Kenelle Keski-Suomen ympäristökasvatuspalkinto Kolkutin 2022? Tee ehdotus luontopositiivisuuden edistäjästä!

Kolkutin-palkinnon 2022 teema on luontopositiivisuus. Tunnetko henkilön tai organisaation, joka on onnistunut tekemään mutkikasta luontokatoa ymmärrettäväksi? Tai jonkun, joka on saanut aikaan oivalluksia, joiden myötä toimintaa on muutettu luonnon kannalta suotuisammaksi? Kuka, mikä tai ketkä edistävät luontopositiivisuutta esimerkillisellä tavalla?
Haemme erityisesti tahoa, joka toimii vapaaehtoispohjalta, mutta myös muita ehdotuksia otetaan vastaan. Toimija voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen - kunhan toimintaa on Keski-Suomen alueella.
Tee ehdotuksesi viimeistään 31.7.2022 käyttäen oheista lomaketta. Perustele ehdotuksesi. Voit ehdottaa myös itseäsi tai edustamaasi tahoa.
- Ehdota Kolkutin-palkinnon saajaa tästä (webropol)
KYKY-ryhmästä koottu tuomaristo päättää palkittavasta, ja palkinnon saaja julkistetaan Suomen luonnon päivänä 27.8.2022. Palkinto on taitelija Samuli Alosen Kolkutin-teos nimilaatalla. Tuomaristo voi harkintansa mukaan myöntää myös kunniamainintoja.
Palkinto on jaettu ensimmäisen kerran vuonna 2009, ja sen ovat aiemmin saaneet Jyväskylän luontokoulu, Juha ja Heidi Hintikka Hakolan tilalta, Petäjäveden metsäeskaritoiminta, Mustankorkea Oy ja Keuruun ekokylä. Palkinto jaetaan noin joka toinen vuosi.
KYKY-ryhmä on Keski-Suomen ELY-keskuksen koolle kutsuma yhteistyöryhmä, joka kokoaa kestävää kehitystä ja siihen liittyvää osaamista ja oppimista edistäviä tahoja yhteisen pöydän ääreen Keski-Suomessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
KYKY-ryhmän puheenjohtaja, ympäristökasvatusasiantuntija
Tanja Tuulinen
tanja.tuulinen(at)ely-keskus.fi
p. 0295 024 669
(ei tavoitettavissa heinäkuussa)
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomessa korjataan toistakymmentä maantiesiltaa kesän 2025 aikana21.3.2025 14:12:16 EET | Tiedote
Huonokuntoisten siltojen korjauksiin on ollut Keski-Suomessa vuosittain käytettävissä noin 3,5–4 miljoonaa euroa. Perusrahoituksen lisäksi Äänekoskella sijaitsevan Ison Pörrin sillan kunnostamiseen on myönnetty 4,3 miljoonaa euroa erillisrahoitusta niin sanottujen suurten ja kalliiden siltahankkeiden ohjelmasta. Kaikki tämä näkyy kesällä Keski-Suomen tieverkolla, kun siltojen kunnostuksia on käynnissä tavallista enemmän.
Keski-Suomessa valmistellaan uutta elinvoimakeskusta14.3.2025 09:07:18 EET | Tiedote
Valtion aluehallintoa uudistetaan vuoden 2026 alusta. Suomeen perustetaan kymmenen elinvoimakeskusta ja valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Keski-Suomeen perustetaan oma elinvoimakeskus, joka palvelee jatkossa ainoana valtion alueellisena virastona maakunnan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi eilen, 13.3.2025.
Tienpidon ja liikenteen katsaus kertoo Keski-Suomen tienpidon suuntaviivat10.3.2025 13:01:21 EET | Tiedote
Vuonna 2025 päällystetyn tieverkon korjauksiin on Keski-Suomessa käytössä 20,7 miljoonaa euroa. Kokonaissummassa on mukana eduskunnan korjausvelan poistamiseen myöntämää lisärahoitusta 10,3 miljoonaa euroa. Tuoreesta tienpidon ja liikenteen katsauksesta selviää lisäksi muun muassa uusien tiehankkeiden suunnittelutilanne.
Järvi-Suomen vesistöihin 1,3 miljoonaa euroa5.3.2025 10:27:01 EET | Tiedote
Järvi-Suomen vesistöjen kunnostamiseen myönnettiin viime vuonna 1,3 miljoonaa euroa EU:n maaseuturahoitusta ns. JÄSMY-teemahaun kautta. Rahoituksen sai kuusi hanketta.
Vahankajoen valuma-alueen esiselvitystyö käynnistynyt26.2.2025 08:15:00 EET | Tiedote
Saarijärven reitillä sijaitsevan Vahankajoen valuma-alueen esiselvitystyö on käynnistynyt. Osana JTF-rahoitteista NEVALA-hanketta toteutettava esiselvitys on tärkeä askel kohti Vahankajoen valuma-alueen vesistöjen ekologisen tilan parantamista ja vesistökuormituksen vähentämistä. Esiselvityksen toteuttaa vesistökunnostuksiin ja hulevesien hallintaan palveluita tarjoava Watec Consulting Oy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme