Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Hoitajajärjestöjen lakko vaikeuttaa palvelutuotantoa: Keusote ei peru toistaiseksi laajasti jo sovittuja aikoja

Jaa
Hoitajajärjestöt Tehy ja SuPer ovat aloittaneet tänään aamulla Helsingin ja Uudenmaan. sairaanhoitopiiriä (HUS) koskevan lakon. Lakko vaikuttaa myös kuntalaisten perusterveydenhuollon palveluihin Keusoten alueella. Keusote ei kuulu lakon piiriin.

Kiireellisten palvelujen turvaamiseksi Keusote on nostanut valmiustilaansa. Omaa  palvelutuotantoa priorisoidaan, jotta voidaan tukea palveluiden saatavuutta alueella HUSin supistaessa merkittävästi omaa palvelutuotantoaan. Henkilöstöä joudutaan siirtämään eri toimintojen välillä  akuuttitoimintojen turvaamiseksi, jonka vuoksi ei-kiireelliset palvelut tilapäisesti voivat heikentyä.

Lakon aikana asukkaita pyydetään välttämään yhteydenottoa avoterveydenhuoltoon ei-kiireellisissä asioissa. Jo sovittuja aikoja ei peruta lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä aikoja, joiden osalta asiakkaisiin on oltu jo yhteydessä.

HUS keskittyy päivystystoimintaan – Keusote tukee palveluiden saatavuudessa

HUS siirtyy lakon vuoksi täysvalmiuteen ja supistaa merkittävästi kaikkea ei-päivystyksellistä toimintaansa. Sairaaloiden yhteispäivystyksissä hoidetaan vain erittäin kiireellistä hoitoa vaativia potilaita. Odotettavissa on ruuhkia.

HUS Päivystysavun palvelunumerossa116117 takaisinsoittopalvelu ei toimi. HUS ohjeistaa hätätilanteessa hakeutumaan suoraan päivystykseen ja henkeä uhkaavissa tilanteissa soittamaan hätänumeroon 112.

Keusote pyrkii turvaamaan erikoissairaanhoidosta ja päivystyksistä siirtyvien sairaalahoitoa tarvitsevien potilaiden jatkohoidon vahvistamalla henkilöstöresurssia Keusoten akuuttiosastoilla ja varautuu kiireellisen hoidon palvelujen lisäämiseen. Vahvistamme viikonlopun aikaista omaa hoidon tarpeen arviointiamme sekä puhelin- ja kiirevastaanoton saatavuutta mahdollisimman paljon. Virka-aikaisen puhelinpalvelun tukena toimii etälääkäri. Virka-ajan ulkopuolella kiirevastaanottotoimipisteissä pystymme hoitamaan vain ne kiireelliset asiat, jotka eivät voi odottaa seuraavaan arkipäivään.

Laboratorio- ja kuvantamispalveluissa ruuhkaa ja tilapäisiä sulkuja

Keusote ostaa HUS:lta kaikki laboratorio- ja kuvantamispalvelut, ja lakko vaikuttaa merkittävästi näihin palveluihin. HUS joutuu sulkemaan suurimman osan näytteenotto-, röntgen- ja kuvantamispisteistä. Palveluiden ruuhkautumisella on vaikutusta myös kiireellisten tutkimusten saatavuuteen. Tutkimukseen osallistuessa kannattaakin varata reilusti aikaa. Myös puhelinpalveluiden odotetaan ruuhkautuvan.

Muutokset laboratoriopalveluissa lakon aikana

  • Keusoten alueen kaikki näytteenottopisteet ovat suljettuina. Listaus avoinna olevista pisteistä.
  • Akuutit laboratorionäytteet turvataan ottamalla ne itse Keusoten vastaanottopalveluissa.
  • Sairaaloiden poliklinikoiden näytteenotot palvelevat vain päivystyspotilaita.
  • Osa koronavirusnäytteenottopisteistä on suljettuna, näytteenotto toimii ajanvarauksella auki olevissa pisteissä.
  • Kohdunkaulasyövän seulonnan näytteenottoajat peruutetaan. Peruuntuneista ajoista ei tule erillistä ilmoitusta.

Muutokset kuvantamispalveluissa lakon aikana

  • Keusoten alueen kuvantamispisteet varaudutaan tarvittaessa sulkemaan. Mikäli pisteet ovat auki, on palveluissa odotettavissa ruuhkaa. Katso auki olevat kuvantamispisteet.
  • Kliinisen fysiologian, kliinisen neurofysiologian ja isotooppiyksiköiden toimipisteissä tehdään vain päivystys- ja muita kiireellisiä suojelutyön piiriin kuuluvia tutkimuksia.
  • Henkilöitä, joilla on lähete luuston, keuhkojen tai hampaiston röntgenkuvauksiin, pyydetään hakeutumaan kuvauksiin vasta lakon päätyttyä.

Lisätietoja lakon vaikutuksista HUSin palveluissa voi seurata verkkosivuilta:

Pahoittelemme työtaisteluiden asiakkaillemme aiheuttavaa haittaa ja ylimääräistä vaivaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)
Suutarinkatu 2
05900 Hyvinkää

http://www.keusote.fi

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue vastaa sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimen ja erikoissairaanhoidon järjestämisestä Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Pornaisten, Tuusulan ja Mäntsälän alueella.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote)

Valtioneuvosto hyväksyi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman29.4.2025 13:28:49 EEST | Tiedote

Valtioneuvosto on tehnyt 6.3.2025 päätöksen Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen (Keusote) lainanottovaltuuden muuttamisesta vuodelle 2025. Päätöksen ehtona oli päivitetyn tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimittaminen valtiovarainministeriölle, jonka tarkoituksena on varmistaa alueen kyky hoitaa lainavelvoitteensa ja järjestää lakisääteiset palvelut.

Lähipalveluiden saatavuus turvataan – Keusote kehittää palveluverkkoaan asukkaita varten24.4.2025 18:35:46 EEST | Tiedote

Keski-Uudenmaan hyvinvointialue (Keusote) valmistelee palveluverkoston uudistamista tulevina vuosina. Tärkein asia ei kuitenkaan muutu: sosiaali- ja terveyspalvelut pysyvät asukkaiden saatavilla. Kehittämistyön tavoitteena on varmistaa, että pystymme tarjoamaan lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut oikea-aikaisesti, laadukkaasti ja sujuvasti – myös tulevaisuudessa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye