Ajantasainen tieto jäteveden ylivuodoista ja vaikuttavampi viemärisaneeraus tavoitteena uudessa hankkeessa

Helsingin keskustan vanhoilla alueilla hulevedet johdetaan kaduilta samaan viemäriin jätevesien kanssa. Kovilla sateilla näissä sekaviemäreissä ei riitä tila kaikelle vedelle ja se voi aiheuttaa hulevedellä laimennetun jäteveden ylivuotoja. Sekaviemäriverkostoa eriytetään erillisiksi viemäreiksi investointihankkeiden avulla, mutta se vie aikaa ja ylivuodoista ei tätä kautta päästä nopeasti eroon.
Nykyään HSY mallintaa sekaviemäriverkon ylivuototapahtumat jälkikäteen niiden kuormituksen todentamiseksi. Vesistöjen virkistyskäyttäjiä ajatellen ajantasaiselle ylivuototiedolle olisi kuitenkin kysyntää. Ajantasaisen tiedon avulla sekaviemäreiden tilanteisiin voitaisiin reagoida nopeammin samaan tapaan kuin jätevedenpumppaamojen ylivuotojen osalta jo tehdään tiedottamalla ja tarvittaessa myös vesistön näytteenotolla. Asukkaat saisivat paremmin ajantasaista tietoa myös viemäriverkoston ylivuodoista, joka on tärkeää erityisesti vapaa-ajan uimareille.
Viemäriverkostojen kunto rapautuu niin jäteveden kuin maaperän laadun ja liikkeiden vaikutuksesta. Ajan myötä viemäreihin syntyy syöpymiä ja halkeamia, jolloin niihin valuu vettä maaperästä. Viemäriverkoston kunto ei aina ole suoraan suhteessa sen ikään. Vanha viemäri voi olla vielä hyvässä kunnossa, kun taas sitä uudempi viemäri olisi jo saneeraustarpeessa. Kun saneerausresurssit kohdennetaan vuotavimpiin verkostokohtiin, vähennetään silloin tehokkaimmin viemäreihin vuotavan veden kokonaismäärää. Tämä taas vähentää viemäreiden tulvimisen ja jäteveden ylivuotojen todennäköisyyttä.
ÖVERI-hanke koostuu kahdesta osahankkeesta
SETTI-osahankkeen tavoitteena on kehittää sekaviemäriylivuotojen mallinnusta kohti reaaliaikaisuutta ja ennustamista. Tämä mahdollistaa muun muassa tarkemman ylivuototapahtumista tiedottamisen, näytteenoton suunnittelun sekä varoitusjärjestelmien kehittämisen. HSY toteuttaa kokonaisuuden yhdessä Fluidit Oy:n ja Neuroflux Oy:n kanssa, jotka ovat suomalaisia vesihuoltoalan ohjelmistoyrityksiä.
SEULA-osahankkeessa on tavoitteena kartoittaa ja pilotoida uusia seulovia viemäriverkon vuodonetsintämenetelmiä. Lähtökohtaisesti pyrkimyksenä on käyttää kaupallisten toimijoiden olemassa olevia, uusia palveluja, jolloin uudet menetelmät ja kokemukset tulevat myös muiden vesilaitosten tietoisuuteen ja käytettäväksi. Seulovat vuodonetsintämenetelmät auttavat kohdentamaan investointeja ja kunnossapitotoimia alueille, joissa vaikuttavuus vuotovesimääriin ja sitä kautta ylivuotoihin, on suurin.
Ympäristöministeriö on myöntänyt maaliskuussa 2022 ÖVERI-hankkeelle 93 000 euron avustuksen vesiensuojelun tehostamisohjelmasta. Hanke toteutetaan 1.3.2022-15.8.2023 ja sen kokonaiskustannukset ovat 190 000 €.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja hankkeesta antaa
projektipäällikkö, ympäristöasiantuntija Aninka Urho
aninka.urho@hsy.fi, puh. 050 4123 177
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
HSY aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset kesällä 20255.5.2025 08:36:46 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut aloittaa kiinteistöjen kompostitarkastukset toukokuussa 2025. Tarkastusten avulla HSY valvoo biojätteen lajitteluvelvoitteen toteutumista ja neuvoo asukkaita kompostoinnissa.
HSY vähensi kasvihuonepäästöjään yli neljänneksen edellisvuodesta24.4.2025 14:41:39 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY vähensi toiminnasta aiheutuvia päästöjään vuonna 2024 yli neljänneksen edellisvuoteen verrattuna. Voimakkaasti pienentynyt päästökertymä oli yhteensä 79 000 tonnia hiilidioksidisiksi muutettuna.
Kevät innostaa siivoamaan – HSY lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja22.4.2025 08:37:26 EEST | Tiedote
Kevät on täällä, ja asukkaiden siivousinto kasvaa. Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY helpottaa kevätsiivouksia ja lisää Sortti-asemien lauantain aukioloja huhti–toukokuussa. Kivikon Sortti-asema palvelee 26.4. alkaen pysyvästi myös lauantaisin.
HSY:n kierrätyslähettiläät vieneet lajitteluviestiä yli 23 000 kotiin17.4.2025 09:15:06 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) kierrätyslähettiläskampanja syntyi halusta löytää uudenlaisia tapoja parantaa asukkaiden jätteiden lajittelua ja vähentää sekajätteen määrää. Yhdessä pääkaupunkiseudun vuokrakotiyhtiöiden kanssa järjestettyjen kampanjoiden avulla kierrätyslähettiläät ovat vieneet lajitteluviestiä jo yli 23 000 kotiin kannustavin tuloksin.
Tonttijohtomallilla vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon sekä kadulla että kiinteistöllä11.4.2025 10:31:49 EEST | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY ottaa käyttöön uuden tonttijohtojen saneerausmallin. HSY:n hallitus päätti kokouksessaan 11.4.25 hyväksyä siirtymisen malliin, jossa tavoitteena on saattaa saneerausalueiden vesihuoltoverkosto kerralla kuntoon myös alueen kiinteistöillä. Tonttijohtojen saneerausmalli otetaan käyttöön liukuvasti vuosina 2025–26.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme