Kehittyvä diagnostiikka ja hoito parantavat ihomelanooman ennustetta
13.5.2022 10:42:57 EEST | HUS | Tiedote
Uusia ihomelanoomatapauksia diagnosoidaan vuosittain noin 1700. Ihomelanoomaa todetaan yleensä työikäisillä ja vanhemmilla ihmisillä, joskus nuorilla aikuisilla, mutta lapsilla se on harvinainen.
Ihomelanoomien erottaminen tavallisista luomista on haasteellista ja sen vuoksi lääkäreitä tulisi kouluttaa enemmän siihen.
Ihomelanooman riskitekijöitä ovat vaalea iho, pisamaisuus, runsasluomisuus (yli 100 luomea) sekä lapsuuden toistuvat palamiset.
“On hyvä muistaa, että 75 % ihomelanoomista syntyy terveelle iholle. Ihomelanooma uusiutuu onneksi vain noin joka viidennellä potilaalla, mutta potilas voi sairastaa monta melanoomaa elämänsä aikansa”, sanoo patologian osastonylilääkäri Susanna Juteau.
Yliopistosairaaloissa ihomelanoomapotilaiden hoito suunnitellaan kasvainkokouksissa, joihin osallistuvat ihotautien, syöpätautien, patologian ja kirurgian erikoislääkärit.
Täsmälääkkeet ja immunoterapia osaksi ihomelanooman hoitoa
Ihomelanoomat havaitaan ja poistetaan useimmiten varhaisessa vaiheessa. Noin 85 % ihomelanoomaan sairastuneista paranee.
“Tähän vaikuttaa, että ihomelanooman diagnostiikka on kehittynyt. Ihmiset ovat myös aiempaa valistuneempia ja hakeutuvat aikaisemmin tutkimukseen ja lääkärit ottavat ihomuutoksista aktiivisemmin näytteitä patologeille”, sanoo dosentti, Syöpäkeskuksen linjajohtaja Micaela Hernberg.
Syöpäsolut pääsevät yleensä leviämään muualle kehoon vartijaimusolmukkeiden kautta. “Positiivinen tulos vartijaimusolmuketestissä huonontaa ennustetta. Nämä potilaat ohjataan aina syöpätautien erikoislääkärille jatkohoitoarvioon”, kertoo Juteau.
Luomen poistamisen jälkeen ihomelanoomaa hoidetaan leikkaushoidolla ja osa potilaista saa myös lääkehoitoja.
“Koska lääkehoitojen teho on parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana, ovat tulokset merkittävästi paremmat myös levinneen taudin hoidossa”, sanoo Hernberg. HUSin Syöpäkeskuksessa on parhaillaan menossa useita ihomelanooma-aiheisia lääketutkimuksia.
Katso Suorana HUSista info 13.5.2021 tästä. HUS järjestää kaikille avoimia lyhyitä infotilaisuuksia ajankohtaisista vaihtuvista aiheista. Tietoa infoistamme löydät täältä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna Juteau, osastonylilääkäri, HUS Diagnostiikkakeskus
050 427 1919, susanna.juteau@hus.fi
Micaela Hernberg, linjajohtaja, HUS Syöpäkeskus
050 427 9490, micaela.hernberg@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS lägger ut sina fastighetstjänster12.6.2026 15:39:00 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse beslutade på sitt möte den 12 juni 2026 att lägga ut fastighetstjänsterna på entreprenad.
HUS ulkoistaa kiinteistöpalvelunsa12.6.2026 15:39:00 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus päätti 12.6.2026 kokouksessaan kiinteistöpalveluiden ulkoistuksesta.
HUS-sammanslutningens stämma sammanträder den 17 juni 202612.6.2026 11:50:51 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens stämma ordnas online den 17 juni kl. 10.
HUSin yhtymäkokous kokoontuu 17.6.202612.6.2026 11:50:51 EEST | Tiedote
Yhtymäkokous järjestetään verkkokokouksena 17.6.2026 klo 10.
Extrem motion och fysisk inaktivitet ökar risken för hjärninfarkt hos unga10.6.2026 08:21:59 EEST | Pressmeddelande
Båda ytterligheterna av fysisk aktivitet, både låg fysisk aktivitet och mycket intensiv träning, är förknippade med en ökad risk för hjärninfarkt hos unga vuxna. I en internationell studie ledd av HUS observerades fenomenet hos patienter vars hjärninfarkt inte kunde förklaras av någon bakomliggande orsak.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
