If tutki: Vältä vappuna ”nakit ja muusi”- sekä rasvapalot – katso video testistä
Kodin tulipalo syttyy useimmiten keittiössä ruoanlaiton yhteydessä. Pelastusalan ammattilaiset kutsuvat liedelle unohtuneesta ruoasta aiheutuneita paloja ”nakit ja muusi” -paloiksi.
- Keittiöpaloista aiheutuu useimmiten savuvahinkoja ja pahimmillaan harvinainen totaalipalo, jossa koko koti tuhoutuu asuinkelvottomaksi, kertoo omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Laura Utunen.
Kiire, huolimattomuus, monien asioiden tekeminen yhtä aikaa lisäävät riskejä unohtaa ruoka liedelle tai jotain palavaa lähistölle. Yksi tyypillinen syy keittiön vaaratilanteille on alkoholi. Uunia ja liettä ei tulisi koskaan käyttää juopuneena, sillä humalatila sekä alentaa huomiointikykyä että voi myös saada kokkaajan nukahtamaan kesken kaiken.
- Omalla käytöksellä voi vähentää paloriskejä selvästi, Utunen kommentoi.
Ei koskaan vettä rasvapaloon
Munkkien paistamisen kanssa suomalaiskodeissa osataan olla yleensä varovaisia. Rasvaa on hyvä lämmittää pikkuhiljaa ja lämpötilaa seurata mittarilla.
Katso havainnollistavalta videolta, mitä tapahtui kun testasimme rasvapalon reagoimista veteen turvallisessa testiympäristössä.
- Jos rasva syttyisi palamaan, tulee se tukahduttaa kattilan kannella tai sammutuspeitteellä. Ei koskaan vedellä. Kuten videolta näkyy, se on todella vaarallista, Utunen muistuttaa.
Vinkit turvalliseen vapun kokkailuun:
- Älä kokkaa humaltuneena
- Tarkista palovaroittimien toimivuus
- Hanki sammutusvälineitä keittiöön ja pidä ne aina käden ulottuvilla
- Puhdista liesituulettimen suodatin
- Rasvapalo sammutetaan tukahduttamalla
Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.
Jos video ei näy, katso se täältä. Jos haluatte videotiedoston testitilanteesta itsellenne, ottakaa yhteyttä Henna Nikkariin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Utunenomaisuusvakuutusten tuotepäällikkö
Puh:050 425 8364laura.utunen@if.fiHenna NikkariViestinnän asiantuntija
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Pohjoismainen tutkimus: Suomessa stressataan eniten, mutta lyhytaikaisesti5.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Henkilökohtaiset ongelmat, työn ja vapaa-ajan tasapaino sekä taloushuolet ovat suomalaisten suurimmat stressitekijät. Eläkeläisistä peräti 10 prosenttia ilmoittaa geopolitiikan pääasialliseksi stressinaiheuttajaksi.
Eläinkolareita ennätysmäärä alkuvuonna – villisikatörmäyksiäkin sattuu15.4.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Eläinkolareita on tapahtunut alkuvuonna 2025 enemmän kuin tammi-maaliskuussa viimeiseen seitsemään vuoteen, kertovat Ifin vahinkotilastot. If muistuttaa pääsiäisliikenteeseen lähteviä, että eläinkolarit eivät ole vain pimeiden talvikuukausien vaara.
Kyselytutkimus: Luonnonilmiöt huolettavat – puolet suomalaisista huolissaan kotinsa puolesta8.4.2025 07:15:00 EEST | Tiedote
Suomalaisista joka toinen (51 %) on huolissaan, että oma koti voi kärsiä seuraavan vuosikymmenen aikana jostain luonnonilmiöstä. Moni on jo ryhtynyt toimeen minimoidakseen omalle kodille koituvia vahinkoja.
Varkaudet ja kaatumiset yleisimpiä vahinkoja – näin liikut turvallisesti sähköisellä kulkuneuvolla31.3.2025 06:45:00 EEST | Tiedote
Sähköskootterit, sähköpotkulaudat ja muut sähköiset kulkuneuvot ovat tulleet pysyväksi osaksi kaupunkiliikennettä. Niiden aiheuttamista häiriöistä ja onnettomuuksista uutisoidaan säännöllisesti, mutta Ifin tilastojen mukaan yksityishenkilöt ajavat omilla laitteillaan varsin turvallisesti.
Akun kunto huolettaa monia käytetyn sähköauton ostossa – uusi akkutarkastus helpottaa siirtymää sähköautoilijaksi18.3.2025 08:27:05 EET | Tiedote
Huoli akun kunnosta voi jarruttaa käytettyjen sähköautojen kauppaa ja sähköautoon siirtymistä, selviää Ifin kyselytutkimuksesta. Tarve akkutarkastukselle kasvaa Suomen sähköautokannan ikääntyessä. Vastatakseen autoilijoiden huoleen If ja Autoklinikka ovat ideoineet akkutarkastuksen, joka selvittää helposti ajoakun ja auton pohjan kunnon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme