Työttömyys toukokuussa 11,0 prosenttia

Toukokuun nostoja:
- Työttömien ja lomautettujen määrä laski vuoden takaiseen verrattuna.
- Vuoden 2021 toukokuuhun verrattuna vuoden työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä laski, mutta kaksi vuotta työttömänä olleiden määrä nousi.
- Uusia avoimia työpaikkoja oli huomattavasti enemmän kuin vuosi sitten.
- Yhteensä 12 kuntaa saavutti toukokuussa alle 10 % työttömyyden.
Työttömien työnhakijoiden määrä laski edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikissa muissa kunnissa paitsi Konnevedellä. Suhteellisesti eniten laskua tapahtui Kyyjärvellä (-30,2 %). Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Jyväskylässä (12,1 %) ja vähiten Kyyjärvellä (6,1 %). Yhteensä 12 Keski-Suomen kuntaa saavutti alle 10 prosentin työttömyyden.
Keski-Suomessa oli uusia avoimia paikkoja toukokuun aikana 3 364, mikä on 527 enemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan toukokuussa oli avoinna 7 519 työpaikkaa, mikä on 1 848 enemmän kuin vuosi sitten. Työpaikoista täytettiin toukokuun aikana 453, joista 72 täyttyi työ- ja elinkeinotoimiston hakijalla.
Toukokuun lopussa työvoimakoulutuksessa oli 1 046 (7,9 %), valmennuksessa 90 (-34,3 %), työ-/koulutuskokeilussa 361 (5,9 %), vuorotteluvapaasijaisena 266 (24,9 %), kuntouttavassa työtoiminnassa 1 481 (15,3 %) ja omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella 1 623 (-8,8 %) osallistujaa. Sulkuihin on merkitty prosenttimuutos vuoden 2021 toukokuuhun verrattuna.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Yksikön päällikkö Marja Pudas, 0295 024 586
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto
Johtaja Tuula Säynätmäki, 0295 046 050
Palvelujohtaja Minna Orrainen, 0295 046 020
Palvelujohtaja Anna-Kaisa Räsänen, 0295 046 183
s-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto
Kuvat
Tietoja julkaisijasta

Cygnaeuksenkatu 1, PL 250
40101 Jyväskylä
0295 024 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keski-suomi
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomessa parannetaan kolmea huonokuntoista asfalttitietä soratieksi18.6.2025 12:23:24 EEST | Tiedote
Erittäin huonokuntoinen päällystetty tie alemmalla ja vähäliikenteisellä tieverkolla on tapauksesta riippuen järkevämpää parantaa soratieksi kuin paikkailla tai päällystää uudelleen. Keski-Suomessa tällaisia kohteita on tänä kesänä kolme. Niiden muutostyöt alkavat heinäkuussa.
Keski-Suomen kesän päällystysohjelmaan on tullut lisäystä18.6.2025 12:14:46 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on kilpailuttanut lisää päällystyskohteita kuluvalle kesälle. Kohteet ovat lueteltuna tässä tiedotteessa. Tarkkoja toteutusaikatauluja ei ole vielä tiedossa.
Kaukolämpölinjan rakentaminen alkanut Suolahden ja Äänekosken välille maantien 642 viereisen jalankulku- ja pyöräilyväylän alle17.6.2025 09:30:57 EEST | Tiedote
Äänekosken Energia Oy rakennuttaa kaukolämpölinjan valtion omistaman väylän alusrakenteisiin noin kahdeksan kilometrin matkalle. Työt ovat jo alkaneet. Ne pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2025 loppuun mennessä. Joitakin viimeistelytöitä saattaa jäädä ensi vuoden puolelle.
Tievalaistusta kunnostetaan valtatie 13:lla Saarijärven taajaman kohdalla17.6.2025 07:26:42 EEST | Tiedote
Työt alkavat kesäkuussa juhannuksen jälkeen. Valmista on joulukuussa. Kunnostustyö vaatii liikennejärjestelyjä ja muutoksia nopeusrajoituksiin.
Nelostie Äänekoskella viideksi tunniksi kiertoreitille etelään päin kuljettaessa16.6.2025 07:32:54 EEST | Tiedote
Betonimeluesteen korjaustöiden vuoksi valtatie 4 etelään päin suljetaan Äänekoskella 18.–19.6. klo 22.00–03.00 väliseksi ajaksi. Kiertoreitti alkaa pohjoisesta Kotakennääntien rampilta ja päättyy etelässä Vanhan Vaasantien liittymään. Pohjoisen suuntaan liikenne kulkee normaalisti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme