Kempower ja Virta aloittavat yhteistyön kiihdyttääkseen pikalatauspalveluiden kasvua Euroopassa

Yhteistyössä Kempower tarjoaa DC-pikalatausratkaisujaan Virran älykästä latauspalvelualustaa käyttäville yksityisen ja julkisen sektorin asiakkaille. Ensimmäiset Kempowerin pikalatausasemat asennetaan Virran asiakkaille Suomessa ja Ruotsissa kesän aikana. Suomen ja Ruotsin lisäksi vuoden 2022 kohdemarkkinoihin kuuluvat Saksa, Ranska ja Iso-Britannia.
Paikallisen hankintaketjun ja suomalaisen tuotannon ansiosta yritykset ovat lähellä niin toisiaan kuin Pohjoismaiden sekä Euroopan sähköajoneuvomarkkinoita. Tämä mahdollistaa sujuvat laitetoimitukset, käyttöönoton ja toiminnan asiakkaille nopeasti kasvavassa markkinaympäristössä.
Financial Timesin uusimman FT1000-listauksen mukaan Virta on yksi Euroopan nopeimmin kasvavista yrityksistä jo kolmatta kertaa peräkkäin. Virran yli tuhat kumppania tarjoavat tällä hetkellä latauspalveluita yli 50 000 laturin kautta liki 500 000 sähköautoilijalle yli 30 maassa.
Kempower on kasvanut voimakkaasti viime vuosina ja saanut vankan aseman Pohjoismaiden ja Euroopan markkinoilla. Vuonna 2021 lahtelaisyrityksen liikevaihto kasvoi 741 prosenttia 27,4 miljoonaan euroon vahvan kysynnän vetämänä kaikkialla Euroopassa. Syksyllä 2021 Kempower listautui Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle.
”Olemme innoissamme siitä, että voimme yhdistää voimamme Virran kanssa ja tuoda skaalautuvat, modulaariset ja käyttäjäystävälliset latausratkaisumme eurooppalaisille sähköautoilijoille. On myös hienoa tehdä toisen suomalaisen teknologiayrityksen kanssa yhteistyötä, joka tukee molempien yritysten kasvua ja menestystä”, sanoo Tomi Ristimäki, Kempowerin toimitusjohtaja.
”Valitsimme Kempowerin kumppaniksemme ainutlaatuisen muotoilun ja laadukkaan pikalatausteknologian takia. Virran alustan sekä Kempowerin latureiden skaalautuvuuden ansiosta eurooppalaiset toimijat pystyvät tarjoamaan pikalatauspalveluita erittäin nopealla aikataululla, ja laajentamaan latauskapasiteettia joustavasti tulevaisuudessa kysynnän kasvaessa. Sähköautojen myynnin räjähdysmäinen kasvu vaatii pikalatausverkoston laajentamista kaikkialla Euroopassa, ja näemme, että Virta ja Kempower ovat tässä kehityksessä keskeisessä roolissa”, kertoo Virran toimitusjohtaja Jussi Palola.
Virta
Virta kehittää ja ylläpitää älykästä latausliiketoiminnan digitaalista alustaa, joka mahdollistaa kaikki keskeiset lataustoimintaan liittyvät toimenpiteet ja prosessit - käyttäjien tunnistautumisesta lataustapahtuman hallintaan ja laskutuksesta aina latauskapasiteetin ja sähköverkon käytön joustavaan säätelyyn. Virran asiakkaita ovat sen omaa verkostoa käyttävät kuluttajat sekä yritykset ja yhteisöt, jotka tarjoavat latauspalveluita edelleen asiakkailleen ja työntekijöilleen. Virran oma latausverkosto, alustaa käyttävät latauspalvelun tarjoajat sekä yhteiskäyttökumppanien ns. “roaming” -laturit muodostavat Euroopan suurimman latausverkoston mahdollistaen sähköauton lataamisen Virran ja sen kumppanien asiakkaille yli 50 maassa ja lähes 250 000 latauspisteellä. www.virta.global
Lisätietoa:
Tomi Ristimäki, toimitusjohtaja, Kempower
Puh. +358 29 0021900
Jussi Palola, toimitusjohtaja, Virta
Kempower, mediasuhteet:
Paula Savonen, viestintäjohtaja, Kempower
Puh. +358 29 0021900
Virta, mediasuhteet:
Esa-Pekka Nykänen, brändi- ja viestintäjohtaja, Virta
esa-pekka.nykanen@virta.global
Puh. +358 40 5953135
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi RistimäkiToimitusjohtajaKempower
Puh:+358 29 0021900tomi.ristimaki@kempower.comPaula SavonenViestintäjohtajaKempower
Puh:+358 29 0021900paula.savonen@kempower.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kempower
Kempower suunnittelee ja valmistaa DC-tasavirtapikalatausratkaisuja sähköajoneuvoille ja sähkökäyttöisille koneille. Olemme omistautuneita sähköajoneuvojen harrastajia, joilla on syvä ymmärrys latausmarkkinasta ja käytännönläheinen asenne tekemiseen. Tuotekehityksen ja tuotannon juuret ovat Suomessa, ja suurin osa materiaaleistamme ja komponenteistamme hankitaan paikallisesti. Palvelemme kaikkia sähköajoneuvoja henkilöautoista ja hyötyajoneuvoista kaivoskoneisiin, veneisiin ja moottoriurheiluun. Kemppi Groupin 70 vuoden kokemus DC-virtalähteiden kehittämisestä asettaa korkeat laatuvaatimukset tuotesuunnittelullemme ja käyttäjäkokemuksen kehittämiselle. Kempower on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla. www.kempower.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kempower Oyj
Kempower enters agreement with Ampol, a leading supplier of transport energy in Australia and New Zealand, to expand high-power EV charging across the region22.12.2025 01:00:00 EET | Press release
Kempower has signed a new contract with Ampol, a leading supplier of transport energy in Australia and New Zealand, to supply DC fast charging solutions for Ampol’s EV charging network. The collaboration strengthens access to reliable high-power charging for Ampol customers.
Kempower aloittaa yhteistyön Australian ja Uuden-Seelannin johtavan liikennepolttoainetoimittajan Ampolin kanssa suurteholatausverkoston laajentamiseksi22.12.2025 01:00:00 EET | Tiedote
Kempower on allekirjoittanut uuden sopimuksen Australian ja Uuden-Seelannin johtavan liikennepolttoaineiden toimittajan Ampolin kanssa DC-pikalatausratkaisujen toimituksista Ampolin sähköautojen latausverkostolle. Yhteistyö vahvistaa luotettavan suurteholatauksen saatavuutta Ampolin asiakkaille.
Kempower achieves Gold in EcoVadis sustainability assessment12.12.2025 10:00:00 EET | Press release
Leading EV fast-charging solutions provider Kempower has been awarded EcoVadis Gold Medal rating, reflecting its strong commitment to sustainability and continuous improvement.
Kempower saavutti kultaa EcoVadiksen vastuullisuusarvioinnissa12.12.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Johtava sähköautojen pikalatausratkaisujen valmistaja Kempower on saanut EcoVadiksen vastuullisuusarvioinnissa kultamitalin, mikä heijastaa yhtiön vahvaa sitoutumista kestävään kehitykseen ja jatkuvaan parantamiseen.
Kempower and Kalmar partner to electrify material handling and logistics focusing on port segment globally9.12.2025 10:00:00 EET | Press release
Kempower has been selected as one of Kalmar’s strategic partners for developing a comprehensive new range of DC fast charging solutions for material handling and logistics, focusing on port segment. Kalmar, a globally leading provider of sustainable material handling equipment and services, is leveraging Kempower’s industry-leading experience in DC fast charging to co-develop and build an offering that guarantees the best possible user experience for customers worldwide.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme