkaa vastaavaan tulospalkkioon. Keskimäärin tulospalkkiota maksetaan PeeÄssän työntekijälle 1804 euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme