Heli Laaksosen suositut runot vihdoin lukuaikapalveluihin – Kirjailijan uusin teos, kaunotietoluontokirja Luonnos julkaistaan 15.9.
Heli Laaksosen runoteokset Pulu uis (Sammakko, 2000), Raparperisyrän (Sammakko, 2002) Sulavoi (Otava, 2006) ja Peippo vei (Otava, 2011) saadaan vihdoin lukuaikapalveluihin. Näistä kaksi ensimmäistä julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaisina äänikirjoina. Tämä neljän teoksen kokonaisuus julkaistaan 29.6. Aiemmin Laaksosen runoja on julkaistu cd-muodossa, ja niistä kaksi, Jänes pussis (2004) ja Ratio Sulavoi (2007), ovat myyneet kultaa.
Vastikään luonto- ja ympäristöneuvojaksi valmistunut Laaksonen julkaisee syyskuussa myös uutta tuotantoa. 15.9. ilmestyy ihastuttava ja hilpeä – Laaksosen itsensä hienosti luonnehtima kaunotietoluontokirja Luonnos, joka kertoo pieniä, kiehtovia yksityiskohtia luontomme ihmeistä. Tiesitkö esimerkiksi, että omenalla on silmä? Tai että lammas tunnistaa toverinsa turvan vaikka valokuvasta?
Luonnos kertoo kiehtovimmat ja kummallisimmat faktat omavaltaisesti valituista maailmankaikkeuden osasista Auringosta aarnisammaleen ja isomaksaruohosta ilvekseen. Tekstit ovat terävän humoristisia ja katsovat maailmaa lempeästi tarkentaen vähäisimmästä valtavaan, maan alta avaruuteen. Kirjailija on myös kuvittanut teoksen itse. Luonnos muistuttaa, kuinka merkillistä maailmaa me asutamme, ja saa lukijan polvilleen sen ihmeiden edessä.
Heli Laaksonen on saanut teoksistaan lukuisia palkintoja niin Suomessa kuin ulkomailla, mm. Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston Aurora-mitalin 2006 ja Larin Paraske -palkinnon 2009. Hänen teoksensa Aapine (2013) oli Finlandia Junior -ehdokkaana ja se palkittiin Janis Baltvilks -kansainvälisellä lastenkirjallisuuspalkinnolla Latviassa 2016. Laaksonen on saanut myös Kirsi Kunnas -palkinnon vuonna 2020 sekä latvialaisen Aleksandra Čaka Balva -taidepalkinnon teoksestaan Poimit sydämeni kirjahyllystä vuonna 2021.
Luonnos ilmestyy 15.9.2022.
Haastattelupyynnöt: jenni.heiti@otava.fi
Pdf-vedokset, fyysiset ja sähköiset arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi
Kirjailijan kotisivut: hulimaa.fi
Facebook-sivut: Heli Laaksonen – runoilijan lukijakunta
Instagram: @runoilijahelilaaksonen
Yhteyshenkilöt
Jenni HeitiViestintäpäällikkö
Kaunokirjallisuus
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Muista Otava-perheen kesäpressi huomenna14.5.!13.5.2024 09:22:46 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Vitsipitsan uudet tähdet: Roni Bäckin luotsaama Toimistopojat nyt koululaisten suosikkivitsikirjan täytteinä!13.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin kirja naurattaa jälleen uunituoreilla vitseillä, hauskoilla minitarinoilla ja nokkelilla sarjakuvilla. Joka vuosi uusilla vaikuttajatähdillä maustettua vitsikirjasarjaa on myyty painettuna lähes 50 tuhatta kappaletta, ja se on tuttu näky Suomen Kustannusyhdistyksen vuosittaisella bestseller-listalla.
Mysteeriromaani tarjoilee sanaleikkien ja arvoitusten lomassa lämmintä elämänviisautta10.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Täydellinen arvoitus on sydämellinen kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja valitusta perheestä.
Tervetuloa Otava-perheen kesäpressiin 14.5.!8.5.2024 09:27:38 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Helsinki Litiin saapuvan Adania Shiblin romaani Sivuseikka on vahva hätähuuto kaikkien ihmisten koskemattomuuden puolesta8.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Sivuseikka on tositapahtumiin perustuva teos israelilaisten sotilaiden vuonna 1949 raiskaamasta ja murhaamasta beduiinitytöstä. Romaani oli tarkoitus palkita Frankfurtin Kirjamessuilla vuonna 2023, mutta palkintoseremonia peruutettiin vetoamalla maailmanpoliittiseen tilanteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme