Väitös: Puhtaampaa ja tehokkaampaa bioenergiaa kehittyneillä laskentamalleilla

Tuuli- ja aurinkosähköstä puhutaan syystäkin paljon, sillä niiden merkitys energiantuotannossa kasvaa erittäin nopeasti. Energiantuotanto on kuitenkin monimutkainen kokonaisuus eikä mikään yksittäinen tuotantomuoto kykene ratkaisemaan kaikkia vihreän siirtymän haasteita.
– Bioenergia on yksi osa kokonaisuutta ja se on avainasemassa tasapainottavana tekijänä, kun teollisuus, liikenne, kotitaloudet ja energiantuotanto muodostavat voimakkaasti toisiinsa kytkeytyneen energiajärjestelmän, Niko Niemelä muistuttaa.
Niemelän mukaan tarvitsemme tuulivoiman lisäksi myös lämpöä ja säätövoimaa. Biomassaa kestävästi hyödyntävillä polttolaitoksilla on tässä tärkeä rooli.
– Väitöskirjassani tutkittu biomassan pölypolttoteknologia soveltuu hyvin nopeavasteiseen energiajärjestelmään, sillä laitokset ovat nopeasti käynnistettävissä silloin kun sähköä tai lämpöä tarvitaan, hän jatkaa.
Simulointi auttaa vähentämään päästöjä ja tuhkaongelmia
Biopohjaisia raaka-aineita, kuten puuta, tarvitaan ensisijaisesti muihin käyttötarkoituksiin kuin energiantuotantoon: niitä käytetään esimerkiksi korkeamman jalostusasteen tuotteiksi, rakentamiseen tai vaikkapa muovien korvaajaksi. Energiantuotantoon päätyvät biojakeet tulevat olemaan enenevissä määrin sivuvirtoja mm. teollisuudesta ja maa- ja metsätaloudesta. Tällaisia sivujakeita ovat esimerkiksi puun kuori ja olki.
– Sivujakeet ovat suuren tuhkapitoisuutensa vuoksi haastavia polttolaitosten kannalta. Tuhka aiheuttaa kattiloissa ongelmia, sillä se takertuu niiden seinämiin ja syövyttää metallirakenteita. Sivujakeiden poltosta muodostuu yleensä myös enemmän typpioksidipäästöjä, sekä erilaisia pienhiukkasia kuten sulfaatteja ja nokea. Kaasumaisten ja hiukkasmaisten päästöjen minimointi on polttolaitosten suunnittelun olennainen tavoite, Niemelä kertoo.
Niemelä pitää väitöstutkimuksessaan tärkeimpänä kehittämiään mallinnusmenetelmiä, sillä niiden avulla voidaan hyödyntää myös huonolaatuisempia biojakeita energiantuotannossa ja vähentää kattiloissa syntyviä päästöjä. Mallien avulla voidaan simuloida biopolttoaineen palamisprosessia, tuhkan ja pienhiukkasten käyttäytymistä, kaasumaisten ja nokipäästöjen muodostumista, sekä voimalaitoskattiloiden lämmönsiirtoa.
– Simuloinnit ovat äärimmäisen monimutkaisia kokonaisuuksia, sillä niissä mallinnetaan yhtäaikaisesti turbulenttia virtausta ja kemiallisia reaktioita. Siksi olikin hämmästyttävää, miten hyvin simulaatiot vastasivat mittauksia, joita teimme työn aikana Münchenin teknillisen yliopiston koereaktorille ja Helen Oy:n kaukolämpökattilalle, Niko Niemelä tiivistää.
Virtauslaskennasta hyötyä monilla tieteenaloilla
Niko Niemelä seuraa tiiviisti avaruus- ja ilmastotieteitä, sillä hänen käyttämäänsä virtauslaskentaa hyödynnetään aktiivisesti näillä aloilla.
– Olin iloisesti yllättynyt, kun viimeisin fysiikan Nobel-palkinto jaettiin Syukuro Manabelle hänen ilmastosimulointeihin liittyvästä tutkimuksestaan. Samat virtausopin lainalaisuudet pätevät kaikkialla, myös voimalaitoskattilan liekissä, maapallon ilmakehässä ja jopa galaksien mittaskaalassa. Tämä on minusta äärimmäisen kiehtovaa! Yritän käyttää monialaisia esimerkkejä omassa opetuksessani mallinnukseen liittyvien kurssien parissa, Niemelä päättää.
Diplomi-insinööri Niko Niemelän energiatekniikan alaan kuuluva väitöskirja Experimental and Modeling Studies of Pulverized Biomass Combustion tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnassa perjantaina 22.4.2022 klo 12.00 alkaen. Paikkana on Festia-rakennuksen auditorio Pieni Sali 1, Korkeakoulunkatu 8, Tampere. Vastaväittäjinä toimivat professori Markus Broström Uumajan yliopistosta Ruotsista, sekä apulaisprofessori Ville Vuorinen Aalto-yliopistosta. Kustoksena toimii professori Jukka Konttinen tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niko Niemelä
niko.niemela@tuni.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Väitös: Digitaalisessa maailmassa kuluttajien yksityisyyskokemus on jatkuvassa muutoksessa17.6.2025 08:54:53 EEST | Tiedote
Kuluttajien kokemus henkilökohtaiseen dataan liittyvästä yksityisyydestä ei ole pysyvä, vaan rakentuu yhä uudelleen arjen tilanteissa. KTM Johanna Horppu esittää väitöskirjassaan, että yksityisyys on monitasoinen käsite, johon liittyviä päätöksiä ei tehdä vain tiedon, vaan myös tunteiden perusteella.
Väitös: Pajtim Statovci käsittelee siirtolaisuuteen liittyvää etnistä stereotypisointia, rasismia ja queeriyttä16.6.2025 13:29:00 EEST | Tiedote
Etniset stereotypiat, rasismi, queer-näkökulmat ja kulttuurinen identiteetti ovat ajankohtaisia ja merkittäviä teemoja niin yksilön kuin yhteisönkin tasolla – sekä kaunokirjallisuudessa että laajemmin kulttuurissa ja yhteiskunnassa. Flóra Várkonyi tutkii niitä Pajtim Statovcin alkutuotantoon kuuluvissa romaaneissa Kissani Jugoslavia (2014) ja Tiranan sydän (2016). Monografia on ensimmäinen väitöstutkimus Suomessa ja kansainvälisestikin tunnetun ja palkitun kirjailijan teoksista.
Väitös: Vastuullinen arviointi ei johda täydellisyyteen, mutta tekee tutkimuksen arvioinnista oikeudenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää16.6.2025 10:55:27 EEST | Tiedote
Tutkimus ja tutkijat ovat jatkuvan arvioinnin kohteena. Vaikka tutkimuksen arvioinnin haasteet ovat olleet jo pidempään tiedossa, alkoi keskustelu vastuullisemmasta arvioinnista herättää laajempaa mielenkiintoa tiedeyhteisössä vasta 2010-luvun alussa. Väitöstutkimuksessaan YTM Laura Himanen tutki, mitä vastuullisuus tutkimuksen arvioinnissa tarkoittaa, miksi sitä tarvitaan ja miten sitä toteutetaan käytännössä.
Väitös: Uusi luotettava arviointiväline mahdollistaa omaisten psykososiaalisen tuen palliatiivisen osastohoidon aikana16.6.2025 10:27:30 EEST | Tiedote
Omaisten tukeminen potilaan palliatiivisen hoidon aikana on haastavaa, sillä he kokevat sekä potilaan vointiin ja hoitoon että omaan selviytymiseensä liittyvää kuormitusta. Anu Soikkeli-Jalonen kehitti väitöskirjatutkimuksessaan arviointivälineen, joka auttaa tunnistamaan ja toteuttamaan omaisten tarpeita vastaavaa psykososiaalista tukea potilaan palliatiivisen osastohoidon aikana sairaalassa. Tämä lisää omaisten tukemisen mahdollisuuksia palliatiivisessa hoitoympäristössä.
Oxfordin huippuasiantuntija perehdyttää pakko-oireisen häiriön hoitoon Tampereella12.6.2025 15:04:47 EEST | Tiedote
Professori Paul Salkovskis Oxfordista, Iso-Britanniasta vierailee Tampereella luennoimassa 12.–13.6. Salkovskis on kansainvälisesti tunnustettu kliininen psykologi pakko-oireisen häiriön eli OCD:n (obsessive-compulsory disorder) tutkimuksen kognitiivisiin ja käyttäytymisterapioihin pohjautuvan hoidon alueella. Tampereen yliopiston kaksipäiväisessä seminaarissa tulevat psykoterapeutit saavat työkaluja toteuttaa OCD:n hoitoa tehokkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme